Ajankohtaista Portissa

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun

2.7.2013: Uusimpia tietoympäristöjä Portissa: vaivaishoito, tullikamarit, hollikyytiasiakirjat.


21.5.2013: Portti alkaa tarjota tekstin rinnalla myös äänitteitä. Kysymys on tässä vaiheessa teokseen Tiedonjyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. (Kansallisarkisto, 2002) perustuvista nauhoituksista, joita löydät muun muassa Läänintileistä ja Suomen asutuksen yleisluetteloista kertovien artikkelien Muista myös nämä -valikoista.


19.11.2012: Portista voi nyt lukea sukututkimuksen peruslähteistä. Löydät uunituoreen tietoympäristön täältä.


12.11.2012: Portti avautuu kaikille arkistoille


9.11.2012: Portti-palveluun on tulossa merkittävä uudistus, josta tiedotetaan maanantaina. Pysyttele kuulolla!


3.10.2012: Porttiin ensi vuonna laadittavia tietoympäristöjä suunnitellaan parhaillaan! Mistä sinun mielestäsi Porttiin tulisi kirjoittaa?

Kerro ideasi Porttiin tarvittavasta artikkelista palautelomakkeen avulla. Viime vuonna kaikki yleisöltä tulleet ehdotukset saatiin sisällytettyä alempana näkyvään tämän vuoden kirjoitusohjelmaan.


8.3.2012: Portti kertoo nyt myös Suomenlinnan historiaan liittyvistä aineistoista! Löydät Viapori-aiheisen tietoympäristön aiheen mukaisesta hausta ja täältä.


10.2.2012: Kansallisarkiston luentosalissa järjestettiin keskiviikkona 8. helmikuuta Portin esittelytilaisuus, joka on nyt katsottavissa Arkistolaitoksen kanavalla Youtubessa. Videon kesto noin 48 minuuttia ja sen sisällä voi siirtyä haluamaansa aiheeseen videon alla olevan sisällysluettelon avulla.


16.1.2012: arkistolaitos tuottaa vuonna 2012 Portti-palveluun alla luetellut 36 uutta tietoympäristöä, joiden laajuus vaihtelee yksittäisiä arkistoja käsittelevistä aineistoympäristöistä laajoihin teemakokonaisuuksiin. Tietoympäristöjen tuottamisesta huolehtivat Kansallisarkisto ja seitsemän maakunta-arkistoa. Tähdellä (*) merkityt ympäristöt on otettu listalle Portin käyttäjiltä saatujen ehdotusten perusteella.

- 1700-luvun värvätyt joukko-osastot

- Ahvenanmaahan liittyvät aineistot

- ajoneuvojen rekisteröintiin liittyvät aineistot

- autonomian ajan viranomaiset

- filateliaan ja postihistoriaan liittyvät aineistot *

- kansanhuoltolautakunnat

- kaupanvahvistajat

- koulut ja oppilaitokset

- kruununtilojen katselmuspöytäkirjat

- käsityöläisiin liittyvät aineistot *

- luovutettua aluetta koskevat aineistot

- lääninhallinnon määräaikaisilmoitukset

- lääninhallitusten kansliakuulustelupöytäkirjat

- maahanmuuttoon liittyvät aineistot

- maanmittauskonttorit

- maatalouslaskenta-aineistot

- maatalousoppilaitokset

- metsähallinnon asiakirjat

- nuijasotaan liittyvät aineistot *

- oppi- ja yhteiskoulut

- perushenkilölähteet ja –hakemistot

- rakennetun ympäristön lähteet

- saamelaisiin liittyvät aineistot

- Sortavalaan liittyvät aineistot

- sotavahinkoyhdistys

- Suomen alamaisuuteen/kansalaisuuteen liittyvät aineistot

- talohistoriaan liittyvät aineistot *

- terveydenhoitoarkistot

- tervaan liittyvät lähteet

- tullihallinto

- vaivaishoidon tarkastaja

- vanhaa Suomea koskevat lähteet

- vankeinhoitohallitus

- verotukseen liittyvät asiakirjat

- Viipurin linnoituksen arkkitehti-insinöörien virasto

- Viipurin maanmittauskonttorin kartat


23.12.2011: Porttiin on nyt lisätty teemaympäristö, joka kertoo Suomesta ulkomaille suunnanneista siirtolaisista.


