Ortodoksiset kirkonarkistot

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Evankelis-luterilaiset seurakunnat

Seurakuntien arkistot

Luovutettu Karjala

Sotilasseurakunnat

Церковные архивы 


Sisällysluettelo

Ortodoksinen kirkko Suomessa

Keskiajalla Karjalaan perustettiin useita ortodoksisia seurakuntia ja luostareita. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Venäjälle kuulunut Käkisalmen lääni liitettiin Ruotsiin. Alueen ortodoksiset seurakunnat siirtyivät Ruotsin alaisuuteen, mutta jäivät kirkkohallinnollisesti Novgorodin metropoliitan alaisuuteen. 1600-luvun aikana Ruotsin Karjalan alueella pyrittiin käännyttäämään ortodokseja luterilaisuuteen. Tämä johti ortodoksien suureen muuttovirtaan Venäjälle. Isovihan jälkeen Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 ortodoksinen Karjala jäi Venäjän puolelle Ilomantsin ja Taipaleen (Liperin) seurakuntia lukuun ottamatta.

Venäjään liitettyjen Ruotsin alueiden ortodoksiset seurakunnat päätyivät Pyhän synodin alaisuuteen ja niistä tuli osa Pietarin hiippakuntaa. Venäjään kuuluneen Vanhan Suomen ortodoksista kirkollishallintoa varten perustettiin vuonna 1743 Viipurin hengellinen hallitus. 1700-luvun kuluessa syntyi uusia seurakuntia pääasiassa kaupunkeihin venäläistä sotaväkeä varten. Niiden lisäksi perustettiin uusia maalaisseurakuntia. Myös Ruotsin puolella ortodoksiset seurakunnat elpyivät 1700-luvulla uskonnollisen painostuksen hellittäessä. Ilomantsin ja Taipaleen seurakunnat olivat Porvoon luterilaisen hiippakunnan alaisuudessa.

Askel kohti Suomen ortodoksisen kirkon itsenäistymistä otettiin autonomian aikana. Vuonna 1892 perustettiin Suomen hiippakunta. Suomen itsenäistyttyä ortodoksisen kirkon asemaa vahvistettiin senaatin asetuksella 1918. Suomen ortodoksinen kirkko sai autonomian Venäjän patriarkalta vuonna 1921. Kun patriarkka vangittiin 1922, Suomen ortodoksinen kirkko siirtyi Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen 1923. Toisen maailmansodan myötä suuri osa ortodokseista joutui evakkoon. Kirkko menetti suuren osan omaisuudestaan. 18 Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla sijainnutta seurakuntaa lakkautettiin vuonna 1949. Lakkautettujen seurakuntien tilalle perustettiin 14 uutta seurakuntaa. Nykyisin kirkon hallinnollinen keskus on Kuopiossa.


Ortodoksiset kirkonarkistot arkistolaitoksessa

Seurakuntien arkistoja on perinteisesti kutsuttu kirkonarkistoiksi. Arkistolaitoksen eri yksiköissä säilytetään ortodoksisia kirkonarkistoja pääasiassa ajalta ennen 1950-lukua. Nuoremmat aineistot ovat seurakuntien tai kirkollishallituksen hallussa. Ortodoksinen kirkko on keskittänyt arkistojensa säilytyksen Mikkelin maakunta-arkistoon.

Ortodoksiset kirkonarkistot sisältävät aineistoa pääsääntöisesti 1800-luvulta eteenpäin. 1700-luvulta on säilynyt jonkin verran materiaalia. Arkistolaitoksessa säilytetään seurakuntien arkistojen lisäksi jonkin verran ortodoksisen kirkon ylempien viranomaisten asiakirjoja, joista monet ovat verrattavissa seurakuntien asiakirjoihin. Niihin kuuluvat esimerkiksi Karjalan pakolaisten sielunhoitopiirien arkistot. Seurakuntien asiakirjat ovat venäjänkielisiä 1920-luvun alkuun asti. Monet arkistot kärsivät pahoja tuhoja tai niitä ei ehditty evakuoida toisen maailmansodan aikana. Ortodoksisten kirkonarkistojen asiakirjat ovat merkittäviä henkilöhistoriallisia lähteitä tutkittaessa ortodoksiseen kirkkoon kuuluneita ihmisiä 1700-luvulta tähän päivään.

Arkistot on luetteloitu Vakka-arkistietokantaan. Ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoja on mikrofilmattu ja ne ovat käytettävissä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä sekä Joensuun ja Mikkelin maakunta-arkistoissa. Mikrofilmattua aineistoa on digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Alle sata vuotta vanhoja kirkollisia väestörekisteriasiakirjoja koskevat laista johtuvat käyttörajoitukset.

