Teema: Kruununtilojen katselmukseen liittyvät aineistot

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Kruununvoudit

Maakirjat

Maanmittaushallitus

Lääninhallitukset

Senaatin perinnöksiostoasiakirjat 

Kruununtilan hallinta

Talonpoikaisväestön hallussa ollut maa oli perintö- tai kruununluontoista. Perintötilan asukkaalla oli tilaansa omistus- ja käyttöoikeus ja tilan sai vapaasti myydä, pantata tai vuokrata. Sen sijaan kruununtilan asukkaalla oli ainoastaan maaherran (vuodesta 1837 kuvernöörin) myöntämä hallintaoikeus tilan käyttöön. Hallintaoikeusasiakirja tunnetaan nimellä sijoituskirja (immissionsbref).

Hallintaoikeuteen sisältyi pitkään monia epävarmuustekijöitä. Kruunu satoi häätää asukkaan, jos tila tarvittiin muihin tarpeisiin, esimerkiksi virkataloksi, tai tilan verot jäivät maksamatta. Vuoden 1789 Yhdistys- ja vakuuskirjan säätämisen myötä hallintaoikeus vahvistui ja se voitiin menettää vain, jos tilaa hoidettiin huonosti ja veroja ei pystytty maksamaan. Kadon sattuessa voitiin verorästejä antaa jopa anteeksi. Vuonna 1804 säädettiin, että hallintaoikeus menetetään, jos tilan haltija syyllistyy varkauteen tai muuhun häpeälliseen rikokseen.

Autonomian ajalla annettiin hallintaoikeudesta säädökset vuosina 1811 ja 1883. Vuoden 1811 asetuksessa säädettiin tilan perimysjärjestys. Lähtökohtana oli, että tilat pyrittiin säilyttämään kokonaisina ja samassa suvussa. Yleensä tila siirtyi isältä vanhimmalle pojalle. Sisarosuuksien korvauksista säädettiin vasta vuoden 1883 kruununtiloja koskevassa asetuksessa. Tilan haltijaksi voitiin nimetä useampikin henkilö samanaikaisesti sekä myös ei-fyysiset henkilöt (esim. liikelaitokset).

Valvontaa koskevat säädökset

Tilojen käytön ja hoidon valvonta kuului kruununvoudin ja kuvernöörin tehtäviin. Valvonta tehtiin katselmuksin ja niistä laadittiin yleensä pöytäkirja. Katselmus pidettiin aina, kun tilalle valittiin uusi isäntä. Asukasoikeuden myöntämisen yhteydessä tarkistettiin tilan kunto ja sen hoidosta ja uudisraivauksista annettiin määräykset, jotka merkittiin asukasoikeuspäätökseen ja sijoituskirjaan myöhempiä valvontatoimenpiteitä varten.

Taloudellisia katselmuksia tuli lainsäädännön mukaan pitää tilalla joka kolmas vuosi, mutta tavallisimmin niitä pidettiin vain asukasvaihdon yhteydessä. Metsien arvon lisääntyessä tilanne alkoi muuttua jo 1850-luvulla, mutta merkittävässä määrin vasta 1870-luvulla senaatin puututtua asiaan useampaan kertaan. Alettiin kiinnittää huomiota sijoituskirjojen voimassaoloon, katselmusten pitoajankohtaan ja ennen kaikkea tilojen lainmukaiseen hoitoon. Vuoden 1875 reskriptillä senaatti määräsi menettelemään ankarasti kruununtilojen hoitoa, metsänkäyttöä sekä katselmusten pitoa koskevien määräysten noudattamisessa. Tämän määräyksen johdosta kesällä 1875 toimeenpantiin katselmukset kaikilla niillä kruununtiloilla, joiden edellisestä katselmuksesta oli kulunut yli kolme vuotta. Sama käytäntö jatkui seuraavien vuosikymmenien ajan.


Asukkaanvaihdoksia koskevat asiakirjat

Kruununtilojen haltijainvaihdokset ja myös niissä syntyneet riidat käsiteltiin kuvernöörin toimesta. Asiain käsittely tuotti runsaasti talojen historiaa ja asukkaiden elinoloja kuvaavaa asiakirja-aineistoa. Asiakirjat on arkistoitu lääninhallitusten konttorin arkiston anomusasiain aktit sarjaan. Kruununtiloja koskevia asioita käsittelivät myös kruununvoudit, joiden arkistoissa on tilojen katselmuskirjojen konsepteja ja luetteloja kruununtiloista. Katselmuksen saattoi pitää myös nimismies.

Asukasoikeuden myöntämisen yhteydessä lääninhallitusten arkistoihin on kertynyt seuraavia asiakirjoja:

