Oikeusistuimet

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Helsingin raastuvanoikeus

Hovioikeudet

Kenttäoikeudet

Korkein oikeus

Maanjako-oikeudet

Raastuvanoikeudet

Rauhanajan sotaoikeudet

Rautateiden tutkimuskomitea ja kurinpitotuomioistuin

Senaatin oikeusosasto

Sotaylioikeus

Tuomioistuinlaitos ja alioikeudet

Tuomiokirjat

Tuomiokunnat

Turun hovioikeus

Valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus 

Valtiollisen tuomioistuinlaitoksen juuret

Julkisen vallan alaisena toimiva tuomioistuinlaitos sai Suomessa alkunsa keskiajalla, kun ensimmäiset kuninkaan nimittämät tuomarit ryhtyivät istumaan käräjiä maalla. Apunaan tuomareilla oli talonpojista koostuva lautakunta, jonka juuret mahdollisesti johtavat esihistorialliselle ajalle saakka. Samoin keskiajalla perustettiin kaupunkeihin raadit, jotka pormestari puheenjohtajanaan ryhtyivät toimimaan paikallisina tuomioistuimina. Keskiajalla sai myös alkunsa muutoksenhaku tuomioistuinten päätöksiin, kun tuomareiden yläpuolelle tulivat niin ikään kuninkaan nimittämät laamannit. Oikeusasteiden välinen hierarkia ei kuitenkaan ollut selkeä vielä keskiajalla ja 1500-luvulla, sillä samankaltaisia asioita saatettiin panna vireille joko kihlakunnanoikeudessa tai laamanninoikeudessa. 1400-luvulla perustettiin Turun maanoikeus, joka toimi muutoksenhakutuomioistuimena nykyisen Suomen alueella. Ylin tuomiovalta oli kuninkaalla.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa ei vielä ollut virastotyyppisesti toimivia tuomioistuimia, oli vain kuninkaan nimittämiä virkamiehiä, heidän mahdollisesti itse palkkaamiaan apulaisia sekä tuomarin ja lautamiesten tai pormestarin ja raatimiesten muodostamia tuomioistuinkollegioita.


Kehitys Ruotsin vallan aikana

Tuomarinvirat olivat 1500-luvulta 1600-luvulle pääasiassa aatelismiesten ”läänityksiä”, joita tuomarit usein muiden tehtäviensä vuoksi hoidattivat lainlukijoiksi kutsutuilla sijaisillaan. 1600-luvun kuluessa prosessisäännökset kehittyivät, ja tuomarinvirkojen hoito siirtyi vähitellen tuomareille itselleen. Samoin tuomioistuinten välinen toimivallanjako selkiytyi. Kaupungeissa tuomioistuimena jatkoi pormestarin johtama raastuvanoikeus, jonka muodostivat raatimiehet tai osa heistä. Suurimmissa kaupungeissa toimi alempana tuomioistuimena kämnerinoikeus, jonka päätöksistä voitiin vedota raastuvanoikeuteen.

Muutoksenhakujärjestelmä kehittyi, kun vuonna 1614 perustettiin laamanninoikeuksien yläpuolelle Svean hovioikeus, jonka oli tarkoitus toimia kuninkaan sijasta ylimmän tuomiovallan käyttäjänä. Käytännössä kuitenkin mahdollisuus vedota kuninkaaseen säilyi, ja hovioikeudesta tuli lainkäytön väliaste. Vuonna 1623 perustettiin Turun hovioikeus. Hovioikeudet toimivat pysyvinä virastotyyppisinä tuomioistuimina sijaintipaikkakunnillaan, ja poikkesivat siis kiertäviä käräjiä istuvista kihlakunnan- ja laamanninoikeuksista, joista viimeksi mainitut lisäksi kokoontuivat suhteellisen harvoin. Svean hovioikeuden perustamisen myötä laamanninoikeudesta tuli ainoastaan siviiliasioiden muutoksenhakutuomioistuin, ja rikosasioissa vedottiin suoraan hovioikeuteen.