Venäjän valtiollisessa historiallisessa keskusarkistossa Pietarissa on Suomen seurakuntien metrikoita vuodesta 1723 lähtien. Petroskoissa Karjalan tasavallan valtionarkistossa ja Leningradin oblastin arkistossa Viipurissa säilytetään lisäksi suomalaisten ortodoksiseurakuntien asiakirjoja.

Ortodoksisten kirkonarkistojen asiakirjojen erityispiirteitä

Ortodoksin kirkon asiakirjat ovat venäjänkielisiä 1920-luvulle asti. Myös henkilöiden nimet ovat venäjänkielisessä asussa kirkonkirjoissa. Ortodoksissa kirkonkirjoissa ei käytetty sukunimiä ennen 1800-luvun loppua. Sukunimen korvaa niissä isännimi. Poikkeuksena ovat Pohjois-Karjalan, Ilomantsin ja Taipaleen seurakunnat, joiden kirkonkirjoihin merkittiin sukunimet. Viimeistään 1920-luvulla kaikilla ortodokseilla on kirkonkirjoissa sukunimi. Vuoden 1920 sukunimilaki velvoitti kaikki suomalaiset ottamaan itselleen sukunimen.

Ortodoksinen kirkko noudatti vanhaa juliaanista kalenteria vuoteen 1920 asti. Ruotsissa siirryttiin vuonna 1753 gregoriaaniseen kalenteriin, joka on juliaanista kalenteria tarkempi. Karkeasti ottaen Juliaaninen kalenteri on gregoriaanista kalenteria 1900-luvulla jäljessä 13 päivää, 1800-luvulla 12 päivää ja 1700-luvulla 11 päivää. Kalentereiden erot voivat aiheuttaa sekaannusta esimerkiksi henkilöiden syntymäpäivien merkinnöissä kirkonkirjoissa 1900-luvulla.


Arkistoluettelot ja digitoidut aineistot

Tiedon etsiminen

Ortodoksisen kirkon eri arkistoihin tutustuminen on kätevintä aloittaa Vakka-arkistotietokannan avulla. Se sisältää kirkonarkistojen arkistoluettelot. Mikäli haluaa tutkia jonkin tietyn seurakunnan arkistoa tietokannan Nimihaku-kenttään voi syöttää seurakunnan nimen, esimerkiksi ”Taipaleen ortodoksinen seurakunta”.

Ortodoksisia kirkonarkistoja voi hakea temaattisesti käyttämällä Vakan tarkennettua hakua. Haun kentästä 4. Arkistonmuodostajaluokituksen alaryhmä etsitään luokka Kirkolliset viranomaiset ja uskonnolliset yhteisöt. Sen alle on listattu erilaisia kirkollisia arkistonmuodostajia, joista valitaan halutun tyyppinen arkistonmuodostaja. Ortodoksisia kirkonarkistoja sisältyy seuraaviin luokkiin: Luostarit, Ortodoksisen kirkon viranomaiset, Seurakunnat, ortodoksiset ja Sotilasseurakunnat. Haun tekemisen jälkeen tietokanta listaa kaikki kyseisen tyypin arkistonmuodostajat, joista voi valita haluamansa arkiston arkistoluettelon tarkasteltavaksi. Matkapapistopiirien ja Karjalan pakolaisten sielunhoitopiirien arkistot on luokiteltu osaksi Ortodoksisen kirkon viranomaiset -ryhmää. Molemmat sisältävät seurakuntien arkistojen tapaista aineistoa.

Ortodoksiset kirkonarkistot.jpg

Arkistojen rakenne

Kirkon viranomaistenluostarien ja seurakuntien arkistot noudattavat kaikki samaa järjestämisperiaatetta. Arkistot koostuvat kolmesta osasta: I Väestörekisteriarkistosta, II Hallintoarkistosta ja III Talousarkistosta. Lisäksi osaan seurakuntien arkistoista sisältyy neljäs osa, Seurakunnallisten toimikuntien arkistot.


Mikrofilmatut ja digitoidut aineistot

Ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoista on mikrofilmattu niiden sisältämät metrikat, rippikirjat ja pääkirjat. Osa seurakuntien avioliittoasiakirjoista ja vihkikirjoista on mikrokuvattu. Mikrofilmit ovat tutkijoiden käytettävissä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä sekä Joensuun ja Mikkelin maakunta-arkistoissa. Suuri osa mikrofilmeistä on digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Digitoituun aineistoon on linkki Vakka-arkistotietokannassa arkistoyksikön kuvauksen yhteydessä. 100 vuotta vanhemmat kirkonkirjat ovat vapaasti käytettävissä verkossa. Nuorempia asiakirjojen voi tutkia arkistolaitoksen toimipisteissä olevilla asiakaspäätteillä. Alle sata vuotta vanhoja kirkollisia väestörekisteriasiakirjoja koskevat laista johtuvat käyttörajoitukset.

