Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Palvelus armeijassa

Ruotsin ajan sotilasasiakirjat

Viaporiin liittyvät aineistot 

 

Sisällysluettelo

Ruotuväkeä ja värvättyjä

Ruotsin valtakunnan armeija perustui 1600-luvun lopulta alkaen ruotujakolaitokseen (ruotsiksi indelningsverket). Siinä joukko taloja muodosti ruodun, joka ylläpiti sotamiestä. Varakkaimmat tilat olivat ratsu- eli rustitiloja, jotka yksinään ylläpitivät ratsusotilasta ja hevosta. Ruotusotilaat saivat asuttavakseen sotilastorpan. Upseerit saivat asuttavakseen ja viljeltäväkseen kruununtiloja. Tiettyyn joukko-osastoon kuuluvat miehet asuivat samalla seudullä ja kokoontuivat ajoittain yhteisiin äksiiseihin. Suomessa ruotujakolaitos lakkautettiin vuonna 1809, Ruotsissa vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. (Aiheesta tarkemmin Portti-tekstissä Palvelus armeijassa.)

Ruotuarmeijan lisäksi valtakunnassa oli myös värvättyjä (rahapalkkaisia) joukko-osastoja. Tykistö kokonaisuudessaan koostui värvätyistä ammattisotilaista, koska tykkien käsittely vaati erityistä sotilastaitoa. Myös värvättyä laiva- ja ratsuväkeä oli, mutta yleensä värvätyt oli järjestetty valtakunnan varuskuntalinnoituksiin sijoitetuksi tykki- ja jalkaväeksi. Suomessa toimineita Kustaa III:n sodan aikaisia värvättyjä joukko-osastoja on lueteltu Portti-tekstissä Palvelus armeijassa. Ruotuarmeijan rykmenttejä muodostettiin vain Ruotsissa ja Suomessa. Värvättyjä osastoja koottiin ja pidettiin ennen Uudenkaupungin rauhaa erityisesti niillä Baltian ja Pohjois-Saksan alueilla, jotka kuuluivat valtakuntaan.

Ruotuarmeijan yksiköt pysyivät samoina vuosikymmenestä toiseen, kun taas värvättyjä joukko-osastoja tuli ja meni. Yleisimmin näitä värvättyjä osastoja koottiin sota-aikoina; sodan päätyttyä osastot tavallisesti hajotettiin. Värvättyjen joukko-osastojen nimet eivät ole yksiselitteisiä; saman osaston nimestä saattaa esiintyä useita muunnelmia eri lähteissä. Lisäksi on ollut yleinen tapa nimetä värvätyt osastot komentajansa mukaan, mikä antaa sekavan vaikutelman, koska osaston nimi muuttuu aina komentajan vaihtuessa. Toisaalta eri joukko-osastoilla on saattanut olla saman nimisiä komentajia.

Tässä tekstissä käsitellään niitä värvättyjä joukko-osastoja, joita voidaan pitää suomalaisina tai joilla on ollut selvä yhteys Suomeen. Ymmärrettävästi suomalaisten joukkojen erottaminen Ruotsin sotalaitoksen sisällä on vaikeata, koska Ruotsin vallan aikana Suomi ei ollut selvästi erillinen valtakunnan osa. Esimerkiksi Sandelsin jääkärijoukko (Sandels fotjägare), joka käsitti yhden 600 miehen pataljoonan, värvättiin v. 1789 Ruotsista mutta siirrettiin Suomeen taistelemaan Kustaa III:n sodassa.

Värvättyjä joukko-osastoja

Tykkiväki

Tykistörykmentti (Artilleriregementet), joka muodosti Ruotsin sotalaitoksen tykistön, aloitti toimintansa v. 1636; sen nimi muutettiin v. 1718 Kuninkaalliseksi tykistörykmentiksi. Sen yksiköt olivat 1600- ja 1700-luvuilla sijoitettuina linnoituksiin eri puolille valtakuntaa; esimerkiksi Viipurissa ja Käkisalmessa oli omat yksikkönsä. Sodan aikoina näistä linnoitusyksiköistä koottiin kenttätykistö.