1600- ja 1700-luvuilla lainkäyttö kehittyi myös siinä suhteessa, että aiemmin mainittujen kämnerinoikeuksien lisäksi perustettiin muitakin tuomioistuimia erilaisia asioita varten. Tällaisia olivat linnaoikeudet, jotka käsittelivät linnoissa ja muissa kruunun omistamissa kartanoissa tehtyjä yleensä vähäisiä rikoksia. Samantyyppisiä erikoistuomioistuimia olivat kaupungeissa toimivat aksiisioikeudet, jotka käsittelivät tulli- ja aksiisisäädösten rikkomisia, lähinnä alkoholin salakuljetusta koskevia juttuja. Tehtaiden ja manufaktuurien oikeudellisia ja hallinnollisia asioita käsiteltiin kaupungeissa toimineissa halli- ja manufaktuurioikeuksissa. Meritullioikeudet käsittelivät meritullin kantoon ja rajatullioikeudet maitse tapahtuvaan ulkomaankauppaan liittyviä juttuja. Ruukkiyhdyskunnissa toimivat vuorioikeudet, käytännössä kerran vuodessa kokoontuvat vuorikäräjät, jotka käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Yleensä nämä erikoistuomioistuimet olivat pitkin väliajoin tai tarpeen vaatiessa kokoontuvia tilapäisiä tuomioistuimia. Erikoistuomioistuimiin verrattavia olivat pitäjittäiset maanjako-oikeudet, joita perustettiin vuodesta 1766 lähtien ratkaisemaan isojaon yhteydessä syntyneitä maariitoja.

Lainkäytössä tapahtuneet muutokset olivat 1700-luvulla edellistä vuosisataa vähäisempiä. Maininnan arvoinen uudistus oli Vaasan hovioikeuden perustaminen vuonna 1776, jolloin oikeuden saatavuus helpottui erityisesti uuden hovioikeuspaikkakunnan lähialueilla. Sen tuomiopiiriin tulivat kuulumaan Oulun lääni ja Kuusamon Lappi – eli tuolloin suuriruhtinaskuntaan kuuluvaksi katsottu osa Lappia, pohjoinen Lappi ja Tornionjokilaakso kuuluivat emämaahan – sekä Savo, Karjala ja pääosa Kainuuta. Toinen Kustaa III:n toteuttama uudistus oli Korkeimman oikeuden perustaminen Tukholmaan vuonna 1789.


Tuomioistuimet Venäjän yhteydessä

Suurimmat muutokset tapahtuivat Venäjälle vuosien 1721 ja 1743 rauhanteoissa luovutetuilla alueilla eli ns. Vanhassa Suomessa. Siellä noudatettiin Ruotsin ajalta periytyneitä lakeja ainakin rikosasioissa, mutta tuomioistuinjärjestelmän rakenne oli osittain erilainen kuin Ruotsille kuuluvassa Suomessa. Vanhat tuomioistuimet säilyivät aluksi, joskin näiden yläpuolella toimi Pietarissa Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegio. Katariina Suuri toteutti ns. käskynhaltijahallinnon, jonka seurauksena myös lainkäyttöjärjestelmä muuttui. Entisten tuomioistuinten tilalle perustettiin ali- ja ylilainkäyttöoikeudet sekä ali- ja ylimaaoikeudet. Ensin mainitut käsittelivät järjestys- ja elinkeinoasioita, jälkimmäiset puolestaan rikos- ja siviiliasioita. Ylioikeuksien päätöksiin voitiin hakea muutosta Viipurissa toimivalta oikeustribunaalilta, joka jakautui siviili- ja rikostribunaaleihin. Ylimpänä muutoksenhakuasteena oli Pietarissa toimiva hallitseva senaatti. Lisäksi erilaisten arkaluontoisten asioiden käsittelyä varten oli omantunnonoikeus. Kaupunkituomioistuimina toimivat kaupunginmaistraatit, joiden yläpuolella – ja vastaavasti oikeustribunaalin alapuolella – oli Viipurin kuvernementinmaistraatti.

