Teema: Verotus

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Henkikirjat

Kruununvoudit

Lääninhallitukset

Läänintilit

Maanmittaushallituksen verollepanokartat

Perintöverolautakunnat

Valtionverolautakunnat

Verotoimistot 

Sisällysluettelo

Verotus Ruotsin vallan aikana

Julkisen vallan toimittaman verotuksen historia Suomessa alkoi keskiajalla, jolloin kirkko ja kruunu ryhtyivät keräämään hyödykkeitä omiin tarpeisiinsa. Verot maksettiin pääasiassa luontaistuotteina, koska rahan käyttö oli vielä melko vähäistä kaupunkien ulkopuolella. Näitä veroparseleiksi tai veroesineiksi kutsuttuja hyödykkeitä olivat muun muassa kala, riista, vilja ja voi sekä turkikset. Myöhemmin, mahdollisesti linnojen rakentamisen myötä, yhdeksi veronmaksun muodoksi tulivat päivätyöt. Linnojen ja teiden rakentamisen lisäksi päivätöihin kuului esimerkiksi verotavaroiden kuljetus.

Verotuksen varhaisimmasta historiasta Suomessa ei tiedetä kovin paljoa, mutta ilmeisesti ensimmäinen verottaja on ollut katolinen kirkko. Verotuksen muodot vaihtelivat alueittain, mutta periaatteessa kanonisen lain mukaan kirkko peri kymmenesosan talouden tuotoista. Lounais-Suomessa maksettiin kirkolle pääasiassa viljakymmenyksiä, mutta sisämaassa verotus perustui sopimuksiin. Kaupunkien porvarit maksoivat veroja ainakin 1300-luvun puolivälissä säädetyn Maunu Eerikinpojan kaupunginlain voimaantulosta lähtien. Tämä toteutettiin ilmeisesti siten, että kaupungit maksoivat veroa kruunulle ja perivät rahat porvareilta. Samalla kerättiin veroja ja muita maksuja kaupunkiyhteisön käyttöön. Keskiajalta lähtien kruunun palveluksessa on ollut vouteja, joiden keskeisin tehtävä on ollut verojen kantaminen. Näin saivat alkunsa kruununvoudin virat.

1500-luvulla Kustaa Vaasan aikana tapahtuneen hallinnon keskittämisen myötä veronkanto tehostui. Tällöin muun muassa voutikuntahallintoa ja veronkannon kirjanpitoa uudistettiin. Tavoitteena oli kruunun tulojen ja varallisuuden lisääminen. Käytännössä verotus tapahtui talonpoikien osalta siten, että veroesineet luovutettiin voudille kesä- tai talvikäräjillä. Tältä ajalta ovat peräisin vanhimmat voudintilit. Tärkein verotuksen kohde oli edelleen maaomaisuus, jonka verotusarvon määritykseen alettiin käyttää verolukua.

1600-luvulla merkittävä osa maasta joutui läänityksenä aatelisten haltuun, jolloin verot maksettiin lääninherralle. Tämä vaihe ei tosin kestänyt pitkään, vaan vuosisadan lopulla toimeenpannussa niin sanotussa isossa reduktiossa pääosa lahjoitusmaista peruutettiin kruunulle. Vuonna 1634 otettiin käyttöön henkiraha, joka kuului periaatteessa jokaisen täysi-ikäisen aatelittoman henkilön maksettavaksi. Useita väestöryhmiä oli kuitenkin vapautettu sen maksusta. Henkirahaa maksavan väestön luetteloina toimivat henkikirjat. Henkirahan suuruus oli kaikille sama kuten muidenkin uusien verojen, joita kruunu pyrki kehittämään. Tällaisia olivat esimerkiksi erilaiset ylellisyystarvikkeisiin kohdistuvat verot. Ne ja eräät muut verot olivat niin sanottuja suostuntaveroja, jotka säädyt myönsivät valtiopäivillä 1600- ja 1700-luvuilla.