  • tilan edellinen sijoituskirja, joka voi olla hyvinkin vanha ja nokinen, sillä tilaa on voitu käyttää sukupolvien ajan uusimatta sijoituskirjaa
  • jos sijoituskirja ei ole säilynyt, katselmuspöytäkirjaan on merkitty päivämäärätiedot tilan edellisestä sijoituspäätöksestä. Tiedot löytyvät lääninkonttorin päätöskonseptista. Mikäli asiakirjallisia tietoja ei ole, silloin on kirjoitettu asukkaiden muistinvarainen kertomus tilan perustamisesta ja sen aikaisemmista isännistä.
  • asukkaaksi pyrkivän mainetodistus. Vuoden 1804 säädöksen mukaan tilan asukkaaksi valitun tuli olla hyvämaineinen.
  • virkatodistus tai suppea sukuselvitys. Tämä oli välttämätön tilan asukaan vaihtoa koskevan monimutkaisen perimysjärjestyksen vuoksi. Tila siirtyi kokonaisena vanhimmalle pojalle, jos tämä oli kuollut, niin tämän vanhimmalle pojalle tai jos ei ollut poikia, niin vanhimmalle tyttärelle.
  • perimysjärjestys oli feodaalinen ja esikoisoikeus oli dominoiva periaate kaikissa perimyskysymyksissä. Asia vahvistettiin keisarillisella julistuksella kruununtilojen asukasoikeudesta 31.7.1811.
  • alaikäisten lasten holhousasiat, holhoojan suostumus uuden isännän valintaan
  • kaupalla hankitun tilan kauppa- eli välikirja (tiedot myyjästä, ostajasta ja kauppahinnasta)
  • väliaikainen sijoituskirja, joka oli voimassa vuoden ja yhden yön ajan (yleinen moiteaika)
  • takauskirja, jolla kaksi takaajaa sitoutui suorittamaan tilan verot ja muut ulosteot, jos asukas ei siihen itse kyennyt
  • asukasoikeushakemusta koskevat kuulutukset kaikkiin kihlakunnan kirkkoihin (pappien kuittausmerkinnät kolmesta kuulutusajankohdasta)

Katselmuksesta laadittiin pöytäkirja, joissa sisältyi yleensä selvitys tilan aikaisemmista vaiheista ja silloisista asukkaista. Pöytäkirjasta löytyy myös erilaista henkilötietoa asukkaista, tietoja lasten poismuutoista ja tyttärien nainnista tilan ulkopuolelle. Isännän valinta oli kuvernöörin päätäntävallassa ja asian suhteen hän noudatti tarkkaa ohjeistusta. Lähtökohtaisesti tila siirtyi kokonaisena vanhimmalle pojalle. Jos hän oli kuollut, niin silloin vanhimman pojan lapsille, ja heistä vanhimmalle pojalle.

Pöytäkirjassa saattaa olla hyvinkin yksityiskohtaista tietoa isännäksi pyrkivästä, jos epäillään hänen kelpoisuuttaan hoitaa tilaa. Hakijan kerrotaan juopottelevan tai että hän on liian yksinkertainen (mindre vetande) huolehtimaan isännän velvollisuuksista. Epäämisen syynä saattoi olla myös maininta ”sortunut kevytmieliseen elämään”. Moni nuori mies pilasi maineensa savotta- tai uittotöissä, joissa elettiin ”villisti ja vapaasti”. Erityinen ”paheellisuuden pesä” näyttää olleen Saimaan kanavan kaivuutyömaa.


Kruununtilan perinnöksiosto

Kruununtilojen osto perinnöksi yleistyi 1800-luvun kuluessa niin, että vuosisadan lopussa valtaosa Suomen tiloista oli perintötiloja. Ostojen virastokäsittely synnytti paljon asiakirjoja, jotka kulkivat lääninhallitusten kautta. Ostoanomuksen käsittelystä löytyy yleensä merkintä lääninkonttorin anomusdiaarista. Lääninkonttorin lisäksi asiakirjoja kannattaa etsiä myös kruununvoudin arkistosta. Kun ostoanomus oli valmisteltu, kuvernööri teki päätöksen ja asiakirjavihko lähetettiin senaattiin, joka vahvisti lunastuksen.

Kansallisarkistossa säilytettävässä senaatin arkistossa asiakirjat on arkistoitu omaksi kokonaisuudeksi helposti tunnistettavalla nimellä, senaatin perinnöksiostoasiakirjat. Arkisto sisältää ostoluettelot, perintökirjataltiot, jotka vastaavat tietosisällöltään perintökirjoja. Suurimman sarjan muodostavat perinnöksiostoaktit, joiden sisältönä ovat ostoanomuksen valmistelun yhteydessä syntyneet ja kuvernöörin senaattiin lähettämät asiakirjat.

Lääninkonttorin arkistossa on perintökirjojen luettelot ja maakirjat. Maakirjoihin on merkitty talon tarkkuudella ostajaa, ostoajankohtaa ja lunastetun maakirjatalon osalukua koskevat tiedot. Maakirjat ovatkin paras hakemisto selvittää oston ajankohtaa ja ostajaa koskevia tietoja. Kirjat on laadittu maakirjakylittäin, joten kylän nimi ja talon numero opastavat perinnöksioston ajoittumiseen ja asiakirjojen löytämiseen. Kronologisesti laadituissa ostoluetteloissa on tiedot ostajista, hinnasta ja ostoajankohdasta ja lunastushinnan maksutavasta. Lunastus voitiin maksaa kerralla tai kymmenen vuoden kuluessa.


Kirjallisuutta

Jutikkala, Eino 1958: Suomen talonpojan historia. Toinen painos. Helsinki: SKS.

Kankaanpää, Matti J. 1995: Oman talon historia. Opaskirja talojen historian tutkijalle. Helsinki:Kirjastopalvelu.

Narva, Aila 2002: Tiedon jyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. Helsinki: Kansallisarkisto.

Orrman, Eljas & Elisa Pispala (toim.) 1994: Suomen historian asiakirjalähteet. Helsinki: WSOY.

Puumalainen, Jorma 1990: Kruununtilojen perinnöksiosto Ilomantsin kihlakunnassa vuosina 1793–1905. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Joensuun yliopisto.