Käskynhaltijahallinto, ja sen mukana tullut venäläistyyppinen oikeuslaitos oli siis erittäin monimutkainen ja moniportainen, ja se toimi ainoastaan vuosina 1784-1797. Tämän jälkeen palattiin vanhaan järjestelmään myös tuomioistuinten osalta. Lopullinen paluu vanhaan tapahtui vuonna 1812, kun Vanha Suomi liitettiin takaisin suuriruhtinaskunnan yhteyteen ja Turun hovioikeuden tuomiopiiriin. Tätä oli edeltänyt Suomen liittäminen Venäjään vuonna 1809, ja tähän liittyi myös länsirajan siirtyminen pohjoisessa Tornionjoelle. Uudet alueet pohjoisessa tulivat luonnollisesti kuulumaan Vaasan hovioikeuden tuomiopiiriin.

Vuonna 1839 perustettiin Viipurin hovioikeus. Sen tuomiopiiriin kuuluivat Viipurin, Mikkelin ja Kuopion läänit. Maassa oli siis kolme hovioikeutta, joiden päätöksiin voitiin hakea muutosta senaatin oikeusosastolta. Se oli perustettu vuonna 1809, kun senaatti – vuoteen 1819 nimeltään hallituskonselji – aloitti toimintansa.

Tuomioistuinlaitoksen organisaatiossa oli 1800-luvulle tultaessa tiettyä sekavuutta useiden erikoistuomioistuinten ja muutoksenhakuasteiden suuren määrän vuoksi. Oikeusoloja pyrittiin kehittämään, ja tätä varten tehtiin useita erilaisia ehdotuksia. 1860-luvulla lakkautettiin laamannin- kämnerin- ja linnaoikeudet. Samoin lakkautettiin järjestysoikeudet, joita oli eräissä pienemmissä kaupungeissa ollut maistraatin ja raastuvanoikeuden sijasta. Niillä oli ollut hallinnollisten asioiden lisäksi tuomiovaltaa vähäisissä rikosasioissa. Nyt nämäkin kaupungit saivat raastuvanoikeuden. Jo aiemmin oli lakkautettu aksiisi- ja meritullioikeudet. Sen sijaan maanjako-oikeuksista tuli pysyviä erikoistuomioistuimia vuonna 1917 (asetus 1916), jolloin maahan perustettiin kolme maanjako-oikeutta entisten yhden tai useamman pitäjän alueella toimineiden tilapäisten tuomioistuinten tilalle (Viipurin lääniä varten oli tosin perustettu vakinainen maanjako-oikeus jo vuonna 1816). Samalla maanjako-oikeuksien toimivaltaa laajennettiin isojakoasioista kaikkiin maanmittaustoimituksista johtuviin valitusasioihin. Kaupungeissa maanjako-oikeuksille kuuluvia tehtäviä hoiti maistraatti.

Vaikka erikoistuomioistuimet vähenivät, alioikeuksia perustettiin lisää. Kuten edellä mainittiin, uudet kaupungit saivat raastuvanoikeuden. Uusien raastuvanoikeuksien lisäksi perustettiin uusia tuomiokuntia, eniten vuonna 1862 annetulla keisarillisella julkistuksella jonka johdosta tuomiokuntien lukumäärä lisääntyi 49:stä 61:een. Uusien tuomiokuntien perustamisen lisäksi tällöin tehtiin myös muita alueellisia järjestelyjä tuomiokuntien kesken.


Tuomioistuinlaitos itsenäisyyden aikana

Suomen irtautuminen Venäjän yhteydestä itsenäiseksi valtioksi aiheutti muutoksia oikeuslaitoksessa ainoastaan sen korkeimmalla tasolla. Senaatti muuttui parlamentaarisena hallituksena toimivaksi valtioneuvostoksi, ja tällöin toteutettiin jo autonomian aikana alkunsa saanut ajatus ylimpien tuomioistuinten uudelleen organisoinnista. Senaatin oikeusosaston tilalle perustettiin vuonna 1918 korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO). Korkein oikeus käsitteli – ja käsittelee edelleen - yleisistä tuomioistuimista tulevat asiat, siis riita- ja rikosasiat. Korkeimmalta hallinto-oikeudelta taas voi hakea muutosta hallinto-oikeudellisissa asioissa, eli tuolloin esimerkiksi ministeriöiden, keskusvirastojen ja lääninhallitusten päätöksiin. Itsenäistymisen myötä perustettiin myös korkeimpien oikeuksien ”yläpuolelle” valtakunnanoikeus, jonka ensisijaisena tehtävänä oli ja on käsitellä tasavallan presidentin, ministerien sekä korkeimpien oikeuksien presidenttien ja jäsenten virkasyytteet.