Verotus autonomian aikana

Suomen liittäminen Venäjän valtakuntaan vuonna 1809 ei merkinnyt suurta muutosta verotusjärjestelmälle. Valtiontalouden hoidon kannalta oli kuitenkin merkittävää, että verotus – kuten muukin hallinto – sai oman keskushallinnon. Hallituskonseljin, myöhemmän senaatin, kamaritoimituskunta piti eräiden muiden tehtävien ohella huolta myös valtion verosaatavista. Merkittävää oli myös se, että verotuloja ei enää käytetty emämaan tarpeisiin. Keskeisimpänä verotuksen muotona säilyi maavero. Sen laskemisessa tapahtui muutos vuonna 1849, kun vanhat veroluvut korvattiin uudella veroruplalla. Vuosina 1865-1885 kannettiin ensimmäisen kerran tuloveroa. Myös kunnallisverotus kehittyi tuloihin perustuvaksi 1800-luvun lopulla. Yleisesti voi sanoa, että maaveron merkitys väheni autonomian ajan loppua kohti, kun rahatalouden kehittyminen lisäsi muiden verojen osuutta valtion tuloista. Henkirahan maksuperusteet uudistettiin vuonna 1865 ja sen suuruudeksi tuli kaksi markkaa miehiltä ja yksi markka naisilta.


Verotus itsenäisyyden aikana

Suuri askel kohti nykytilannetta otettiin vuonna 1920, jolloin säädettiin valtionverotusta koskeva tulo- ja varallisuusverolaki. Valtion ja kunnan verotus toteutettiin vielä erikseen, valtionverotuksesta huolehtivat valtionverolautakunnat ja kunnallisverotuksesta taksoituslautakunnat. Vuodesta 1931 lähtien verot voitiin maksaa ainoastaan rahana. Liikevaihtoveron periminen alkoi vuonna 1941 ja sen perimisestä huolehtivat liikevaihtoverotoimistot. Vuonna 1943 Suomi jaettiin veropiireihin, ja veronkanto siirtyi kruununvoudeilta ja maistraateilta lääninhallituksille.

Merkittävä verohallinnon uudistus toteutettiin vuonna 1960 voimaan tulleella verotuslailla. Tällöin luovuttiin valtion ja kunnan verotuksen erillisyydestä ja maahan perustettiin 215 veropiiriä, joissa jokaisessa oli verotoimisto. Lisäksi jokaisessa kunnassa toimi verolautakunta sekä veromuistutusten käsittelyä varten asetettu tutkijalautakunta. Väliportaan hallintoeliminä toimivat lääninverotoimistot, myöhemmin lääninverovirastot, ja keskushallintoelimeksi perustettiin vuonna 1970 verohallitus. Myös verotuksessa tapahtui 1970- luvulla huomattavia uudistuksia. Niistä voidaan mainita puolisoiden erillisverotukseen siirtyminen vuonna 1976 ja uuden tulo- ja varallisuusverolain säätäminen vuonna 1974. Veronkanto siirtyi verohallinnon tehtäväksi uuden veronkantolain myötä vuonna 1979.

Vuonna 1989 toteutettiin niin sanottu kokonaisverouudistus, johon kuului muun muassa veropohjan laajentaminen verovähennyksiä karsimalla. Kiinteistöverosta tuli kokonaan kunnallinen vero vuonna 1993, jolloin tuli voimaan uusi kiinteistöverolaki. Samana vuonna erotettiin toisistaan ansio- ja pääomatulojen verotus. Edelleen vuonna 1993 verotuksen toimittaminen siirrettiin kaikilta osin verotoimistoille, ja verolautakunnat sekä tutkijalautakunnat lakkautettiin. Seuraavana vuonna puolestaan liikevaihtoverotuksesta siirryttiin – tulevaa EU-jäsenyyttä ennakoiden – arvonlisäverotukseen. Lääninverovirastot muuttuivat vuoden 1997 lääniuudistuksen vuoksi verovirastoiksi. 2000-luvun merkittäviä uudistuksia ovat olleet verkkopalveluiden kehittyminen, pääoma- ja yritysverotuksen uudistaminen sekä varallisuusveron poistuminen.


Kirjallisuutta

Järvinen Anelma: Verotuksen historiaa vuoteen 1960. Muistio (1987). Turun maakunta-arkisto.

Paasikivi, J.K.: Verojen kehittyminen ja merkitys valtion taloudessa. Oma Maa, osa I. Suunitellut E.G. Palmén, toim. Kaarle Krohn et. al., s. 874-889. Porvoo 1920.

Seppälä, Suvianna: Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539-1609. Helsinki 2009.

Verotuksen historiaa Suomessa. Verohallinnon julkaisu 381.09.

Verotushistoriaa 1. Toim. Jussi T. Lappalainen. Turku 1999.

Verotushistoriaa 2. Toim. Jussi T. Lappalainen. Turku 2000.