Lisää sivu kirjainmerkkeihin

    Piirustukset

    Portti

    Sisällysluettelo

    Piirustukset

    Suurin osa arkistolaitoksen säilyttämästä erittäin laajasta piirustusaineistosta on teknisiä piirustuksia, eli rakennus-, kone- ja laitepiirustuksia. Pienempi, mutta silti huomattavan laaja aineisto, on muita kuvia, kuten vaakunoita, lippuja, julisteita tai taidepiirustuksia. Piirustuksia on 1700-luvulta 2000-luvulle.


    Rakennuksia, laitteita, lippuja, julisteita…

    Teknisiä piirustuksia ovat työssään tuottaneet useat viranomaiset, kuten Rakennushallitus, Maa- ja metsätalousministeriö tai Kouluhallitus. Niiden arkistoissa on esim. julkisten rakennusten, tyyppitalojen ja maalaiskansakoulujen piirustuksia 1800-luvulta 1970-luvulle. Myös yksityisten ihmisten, liikeyritysten ja yhdistysten arkistoissa on paljon teknisiä piirustuksia, jotka liittyvät aineiston tuottaneen yrityksen tai yhdistyksen toimialaan, yksityisen ihmisen harrastukseen tai muuhun toimintaan. Tällaisia piirustuksia on esim. arkkitehtitoimistojen, urheiluseurojen tai keräilijöiden arkistoissa.

    Viranomaisarkistoissa on jonkin verran muitakin kuin teknisiä piirustuksia, esimerkkinä Valtioneuvoston julkaisuvaraston virkapukupiirustukset vuosilta 1809 - 1900. Puolueiden ja muiden yhdistysten sekä tapahtumien arkistoissa on paljon julisteita. Yksi iso kokonaisuus yhdistysten tuottamista piirustusaineistoista on Suojeluskuntien lippupiirustuskokoelma vuosilta 1917 - 1944.


    Kansallisarkistossa keskushallintoa – maakunta-arkistoissa paikallistoimijoita

    Kansallisarkisto säilyttää keskushallintoviranomaisten arkistoja, joista esim. Rakennushallituksen arkistoon sisältyy monta julkisten rakennusten piirustuskokoelmaa. Maakunta-arkistot taas säilyttävät piirihallinnon ja muiden paikallisten toimijoiden aikaan saamia piirustuksia. Erilaisia piirustuksia sisältyy esim. lääninhallitusten, nimismiespiirien, seurakuntien, koulujen tai vankiloiden arkistoihin. Joissakin maakunta-arkistoissa on paljon alueen erityispiirteisiin liittyviä arkistoja. Jyväskylän maakunta-arkistossa on runsaasti koulujen ja arkkitehtitoimistojen arkistoja, joihin sisältyy paljon piirustuksia, ja esim. erittäin laaja laivojen ja koneiden piirustuksia sisältävä Kymin Uittoyhdistyksen konepajaosaston arkisto. Mikkelin maakunta-arkisto säilyttää toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutetun alueen viranomaisten, koulujen, seurakuntien jne. arkistoja, jotka myös sisältävät runsaasti piirustuksia.


    Karttoja, linnoituspiirustuksia, vaakunoita jne. – myös digitaalisina

    Usein arkistot, joissa on runsaasti piirustuksia, kuuluvat osana johonkin suureen kartta- ja piirustuskokoelmaan. Tällainen on mm. Kansallisarkiston kartta- ja piirustuskokoelma, joka sisältää kymmeniä tiettyä kohdetta tai aihetta kuvaavia piirustus-, kartta- ja asiakirjakokonaisuuksia. Siihen kuuluu teknisten piirustusten lisäksi mm. julisteita ja virkapukupiirustuksia. Osa aineistosta on tutkittavissa arkistolaitoksen digitaaliarkistossa internetin välityksellä ja osa vain Kansallisarkiston tutkijasalissa. Toinen esimerkki suuresta kartta- ja piirustuskokoelmasta on Venäläiset sotilas-asiakirjat (VeSA), johon kuuluu venäläisiltä joukko-osastoilta Suomeen jääneitä karttoja ja linnoitus- ja rakennuspiirustuksia pääosin vuosilta 1808 - 1918. Näitä piirustuksia voi tutkia digitaaliarkistossa tai Kansallisarkiston tutkijasalissa. Heraldica-kokoelma on Kansallisarkiston vaakuna- ja sinettikokoelma. Se sisältää mm. kaupunkien ja kuntien vaakunakuvia, viranomaisten sinettejä, Suomen vaakunan ja lipun luonnoksia, Akseli Gallen-Kallelan ehdotukset Suomen tasavallan vaakunakilven uusimiseksi jne. Koko aineistoa voi tutkia digitaaliarkistossa.


    Etsiä voi monella tavalla

    Piirustuksia voi tutkia sähköisessä muodossa arkistolaitoksen digitaaliarkistossa ja alkuperäisinä Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen tutkijasaleissa. Niitä voi etsiä sähköisen tilausjärjestelmän Astian, Karttahaun ja VAKKA-tietokannan tai erilaisten arkistoluetteloiden avulla. Tilausjärjestelmät opastavat erilaisiin hakutapoihin.


    Siirry Vakka-arkistotietokantaan

    Siirry Aarre-arkistorekisteriin

    Siirry digitaaliarkistoon

    Siirry karttahakuun


    Heraldica

    Luovutetun alueen varuskuntien arkkitehti- ja rakennepiirustukset

    Rakennushallituksen piirustukset

    Venäläiset sotilasasiakirjat VeSA



    Paluu Portin etusivulle





    Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1