Korkeimmalta oikeudelta saattoi aluksi hakea muutosta vapaasti, mutta jo melko varhaisessa vaiheessa muutoksenhakuoikeutta rajoitettiin. Alun perin muutoksenhakuoikeus perustui jutun intressiin eli riidanalaisen edun tai tuomittavan rangaistuksen suuruuteen. Lisäksi muutosta voitiin hakea ns. prejudikaattiperusteella, eli korkein oikeus saattoi ottaa asian käsiteltäväkseen intressin suuruudesta riippumatta, mikäli kyseisen kaltaisessa asiassa oli tarpeen saada ennakkopäätös (prejudikaatti). Vuonna 1980 korkein oikeus siirtyi valituslupajärjestelmään, jossa prejudikaattiperuste tuli keskeiseksi valitusluvan edellytykseksi. Niihin asioihin, jotka hovioikeus ratkaisee ensimmäisenä oikeusasteena – maanpetosasiat sekä eräät sotilas- ja muut virkarikosasiat – valituslupaa ei tarvita. Korkeimmalla hallinto-oikeudella valituslupajärjestelmää ei pääsääntöisesti ole ollut.

Itsenäisyyden aikana hovioikeusverkko laajeni kaksinkertaiseksi autonomian aikaan verrattuna. Ensimmäisenä perustettiin vuonna 1952 Helsingin hovioikeus, joka sai tehtäväkseen toimia myös sotilasrikosasioiden muutoksenhakutuomioistuimena entisen sotaylioikeuden sijaan. Kouvolan hovioikeus aloitti toimintansa vuonna 1978 ja Rovaniemen hovioikeus seuraavana vuonna. Viipurin hovioikeus siirtyi sodan seurauksena Kuopioon ja sai uudeksi nimekseen Itä-Suomen hovioikeus. Uusien hovioikeuksien perustamisen lisäksi hovioikeuksien toimialueet ovat itsenäisyyden aikana muuttuneet useaan otteeseen.

Myös alioikeudet ovat kokeneet itsenäisyyden aikana suuria muutoksia. Tuomiokuntien alueita järjesteltiin uudelleen, niitä perustettiin lisää, lakkautettiin ja yhdisteltiin. Sotien jälkeen useita tuomiokuntia ja raastuvanoikeuksia jäi uuden rajan ulkopuolelle. Vuoden 1959 jälkeen perustettuihin kaupunkeihin ei perustettu raastuvanoikeutta, vaan ne jäivät kuulumaan tuomiokuntiin yhdessä maalaiskuntien kanssa. Myös eräistä vanhemmista – yleensä pienistä – kaupungeista raastuvanoikeus lakkautettiin ja nämä kaupungit liitettiin tuomiokuntiin. Tämä enteili vuonna 1993 toimeenpantua alioikeusuudistusta. Tällöin raastuvanoikeudet ja tuomiokunnat lakkautettiin, ja tilalle perustettiin 70 käräjäoikeutta (ennen uudistusta tuomiokuntia oli ollut 71 ja raastuvanoikeuksia 25). Alioikeuksien määrä on jatkuvasti laskenut, sillä käräjäoikeuksia on yhdistetty toisiinsa. Suuri muutos tapahtui vuoden 2010 alussa, kun käräjäoikeuksien määrä vähennettiin 27:ään. Päätoimipaikkojen lisäksi käräjäoikeuksilla on sivukanslioita ja –istuntopaikkoja. Niidenkin määrää on tosin vähennetty.