Kuninkaallinen tykistörykmentti jaettiin v. 1794 neljään osaan. Yksi osista oli Kuninkaallinen suomalainen tykistörykmentti (Kungliga finska artilleriregementet). Yksi osa oli Kuninkaallinen Svean tykistörykmentti (Kungliga Svea artilleriregementet). Svean rykmentin miehistöä siirrettiin 1800-luvun alussa Viaporiin, jossa se korvasi siellä aiemmin olleet Suomalaisen tykistörykmentin komppaniat. Kuninkaallisen suomalaisen tykistörykmentin, johon v. 1807 kuului vajaat 1000 miestä, varsinainen sijoituspaikka oli Helsinki. Se jaettiin Suomen sodan aikana useisiin yksikköihin, jotka palvelivat eri puolilla Suomea.

Lisäksi Suomessa toimi Savon prikaatin tykistökomppania (Savolaxbrigadens artillerikompani), johon kuuluin noin 150 miestä.

Jalkaväki ja ratsuväki

Suuren Pohjan sodan alkaessa huomattiin, että ruotuväkeä ei ollut tarpeeksi ja että oli välttämätöntä värvätä lisää miehiä. Varsinkin Baltiassa harjoitettiin runsaasti värväystä. Saksilaisista sotavangeista värvättiin yksikköjä, jotka armeijan Suomen joukkojen päällikön Georg Lybeckerin joukoissa hyökkäsivät v. 1708 Inkerinmaalle. Karjalainen rakuunaeskadroona (Karelska Lantdragonskvadronen), joka värvättiin Suomesta, osallistui myös taisteluihin Inkerinmaalla sekä Ukrainassa ja Suomessa, josta se Napuen (Isonkyrön) taistelun jälkeen v. 1714 vetäytyi Ruotsiin. Suomalainen värvätty pataljoona (Finska värvade bataljonen) koottiin v. 1711 eräistä Baltian ja Käkisalmen joukkojen rippeistä. Se osallistui taisteluihin Suomessa sekä v. 1718 Armfeltin epäonnistuneeseen Trondheimin-retkeen. Sodan jälkeen osa värvättyjen osastojen miehistä siirrettiin vahvistamaan ruotuarmeijaa.

Kruununprinssin rykmentti (Kronprinsens regemente) perustettiin Hallandissa v. 1719 varuskuntarykmentiksi. Se - tai osia siitä - oli ajoittain sijoitettuna Suomeen. Sen nimellisenä päällikkönä oli v. 1751 - 1771 kruununprinssi Gustaf (kuninkaana Kustaa III). Rykmentin nimi on vaihdellut; vuodesta 1772 alkaen se oli Kuninkaan oma värvätty rykmentti (Konungens eget värvade regemente). Se on tunnettu komentajansakin mukaan esimerkiksi Bosquetin rykmenttinä. Myös Göteborgiin perustettiin v. 1719 varuskuntarykmentti. Erityisesti Suomessa tämä Göteborgin rykmentti (Garnisonsregementet i Göteborg) tunnetaan von Hessensteinin rykmenttinä (Hessensteinska regementet), koska kuningas Fredrik I:n avioton poika Fredrik Wilhelm von Hessenstein oli sen päällikkönä 1700-luvun puolivälissä, jolloin osa siitä oli sijoitettuna Loviisaan. 

Meijerfeldtin vapaaratsukot (Meijerfeldtska friskyttekår) värvättiin Etelä-Suomesta Kustaa III:n sodan aikaan Suomen joukkojen komentajan Johan August Meijerfeldt nuoremman aloitteesta. Se osallistui menestyksekkäästi taisteluihin Kymenkartanon läänissä. Kustaan sodan aikana toimi myös muita lyhytaikaisiksi jääneitä värvättyjä yksikköjä, kuten Oulun kevyt jalkaväkirykmentti (Uleåborgs lätta infanteriregemente), Kuopion vapaapataljoona (Kuopio fribataljon) ja Savon vapaapataljoona (Savolax fribataljon). Näitten vapaapataljoonien miehiä määrättiin myös laivamiehiksi Saimaalle sisävesilaivastoon.

Muuan erikoinen Kustaa III:n sodan aikainen joukko-osasto oli Zelowin kasakkajoukko (Zelows kosackkår tai Kungliga Kosackkåren). Tähän ratsuväkiosastoon oli tarkoitus värvätä kaksisataa miestä. Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla tapahtunut värväys onnistuikin kohtalaisen hyvin, mutta hevosia oli vaikea saada. Joukkoon kuului varsin sekalaista väkeä, ja suuri osa karkasi varsin pian. Joukon päällikkönä ja kokoajana toimi Mauritz von Zelow, joka oli palvellut komentajana myös Savon keveissä sotilasjoukoissa. Taisteluihin tämä kasakkajoukko (tai ulaanijoukko) ei liene osallistunut, ja se lakkautettiin vuoden 1790 lopussa.

