Lisää sivu kirjainmerkkeihin

    Kartat

    Portti

    Sisällysluettelo

    Kartat

    Arkistolaitoksen säilyttämä kartta-aineisto on laaja ja monipuolinen. Karttoja on koko Suomen alueelta, mm. maanmittaustoimituksista piirretyt uudistuskartat, mutta myös Ruotsista ja ennen Suomeen kuuluneilta Venäjän alueilta. Kartat soveltuvat tutkimuksen apuvälineiksi, mutta niiden avulla ei voi esimerkiksi todistaa maanmittaustoimitusten lainvoimaisuutta. Karttoja voi etsiä monella menetelmällä, mm. luetteloista arkistolaitoksen tutkijasaleissa ja arkistolaitoksen sähköisten järjestelmien avulla. Suurta osaa kartoista pääsee tutkimaan internetin välityksellä digitaalisina, joitakin vain arkistolaitoksen tutkijasaleissa.


    Viranomaisten karttoja – ja yksityisten

    Toiset kartoista muodostavat oman kokoelmansa ja osa sisältyy johonkin arkistoon. Laajat karttakokoelmat ja kartoitusaineistokokonaisuudet ovat useimmiten jonkin viranomaisen toiminnan tuloksena syntyneitä, kuten maanmittaushallituksen ja -laitoksen kartta-arkistot tai metsähallituksen hoitoalueiden arkistojen kartat. Viranomaisarkistojen kartta-aineistojen lisäksi erittäin paljon hyvin erilaisia karttoja sisältyy yksityisarkistoihin, joita ovat mm. yksityisten ihmisen, yhdistysten, liikeyritysten tai talojen arkistot. Nämä kartat liittyvät usein yksityisen toimijan työhön tai harrastukseen, kuten kartat jonkin tilan maista tai karttaharrastajan kokoelma. Vanhimmat yksityisarkistojen kartta-aineistot ovat 1600-luvulta.


    Yleisiä ja yksityiskohtaisia

    Useimmat suuret viranomaisten karttakokoelmat ovat syntyneet 1700-luvun ja 1900-luvun alun välisenä aikana. Joitakin on alettu tehdä jo 1600-luvulla, kuten maanmittaustoimituksista piirrettyjä uudistuskarttoja, ja niitä on korjailtu ja täydennetty aina 1960-luvulle asti. Kartoista suurin osa on Suomen alueelta, mutta myös Ruotsista ja Venäjältä alueilta, jotka kuuluivat Suomeen ennen toista maailmansotaa. Kartat kuvaavat joko yksityiskohtaisesti esim. jonkin pitäjän kiinteistöjaotusta ja maankäyttöä, kuten tiluksia ja teitä, tai laajempia, esim. läänien tai maakuntien alueita. Hyviä esimerkkejä erityyppisistä laajoista viranomaisten kartta-aineistoista ovat Viipurin läänin ja itäisen Suomen tilojen tuotantokykyä kuvaavat verollepanokartat ja Venäläiset topografiset kartat Etelä-Suomen alueesta.


    Tutkia voi digitaalisesti, mikrofilmiltä tai alkuperäisinä

    Monia viranomaisten laajoja karttakokoelmia voi tutkia digitaalisessa muodossa ja mikrofilmiltä. Joihinkin voi tutustua vain Kansallisarkiston tutkijasalissa. Maakunta-arkistoissa säilytettäviin kartta-aineistoihin voi tutustua useimmiten alkuperäisinä tutkijasaleissa.


    Apuna kartta- ja historiantutkimuksessa

    Arkistolaitoksen säilyttämiä karttoja voi käyttää apuna perinteisessä karttatutkimuksessa tai esim. paikallis-, talous-, asutus- ja kulttuurihistorian sekä sukututkimuksessa. Kaikki arkistolaitoksessa säilytettävät maanmittaustoimitusten kartat ovat jäljennöksiä, joista ei voi selvittää toimitusten lainvoimaisuutta. Sitä haluttaessa on otettava yhteyttä maanmittaustoimistoihin.


    Etsiä voi monella tavalla

    Karttoja voi tutkia sähköisessä muodossa arkistolaitoksen digitaaliarkistossa ja alkuperäisinä tutkijasaleissa. Niitä voi etsiä sähköisen tilausjärjestelmän Astian ja Karttahaun avulla. Tilausjärjestelmät opastavat erilaisiin hakutapoihin.


    Karttoja internetissä

    Jan Strangin karttatieto

    Heikki Rantatupa Historialliset kartat

    Karttapaikka

    Paikkatietoikkuna


    Siirry Vakka-arkistotietokantaan

    Siirry Aarre-arkistorekisteriin

    Siirry digitaaliarkistoon

    Siirry karttahakuun


    Maanmittaushallituksen verollepanokartat

    Maanmittaushallituksen uudistusarkisto

    Pitäjänkartat

    Senaatin kartastot

    Yleiskartat


    Paluu Portin etusivulle





    Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1