Alioikeusuudistuksen yhteydessä myös oikeusprosessi muuttui. Aiempien kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksien vakiomuotoisten kokoonpanojen rinnalle tuli useampia vaihtoehtoja. Rikosjuttuja istutaan nykyisin pääsääntöisesti lainoppineen puheenjohtajan ja kolmen lautamiehen muodostamassa kokoonpanossa. Sekä lainoppineita tuomareita että lautamiehiä voi olla yksi enemmän, ja jutun voi ratkaista myös yksi tai kolme lainoppinutta tuomaria. Siviilijutut käsitellään yhden tai kolmen lainoppineen tuomarin muodostamassa kokoonpanossa. Hovioikeuksissa pääsääntö on kolmen ja korkeimmassa oikeudessa viiden tuomarin kokoonpano.

Nykymuotoiset hallintotuomioistuimet saivat alkunsa vasta itsenäisyyden ajalla. Muutosta alempien hallintoviranomaisten päätöksiin haettiin ylemmiltä viranomaisilta, autonomian aikana viime kädessä senaatilta. Korkeimman hallinto-oikeuden perustaminen oli ensimmäinen askel kohti hallintotuomioistuinjärjestelmää muutoksenhakutuomioistuimineen. Seuraava askel oli lääninoikeuksien perustaminen vuonna 1955. Aluksi lääninoikeudet toimivat osana lääninhallitusta ilman että niitä olisi organisoitu itsenäisiksi tuomioistuimiksi. Lääninoikeudet tosin toimivat tuomioistuinten tapaan, mutta niiden jäsenet olivat lääninhallituksen virkamiehiä, eivät riippumattomia tuomareita. Lääninoikeuden päätöksiin voitiin hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Suuri muutos tapahtui vuonna 1989, jolloin lääninoikeudet irrotettiin lääninhallituksista ja niistä tuli itsenäisiä, yleisiä alueellisia hallintotuomioistuimia. Samalla niiden jäsenistä tuli riippumattomia tuomareita myös virkanimikkeiltään. Ahvenanmaalle perustettiin vuonna 1994 hallintotuomioistuin, joka muista hallintotuomioistuimista poiketen toimii käräjäoikeuden yhteydessä. Seuraava suurempi muutos tapahtui vuonna 1999 kun lääninoikeudet lakkautettiin, ja niiden tilalle perustettiin kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta. Samalla hallinto-oikeuksissa käsiteltävien asiaryhmien määrää lisättiin.

Osittain hallintotuomioistuimina, osittain viranomaisina toimivat useimmissa kaupungeissa maistraatit jo Ruotsin ajalta periytyen raastuvanoikeuksien yhteydessä. Suurimmissa kaupungeissa maistraatin puheenjohtajana toimi kunnallispormestari, ja raastuvanoikeuden päällikkönä vastaavasti oikeuspormestari. Maistraattien käsittelemistä asioista tärkeimpiä olivat maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät asiat. Kauppaloissa sekä uusissa (vuoden 1959 jälkeen perustetuissa) kaupungeissa toimi maistraatin sijasta järjestysoikeus. Vuonna 1979 järjestysoikeudet lakkautettiin, mutta maistraatit säilyivät vuoteen 1993 kuten raastuvanoikeudetkin.

Selvemmin tuomioistuimiksi organisoituja hallinto-oikeudellisia erityistuomioistuimia olivat virkaylioikeus ja liikevaihtovero-oikeus. Virkaylioikeus perustettiin vuonna 1926 ja lakkautettiin vuonna 1987. Se toimi virkamiesoikeudellisten asioiden muutoksenhakutuomioistuimena. Liikevaihtovero-oikeus perustettiin vuonna 1970 käsittelemään liikevaihtoverotukseen liittyviä valitusasioita. Vuonna 1994 liikevaihtovero-oikeus lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin Uudenmaan lääninoikeudelle (nykyisin Helsingin hallinto-oikeus).