Suomen sodan aikaan Suomessa toimi neljä värvättyä jalkaväkirykmenttiä (Jägerhornin ja Adlecreutzin rykmentit sekä Leskikuningattaren henkirykmentti ja Savon jääkärirykmentti).

Jägerhornin rykmentti (Jägerhornska regementet) oli 1700-luvulla sijoitettuna vaihtelevasti sekä Suomeen että Ruotsiin. Rykmentti muodostettiin v. 1722 useitten aikaisempien rykmenttien jäännöksistä. Rykmentin nimi on vaihdellut. Suomessa se usein tunnetaan Cronhielmin rykmenttinä, koska kreivi Johan Cronhielm otti sen useiksi vuosiksi komentoonsa, kun se v. 1752 sijoitettiin Suomeen. V. 1808 puolet rykmentistä oli sijoitettuna Viaporin linnoitukseen, jossa se jäi venäläisten vangiksi linnoituksen antautuessa. Sen päällikkönä ja Viaporin alikomendanttina toimi tuolloin F.A. Jägerhorn, jonka vanhempi veli oli siirtynyt tsaarin palvelukseen ja joka siksi oli tuomittu Ruotsissa poissaolevana kuolemaan.

Adlercreutzin rykmentti oli vuoteen 1804 saakka nimeltään Uusi jääkärirykmentti tai Suomalainen värvätty jalkaväkirykmentti. Se oli 1800-luvun alussa suurin Suomeen sijoitetuista värvätyistä joukko-osastoista; siihen kuului 13 komppaniaa ja noin 2000 miestä.

Leskikuningattaren henkirykmentti (Änkedrottningens livregemente), joka on tunnettu myös muilla nimillä, erityisesti Hamiltonin-Leskikuningattaren henkirykmenttinä, muodostettiin alun perin Etelä-Ruotsissa v. 1742 mutta siirrettiin Viaporiin v. 1753. Se oli välillä Ruotsissa mutta siirrettiin uudelleen Suomeen v. 1762. Kahden noin 500 miehen pataljoonan lisäksi Leskikuningattaren henkivartiorykmenttiin värvättiin v. 1773 kolmas pataljoona, jota ei kuitenkaan sijoitettu Suomeen vaan Tukholmaan. Suomen kaarti (Finska gardesregementet tai Finska Gardet) muodostui myöhemmin tästä kolmannesta pataljoonasta ja oli aluksi nimeltään Kuninkaan henkirykmentin kevyt jalkaväkipataljoona. Rykmentti hajotettiin Viaporin antauduttua venäläisille. (Ks. myös Portti-teksti Viaporiin liittyvät aineistot.)

Valtakunnan itärajalle perustettiin v. 1770 Savon jääkärijoukko. V. 1789 se sai rykmentin aseman, jolloin sen nimeksi tuli Savon jääkärirykmentti (Savolax jägarregemente tai fotjägarregemente). Sen miehet värvättiin Savosta ja muualta Itä-Suomesta; Suomen sodan alkaessa siinä oli 1200 miestä. Se kuului Savon prikaatin alaisuuteen kuten erillinen Karjalan jääkäriosastokin (Karelska jägarkåren). Jääkäriyksikköjen oli tarkoitus soveltaa sodankäynnissä sissitaktiikkaa ja olla muutoinkin liikkuvampia kuin ruotuväki.

Itärajan turvaamiseksi oli tarkoitus käyttää myös Porvoossa v. 1770 perustettua Kevyttä rakuunaosastoa (Finska lätta dragonkåren). Sitä johti vapaaherra Jacob Magnus Sprengtporten, joka oli Savon prikaatin ensimmäisen päällikön Yrjö Maunu Sprengtportenin velipuoli. Osasto kuitenkin siirrettiin Tukholmaan, jossa se johtajansa mukana avusti kuningas Kustaa III:tta vakiinnuttamaan valtansa. Ansioittensa vuoksi se korotettiin osaksi kuninkaan henkikaartia, ja sen nimeksi tuli Lätta dragonerna i livgardet.

Suomen sodan aikana värvättiin useita pieniä osastoja. Tavallisesti niitten miehet toimivat linnoitusväkenä tai viestitehtävissä osallistumatta varsinaisiin taisteluihin. Useimmat osastot olivat aktiivisia vain lyhyen aikaa: värväys tapahtui vuoden 1808 keväällä, ja osastot hajotettiin jo saman vuoden syksyllä. Näistä osastoista on säilynyt varsin vähän tietoja, eikä ole selvää, kuinka paljon miehiä niissä palveli. Tunnetuin näistä osastoista lienee Gyllenbögelin vapaapataljoona (Gyllenbögels fribataljon), joka toimi mm. Ahvenanmaalla ja joka koostui nostoväestä sekä talonpojista.