Arkistokokonaisuudet

Seurakuntien arkistot

Seurakuntien arkistojen keskeisintä aineistoa ovat niiden väestörekisteriarkistojen kirkonkirjat. Niitä on säilynyt 1700-luvun lopulta lähtien. Seurakuntien aineistot eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin monien luterilaisten seurakuntien arkistot. Yksi syy tähän on arkistojen tuhoutuminen tai vahingoittuminen sotien aikana. Seurakunnan väestörekisteriarkistoon sisältyvät metrikat, rippikirjat ja pääkirjat ovat keskeistä aineistoa henkilöhistorian kannalta. Seurakuntien arkistot ovat venäjänkielisiä 1920-luvun alkuun asti.

Seurakuntien arkistoissa on säilynyt saapuneita asiakirjoja 1700-luvulta vain vähän. Väkilukutauluja ja muita ylempien viranomaisten vaatimia selvityksiä on säilynyt runsaammin 1800-luvun alkupuolelta. Tämän ajan tilikirjat ovat myös harvinaisia. Seurakunnankokouksen ja seurakunnanneuvoston pöytäkirjat alkavat pääasiassa vasta 1800-luvun viimeiseltä vuosikymmeneltä. Piispantarkastusten pöytäkirjat ovat myös harvinaisia 1800-luvulla.

Ortodoksiset seurakunnat olivat tyypillisesti maantieteellisesti laajempia kuin luterilaiset. Laajojen alueiden, joilla ei ollut omia seurakuntiaan, sielunhoitoa varten perustettiin matkapapistopiirejä. Esimerkiksi 1800-luvun lopulta toiminut I Matkapapistopiiri vastasi Länsi-Suomen ortodoksien sielunhoidosta. Karjalan pakolaisten sielunhoitopiirien arkistot sisältävät pääasiassa 1920-luvulla Itä-Karjalasta saapuneiden pakolaisten sielunhoitoa käsittelevää aineistoa. Molemmat arkistotyypit sisältävät seurakuntien arkistojen aineistoihin verrattavia asiakirjoja.


Metrikat

Metrikat ovat historiakirjoja, jotka sisältävät vuosittaiset syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot. Ortodoksien väestökirjanpidon aikaansaanti oli yksi Pietari Suuren uudistuksista. Metrikoiden pitäminen alkoi Moskovassa keisarin ukaasilla vuonna 1702 ja muualla valtakunnassa aikaisintaan vuonna 1722. Vanhan Suomen metrikoiden sarja Pietarin valtiollisessa historiallisessa keskusarkistossa alkaa vuodesta 1723.

Metrikat laadittiin kahtena kappaleena. Yksi kappale jäi seurakunnan arkistoon, yksi lähetettiin Pyhälle synodille tai myöhemmin Viipurin hengelliselle hallitukselle. Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen perustamisen jälkeen metrikat lähettiin sille.

Pyhän synodin vuonna 1724 antaman ohjeen mukaan metrikka jaettiin kolmeen osaan. Syntyneiden luetteloon merkittiin lapsen järjestysnumero vuoden alusta lukien, lapsen nimi, isän nimi sekä kastepäivä, kasteen suorittanut pappi ja kummit. Äidin nimi tulee luetteloihin vasta 1800-luvulla. Vihittyjen luetteloon merkittiin useimmiten vihkiparin numero vuoden alusta, vihittyjen nimet, vihkijän nimi, vihkimispäivä, takuumiehet ja todistajat. Kuolleiden luettelo sisältää tiedot kuolleen nimestä, kuolinsyystä, ehtoollisen antopäivästä sekä hautajaisista. Jos metrikassa on syntyneiden tai kuolleiden luettelossa vain yksi päivämäärä henkilön kohdalla, tarkoittaa se syntymä- tai kuolinpäivää.

Avioliittoasiakirjat täydentävät metrikoiden vihittyjen luetteloiden tietoja. Niitä on paikoittain säilynyt 1700—1800-luvun vaihteesta lähtien. Avioliittoasiakirjoja täydentäviä vihkimäkirjoja on säilynyt pääsääntöisesti 1800-luvun alusta 1920-luvulle asti.


