Henkikirjoittajat

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Henkikirjat

Maan jaoituksen säännöttömyyksien järjestämiskomitea

Läänintilit 

Sisällysluettelo

Henkikirjoittajien tehtävät

Henkikirjoittajien eli kihlakunnankirjurien tehtävä 1600- ja 1700-luvuilla oli auttaa kruununvoutia kihlakunnan hallinnoimisessa laatimalla veroluetteloita, erilaisia maksuluetteloita ja kihlakunnan tiliasiakirjoja sekä tarkastaa veronkanto. Manttaaliluetteloiden eli henkikirjojen laatiminen lisättiin henkikirjoittajien tehtäviin vuonna 1779.

Myöhemmin henkikirjoittajien tehtäviin on kuulunut myös ei-kirkollisen rekisterin pitäminen niistä ihmisistä, jotka eivät kuulu muihin väestörekistereihin sekä paikallistasolla yritys- ja kaupparekisterien pito.

Henkikirjoittajan kansliat muutettiin vuonna 1970 rekisteritoimistoiksi. Vuoden 1996 kihlakunnanuudistuksen myötä osasta rekisteritoimistoista tuli hallinnollisesti kihlakunnanvirastojen osastoja, osasta sen sijaan tuli itsenäisiä viranomaisia. Näitä uudistettuja rekisteritoimistoja alettiin kutsua maistraateiksi. On kuitenkin muistettava, että rekisteritoimistoista muodostuneet maistraatit ovat eri asia kuin vuonna 1993 lakkautetut kaupunkien maistraatit.

Nykyään henkikirjoittajat ovat maistraattien johtavia virkamiehiä. Heidän tehtäviinsä kuuluu muun muassa siviilivihkimiset sekä toimiminen julkisena notaarina ja kaupanvahvistajana.

Mitä asiakirjoja henkikirjoittajien arkistot sisältävät?

Henkikirjoittajien arkistojen rungon muodostavat pitäjittäin laaditut henkikirjat hakemistoineen. Osa henkikirjoittajien arkistoista sisältää pelkästään niitä, osa sen sijaan sisältää runsaasti myös muuta asiakirja-aineistoa.

Henkikirjoittajien arkistoissa on jossain määrin maakirjoja. Maakirjojen pito aloitettiin Kustaa Vaasan valtakaudella 1500-luvun puolivälin aikoihin. Maakirjojen laatiminen oli kihlakunnankirjurin eli henkikirjoittajan tehtävä, mutta henkikirjoittajien arkistoissa ei ole kattavasti maakirjoja. Niitä voi etsiä myös lääninhallitusten ja kamarikollegion arkistoista, sillä maakirjoja laadittiin kolme kappaletta ja yhdet kappaleet lähetettiin edellä mainituille tahoille.

Maakirjoja pidettiin luetteloina kruunun veronkantoa varten. Niistä käy ilmi tilan päävero, maanluonto, ratsupalvelu ja niin sanottu määräjako. Päävero oli vuosittain maksettava maahan sidottu vero. Sitä maksettiin perintö- ja kruununtiloista yleensä yhtä paljon. Määräjako kertoi, mille armeijan upseerille, ratsutilalle tai muulle kohteelle vero maksettiin.

Paikallisten yritys- ja kaupparekisterien ylläpidon seurauksena henkikirjoittajien arkistot sisältävät muun muassa yhdistysrekisteristä poistettavien yhdistysten asiakirjoja sekä kaupparekisteriasiakirjoja. Kaupanvahvistajana toimimisen myötä henkikirjoittajien arkistoihin sisältyy julkisen kaupanvahvistajan kauppakirjajäljennöksiä ja kiinteistönluovutusilmoituksia.

Henkikirjoittajien tehtäviin kuuluneen verotus- ja tiliasioista huolehtimisen vuoksi suurimpia arkistojen asiakirjakokonaisuuksia ovat henkikirjojen jälkeen juuri verojen kantokirjat ja tiliasiakirjat.

Henkikirjoittajien viranomaistoiminnasta syntyneitä lähteitä ovat myös kirjetoisteet ja saapuneet kirjeet, joita sisältyy jonkin verran henkikirjoittajien arkistoihin. Osa arkistoista käsittää myös pienen määrän eri tahoilta, kuten tuomioistuimilta ja lääninhallituksilta saapuneita päätöksiä.

Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvät alle sata vuotta vanhat henkikirjat ovat käyttörajoitettuja.

Mihin henkikirjoittajien arkistoja voi käyttää?

Henkikirjoista saa tietoa ennen kaikkea sosiaali- ja väestöhistoriasta. Suku- ja henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa henkikirjat ovat ensisijaisen tärkeitä lähteitä silloin, kun kirkonkirjoja ei ole käytettävissä esimerkiksi aineiston tuhouduttua tulipalossa.

Maakirjat ovat käyttökelpoinen lähde erityisesti sukututkijoille, sillä ne kertovat tilojen maanluonnosta ja verovelvoitteista. Niistä käy ilmi myös verovelvollisen tilan omistaja- ja viljelijätiedot. Henkilö- ja nimitiedot eivät ole maakirjoissa täysin luotettavia, sillä niitä pidettiin veronkannon, ei väestökirjanpidon, tarpeita ajatellen.

Yhdistys- ja kaupparekisteriasiakirjat valottavat paikallistason elinkeinoelämää ja toimivat lähteinä sen tutkimisessa.

Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvien kauppakirjat ovat hyödyllisiä, jos alkuperäinen kauppakirja on kadonnut ja esimerkiksi lainhuutoa varten tarvitaan kopio kauppakirjasta. Kauppakirjat ovat myös sukututkijoille käyttökelpoisia muun muassa tilojen omistussuhteita tutkittaessa.

Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvät alle sata vuotta vanhat henkikirjat ovat käyttörajoitettuja.

Aineiston hakuohjeistus

Henkikirjoittajien arkistoja säilytetään arkistolaitoksen eri yksiköissä yksiköiden piirijaon mukaisesti.

Vakka-arkistotietokannasta henkikirjoittajat löytää tarkennetun haun avulla valitsemalla hakuehtojen kohdasta 4. Arkistonmuodostajaluokituksen alaryhmä ryhmän ”Henkikirjoittajat” ja painamalla Tee haku. Sivun vasempaan laitaan avautuu lista kaikista arkistolaitoksessa säilytettävistä henkikirjoittajien arkistoista. Painamalla haluamansa henkikirjoittajan nimeä pääsee tutkimaan arkiston tietoja, kuten säilytyspaikkaa ja arkistoluetteloa.


Kirjallisuutta

Kankaanpää, Matti J., Kiiski, Tuula, Uschanov, Elisabeth, Sukututkimus askel askeleelta. Suomen sukututkimusseura. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1999.

Lext, Gösta, Mantalskrivningen i Sverige före 1860. Meddelande från ekonomisk-historiska institutionen vid Göteborgs universitet 13. Göteborg 1968.

Onnela, Samuli & Orrman Eljas, ”Valtion piiri- ja paikallishallinnon asiakirjat”. Suomen historian asiakirjalähteet. Toim. Eljas Orrman & Elisa Pispala. Kansallisarkisto, WSOY, Porvoo 1994, 129–143.

Orrman, Eljas & Ena, Mikaela (toim.). Beståndsöversikt för Vasa landsarkiv. Maakunta-arkistojen julkaisuja 4. Vaasan maakunta-arkisto, Vaasa 2001.

Tiedonjyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. Kansallisarkisto, Tammisaari 2002.

Siirry Vakka-arkistotietokantaan


Paluu Portin etusivulle