Laivasto

Laivaston Turun eskaaderi (Flottans Åbo eskader) oli toinen valtakunnan kahdesta saaristolaivaeskaaderista. Saaristolaivaston alukset olivat kaleereja, jotka pystyivät matalan syväyksensä ansiosta operoimaan vaikeakulkuisessa saaristossa. Tätä kaleerilaivastoa oli alettu kehittää hattujen sodan jälkeen, ja sen ensimmäiseksi päälliköksi nimitettiin Augustin Ehrensvärd. Turun eskaaderin laivat poltettiin Turussa vuoden 1808 alussa, jotta ne eivät jäisi lähestyvien venäläisten käsiin.

Saaristolaivasto kuului yleensä sotakollegion alaisuuteen kuten tykistö ja jalkaväkikin, ja sitä kutsuttiinkin myös nimellä Armeijan laivasto (Arméens flotta). Ajoittain se kuitenkin toimi myös amiraliteettikollegion alaisuudessa varsinaisen sotalaivaston tavoin. Värvättyjen miesten keskeinen tehtävä oli käyttää laivatykkejä. Kaleerit tarvitsivat myös paljon soutajia, joiksi värvättiin laivapoikia, koska merisotilaita (ruotsiksi båtsmän) eli laivastossa palvelevia rannikkoseutujen ruotusotamiehiä ei ollut tarpeeksi.

Lähdeaineistoa

Alkuperäiset lähteet: sotilasasiakirjat

Itärajalle 1700-luvun jälkipuoliskolla perustettujen jääkäripataljoonien asiakirjoja on Kansallisarkiston Militaria II -kokoelmassa. Koska nämä pataljoonat kuuluivat ruotuväkirykmenttien alaisuuteen, ovat niiden asiakirjat asianomaisten rykmenttien asiakirjojen joukossa. Yleensä värvättyjen yksiköitten asiakirjat kuuluvat Kansallisarkiston Militaria III -kokoelmaan. Ymmärrettävästi aineistoa on myös Ruotsin arkistoissa. Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa on Leskikuningattaren henkivartiorykmentin virkakirjeitä; rykmentin pääkatselmusrullia sisältyy Militaria III -kokoelmaan. Asiakirjoja, jotka koskevat värävättyjä joukko-osastoja ja laivastoa vuotta 1810 edeltäneellä ajalla, on erityisesti mikrofilmeillä n:ot 55062 - 55081. Leskikuningattaren henkivartiorykmentin pääkatselmusrullia esimerkiksi on filmillä n:o 55073.

Alkuperäiset lähteet: kirkonkirjat

Ruotsin vallan ajalta on säilynyt varsin niukasti sotilasseurakuntien aineistoa. Viaporin linnoituksen seurakunnalla (Sveaborgs fästningsförsamling) on ollut vuosina 1796 - 1808 oma rippikirja, joka sisältää tietoja Viaporiin tuolloin sijoitettuna olleiden yksikköjen henkilöstöstä. Muita säilyneitä Ruotsin vallan ajan sotilasseurakuntien rippikirjoja ovat Laivaston Turun eskaaderin rippikirja (1805 - 1807), joka kuuluu Turun linnan seurakunnan arkistoon, ja Hämeenlinnan tykistöseurakunnan rippikirja (1804 - 1809). Ne ovat käytettävissä mikrofilmeinä; niitä voi myös tarkastella digitaaliarkistossa. Myös sotilasseurakuntien syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luetteloja on säilynyt.

Kirjallisuutta

Portin muissa sotalaitosta käsittelevissä teksteissä on lueteltu alan keskeistä kirjallisuutta. Mainittakoon tässä lisäksi ruotsalaisen sotahistoroitsijan Julius Mankellin teokset (esim. Anteckningar rörande Svenska regementers historia ja Anteckningar rörande Finska arméens och Finlands krigshistoria), jotka on julkaistu jo 1800-luvulla, ja Tigerstedtin Biografiska anteckningar om Savolax brigadens män 1808 - 1809 sekä Otto Durchmanin kirjoitus Tietoja värvätyistä rykmenteistä 1721 - 1809 (Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1944), joka on luettavissa myös internetissä.