7.12.2011: Portti palkittiin Itsenäisyyspäivänä kävijäryntäyksellä, kun verkosta etsittiin erityisesti viime sotiin liittyviä aineistoja koskevaa tietoa. Yhteensä 412 tiedonetsijää tutki eilisen aikana erityisesti talvi- ja jatkosodan henkilöhistoriallisia lähteitä ja sotapäiväkirjoja koskevia artikkeleita.

Tästä on hyvä jatkaa. :-)


27.10.2011: Portin palautekanavat pistettiin uusiksi! Nyt voit ehdottaa artikkelia, ilmoittaa toimimattomasta linkistä tai muusta sisältöä tai tekniikkaa koskevasta ongelmasta uusien palautelomakkeiden avulla.

Muutoksella halutaan parantaa käyttäjien mahdollisuuksia yhteydenpitoon ylläpidon kanssa ja yksinkertaistaa palautteen käsittelyn prosessia.

Palautelomakkeet löydät jatkossa etusivulta Tietoa Portista -otsakkeen alta. Pidetään yhteyttä!


29.9.2011: Arkistolaitoksen Portti-käyttäjäpalvelun etusivu on uudistunut! Uudistuksen taustalla ovat käyttäjiltä saatu palaute ja Portin käytettävyydestä tehdyt selvitykset.

Muutoksen avulla pyritään paitsi selkeämpään esitystapaan myös tuomaan Portin tietoympäristöt entistä paremmin käyttäjän ulottuville. Uuden etusivun kautta käyttäjä voi myös hankkia entistä enemmän tietoa sekä Portista, arkistolaitoksen aineistoista että niistä kootuista verkkonäyttelyistä.

Uutena ominaisuutena Portissa on vielä beta-vaiheessa (testauksessa) oleva Etsi henkilöä -osakokonaisuus, jota laajennetaan jatkossa uusilla tietoympäristöillä. Sen alle kootaan tietoja henkilöhistoriallisen tutkimuksen lähdeaineistoista, joista alkuvaiheessa ovat edustettuina armeijapalvelusta koskevat lähteet, sisällissotaan osallistuneisiin liittyvät lähteet ja viime sotiin (talvi-, jatko- ja Lapin sota) osallistuneita koskevat lähteet. Tämän varsin sotaisan kattauksen ohessa on annettu ohjeita myös sukututkimuksen aloittamiseen.


25.9.2011: Yhä useampi Portin käyttäjä saapuu Wikipedian kautta. Touko- ja elokuun kävijätilastoista käy ilmi, että toukokuussa suomen- ja ruotsinkielisestä Wikipedista Porttiin saavuttiin yhteensä 19 kertaa. Elokuussa mukaan oli liittynyt myös vastaava venäjänkielinen palvelu ja yhteensä niistä käytiin Portissa jo 350 kertaa!

Wikipedia kautta saapuneiden määrän kasvun taustalla on ainakin osittain Portin tietoisesti vahvistettu näkyvyys palvelussa. Wikipedian kautta tehdyt käynnit kestävät tyypillisesti keskiarvoa lyhyemmän ajan, mutta silti lähes 3 minuuttia jokainen.


16.9.2011: Portin uusi teemaympäristö, Palvelus armeijassa, on otettu käyttöön!


13.7.2011: Portissa on viime ajat pistetty pystyyn arkistopolkua - lisäpalvelua jonka avulla lukija tavoittaa entistä helpommin tutkimaansa aineistoon liittyvät muut aineistot. Nykyiset tietoympäristöt on pääosin saatu jo polun piiriin, mutta työ on vielä kesken. Näkökulma on pyritty saamaan laajaksi: Portin käyttäjien tarpeet ovat erilaisia ja arkistopolun on palveltava näitä vaihtelevia tarpeita.

Käyttäjälle arkistopolku näkyy tietoympäristön oikeassa yläkulmassa olevana ikkunana (otsikkona Muista myös nämä tai Kom ihåg även dessa), joka sisältää linkkejä toisiin tietoympäristöihin, tietokantoihin ja verkkonäyttelyihin.