Itsenäisyyden aikana on toiminut useita muitakin erityistuomioistuimia. Jotkut niistä ovat saaneet alkunsa lautakuntatyyppisistä toimielimistä, joillakin on juurensa varhemmin toimineissa tuomioistuimissa. Autonomian ajalta periytyivät maanjako-oikeudet, joiden nimi muutettiin vuonna 1972 maaoikeuksiksi. Ajan mittaan maaoikeuksia ja niiden eri paikkakunnilla toimivia jaostoja perustettiin lisää. Vuonna 2001 maaoikeudet lakkautettiin itsenäisinä tuomioistuimina, ja niistä tuli käräjäoikeuksien osastoja. Ne käsittelevät kiinteistötoimituksista johtuvia valituksia ja riita-asioita. Vuonna 2003 lakkautettiin asunto-oikeudet, jotka vuodesta 1973 lähtien olivat lähinnä suurimmilla paikkakunnilla alioikeuden yhteydessä toimien käsitelleet huoneenvuokrasuhteista johtuvia riita-asioita.

Vesitalousasioita varten perustettiin väliaikaiseksi tuomioistuimeksi vuonna 1934 ensimmäinen vesistötoimikunta ja vuonna 1959 toinen. Niiden tilalle perustettiin vuonna 1962 vesioikeudet ja vesiylioikeus, joista viimeksi mainittu toimi vuoteen 1987 Vaasan hovioikeuden jaostona. Vuonna 2000 vesioikeudet lakkautettiin ja niiden tehtävät siirrettiin uusille ympäristölupavirastoille. Vesiylioikeuden tehtävät puolestaan siirrettiin Vaasan hallinto-oikeudelle.

Sotilasrikosten käsittelyä varten on perinteisesti ollut omat tuomioistuimensa. Näin oli myös Suomessa vuoteen 1983, jolloin siihen asti toimineet sotaoikeudet lakkautettiin ja niiden tehtävät siirrettiin määrätyille käräjäoikeuksille. Sotaoikeuksien muutoksenhakuasteena – ja ylempää päällystöä koskevien asioiden ensimmäisenä käsittelyasteena – toiminut sotaylioikeus lakkautettiin vuonna 1952. Sen tehtävät siirrettiin tuolloin perustetulle Helsingin hovioikeudelle. Muutoksenhakuasteena on korkein oikeus joka, kuten alemmatkin tuomioistuimet, käsittelee sotilasasiat siten että ratkaisukokoonpanoon kuuluu myös sotilashenkilöitä. Sota-aikana toimi lisäksi erityisiä kenttäoikeuksia. Vain poikkeusaikoina toimineisiin tuomioistuimiin kuuluivat myös vuoden 1918 tapahtumia selvittäneet valtiorikosoikeudet ja niiden muutoksenhakuinstanssina toiminut valtiorikosylioikeus. Samankaltainen tiettyä asiakokonaisuutta varten perustettu erityistuomioistuin oli vuonna 1946 istunut sotasyyllisyysoikeus, joka kokoonpanoltaan oli verrattavissa lähinnä valtakunnanoikeuteen.

Vuonna 1942 perustettiin vakuutusoikeus käsittelemään tapaturma- ja eläkevakuutusasioita. Sen edeltäjä oli vuonna 1917 perustettu vakuutusneuvosto. Työtuomioistuin perustettiin vuonna 1946 käsittelemään työehtosopimuksia koskevia riitoja, sen sijaan työsopimuksia koskevat asiat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa. Markkina- ja kuluttajaoikeudellisia asioita käsittelemään perustettiin vuonna 1978 markkinatuomioistuin. Se yhdistyi kilpailuneuvoston kanssa vuonna 2002, jolloin muodostettiin uusi tuomioistuin, markkinaoikeus. Se käsittelee edellä mainittujen lisäksi myös kilpailuoikeudelliset asiat sekä julkisia hankintoja koskevat asiat.


Kirjallisuutta

Wikipedian artikkeli tuomioistuimista




Siirry Vakka-arkistotietokantaan

Siirry Aarre-arkistorekisteriin

Siirry digitaaliarkistoon

Siirry karttahakuun

Siirry haku- ja tilausjärjestelmä Astiaan


Portin etusivulle