Herran pyhällä ehtoollisella käyneiden luettelot eli rippikirjat

Herran pyhällä ehtoollisella käyneiden luetteloita eli rippikirjoja on säilynyt vuoden 1764 jälkeiseltä ajalta. Tuolloin Pyhän synodi antoi määräyksen väestönkirjanpidosta ortodoksisissa seurakunnissa. Rakenteeltaan rippikirjat vastaavat luterilaisen kirkon rippikirjoja. Niihin on kirjattu seurakuntalaiset kylittäin, talolliset ja talottomat erikseen. Kaupunkilaiset ryhmiteltiin ammattikunnittain. Rippikirjoihin merkittiin useimmiten vain henkilön nimi ja ikä. Myös lapset merkittiin rippikirjoihin, koska ortodoksisessa kirkossa he saivat osallistua myös ehtoolliselle.

Henkilöt on kirjattu rippikirjoihin ruokakunnittain. Niistä käy ilmi vain välittömät perhesuhteet. Mikäli mies oli naimisissa, hänen puolisonsa nimen eteen merkittiin ”hänen puolisonsa”. Avioparin lasten nimien eteen merkittiin ”heidän lapsensa”. Muut sukulaissuhteet eivät käy ilmi rippikirjoista. Nimen yliviivaus voi merkitä muuttoa seurakunnasta, naimisiin menoa tai kuolemaa. Rippikirjoihin merkittiin myös ehtoollisella käymättömät ja syy poissaoloon. Tällainen syy saattoi olla esimerkiksi toisella paikkakunnalla asuminen.


Pääkirjat

Rippikirjat eli ehtoollisella käyneiden luettelot korvattiin pääkirjoilla vuonna 1905 annetulla asetuksella. Seurakuntien tuli ottaa pääkirjat käyttöön kymmenen vuoden sisällä asetuksen antamisesta. Pääkirjoista tuli entistä tarkempi väestörekisteri, kun niihin tuli merkitä henkilöiden nimi, sääty, ammatti, syntymäaika ja -paikka, ripillä käynnin aika, avioliiton solmimisaika, kuolinaika sekä tieto seurakunnasta pois muuttamisesta ja mihin seurakuntaan henkilö muutti.


Ylempien viranomaisten arkistot

Ortodoksiset hiippakunnat ovat jakautuneet 1700-luvulta lähtien valvontapiireihin. Niiden tarkemmat tehtävät sisältyvät senaatin vuoden 1918 asetukseen. Valvontapiirien määrä vahvistettiin kuudeksi vuonna 1920. Piirivalvojien tehtävät vastasivat luterilaisen kirkon lääninrovastien tehtäviä. Valvontapiirien arkistot sisältävät pääasiassa hallinnollista aineistoa. Hallinnollisesti piirivalvojat sijoittuivat seurakuntien ja piispan väliin. Tämä näkyy seurakuntien kirkoista, papistosta ja omaisuudesta laadituissa luetteloissa sekä runsaan tilastoaineksen keräämisestä. Vastaavat tiedot puuttuvat usein seurakuntien ja konsistorin arkistosta. Vanhimmat valvontapiirien asiakirjat ovat Käkisalmen seudulta 1700-luvun alkupuolelta. Vakka-arkistotietokannassa valvontapiirit on luetteloitu Ortodoksisen kirkkokunnan valvontapiirit kokoelmaksi. Ortodoksisen kirkon kirkollishallituksen arkisto on sen itsensä hallussa Kuopiossa.


Luostarien arkistot

Mikkelin maakunta-arkistossa säilytetään Konevitsan ja Lintulan luostarien arkistoja. Konevitsan luostarin arkistosta jäi runsaasti asiakirjoja evakuoimatta toisen maailmansodan aikana. Suurin osa luostarin arkiston aineistosta on 1940—1950-luvulta. Valamon luostarin arkisto on säilynyt varsin hyvin. Sitä säilytetään Uudessa Valamossa Heinävedellä.


Kirjallisuutta

Jääskeläinen, Anja, ”Ortodoksisten seurakuntien väestörekisteriasiakirjat sukututkimuksen lähteinä”. Suku ja Tieto 3. Sukututkimuspäivien esitelmiä 1982—1986. Suomen sukututkimusseuran julkaisuja 40. Suomen sukututkimusseura, Helsinki 1986, 99-111.

Kiiski, Tuula, ”Ortodoksisukujen tutkiminen”. Genos 69 (1998), 12-17, 45-46.

Ortodoksinen kirkko Suomessa. Toim. Isä Ambrosius & Markku Haapio. Etelä-Suomen kustannus, Lieto 1979.

Viikki, Raimo, ”Kirkolliset asiakirjat”. Suomen historian asiakirjalähteet. Toim. Eljas Orrman & Elisa Pispala. Kansallisarkisto ja WSOY, Porvoo 1994, 169-195.





Siirry Vakka-arkistotietokantaan

Siirry Aarre-arkistorekisteriin

Siirry digitaaliarkistoon

Siirry karttahakuun

Siirry haku- ja tilausjärjestelmä Astiaan


Portin etusivulle