Tie- ja vesirakennusten ylihallitus

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Autonomian ajan viranomaiset

Hydrografinen toimisto

Järvenlaskut, maankuivatustyöt ja vesilaitokset

Kalastushallitus

Kuninkaallinen Suomen koskenperkausjohtokunta

Rautatiehallitus

Senaatti

Tiehallinto 

Tie- ja vesirakennusten ylihallitus 1816–1925

Koskenperkausjohtokunta 1816–1840

Aleksanteri I:n käskystä Kuninkaallisen Suomen koskenperkausjohtokunnan työtä jatkamaan perustettiin 1816 koskenperkausjohtokunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Suomen kenraalikuvernööri. Johtokunnan toimialue myös laajeni koskenperkauksista järvenlaskuihin, soiden ojitukseen ja kanavien rakentamiseen. Päähuomio kohdistui pääasiallisten vesikulkuväylien parannustöihin ja pitämiseen kulkukelpoisina, mikä tarkoitti sitä osaa Suomen joista ja järvistä, joiden merkitys liikenteelle ja tavarankuljetukselle oli suurempi.

Koskenperkausinsinöörikunta 1821–1869

Töiden suunnittelua ja toteutusta varten perustettiin 1821 johtokunnan alainen koskenperkausinsinöörikunta vastaamaan vesireittien ja teiden teknisestä toteutuksesta sekä työnjohtajien ja muun tarvittavan henkilöstön kouluttamisesta piirustuskonttorissa. Koskenperkausinsinöörikunta oli sotilaallisesti järjestetty ja sen jäsenillä oli sotilasarvot. Insinöörikunnan jäsenet olivat osa Suomeen sijoitettua armeijaa ja heillä oli sotilasarvot. Insinöörikunnan päällikkönä toimi koskenperkausjohtokunnan puheenjohtaja, jolla oli everstin tai kenraalimajurin arvo. Ohjesäännön insinöörikunta sai 1837. Koskenperkausinsinöörikunnan arkisto muodostaa oman arkistokokonaisuutensa Tie- ja vesirakennushallituksen arkiston sisällä.

Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta ja ylihallitus 1840–1887

Vuonna 1840 koskenperkausjohtokunta uudistettiin tie- ja vesikulkulaitosten johtokunnaksi. Samalla insinöörikuntaan perustettiin kolme rakennusmestaria käsittävä rakennusmestarikunta. Saimaan kanavan ja rautateiden rakentamisen alkaessa tuli tarpeelliseksi myös uudistaa tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta jälleen.

1860 johtokunta muutettiin tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitukseksi, joka määrättiin samaan aikaan perustetun senaatin maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunnan alaiseksi. Uudistuksen myötä ylihallituksen ylitirehtöörin virka siirtyi kenraalikuvernööriltä omaksi senaatin alaiseksi hallinnon virakseen, jota usein hoiti joku senaattoreista. Ylihallituksen tehtävät laajenivat kattamaan rautatiet, lennättimet aikaisempien kanava-, vesitie- ja tienhoito tehtävien ohella. Myös ruoppaukset, satamat ja telakat tulivat ylihallituksen vastuulle. Lennätinlaitos oli suoraan Venäjän armeijan valvonnassa, ylihallituksen huolehtiessa sen ylläpidosta ja uusien linjojen rakentamisesta. Aikanaan lennätinlaitos yhdistettiin postilaitokseen.

Samana vuonna insinöörikunta sai uudistetun ohjesäännön, joka lähinnä järjesteli insinöörien sisäistä hierarkiaa uusiksi ja määräsi, että Saimaan kanavan päällikkö ja piiri-insinöörit tuli valita koskenperkausinsinöörikunnan parista.

Saimaan kanavan rakennustyöt lisäsivät johtokunnan tehtäviä ja kanavan valmistuttua Saimaan kanavan päälliköksi tuli yksi insinöörikunnan jäsenistä. Suomen alkava teollistuminen ja vaurastuminen lisäsivät kanavien rakentamista Saimaan, Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistöjen reiteille. Samaan aikaan alkoi Suomen ensimmäisen rautatien rakentaminen Helsingistä Hämeenlinnaan ja sen jatkoyhteyksien suunnittelu Pietariin, Turkuun ja Tampereelle. Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitus hoiti yhdessä vuonna 1857 perustetun rautatiejohtokunnan kanssa Suomen rautateiden hallinnointia. Koko maan kattavan liikennehallinnon tarpeita varten Suomi jaettiin kuuteen insinööripiiriin, joihin nimitettiin piiri-insinöörit. Piirit olivat Oulu, Vaasa, Tampere, Päijänne, Kuopio ja Saimaa vesiliikenteen ollessa vielä hallitseva tavarankuljetuksen keino.

1869 insinöörikunnan jäsenet siirrettiin siviiliviranomaisiksi, mutta sitä haluavat saivat pitää sotilasstatuksensa, uudet insinöörit saivat vain siviilivirkamiehen aseman. Vuonna 1871 perustettiin kasvavaa rataverkostoa varten rautatietarkastajan virka, jonka tehtävänä oli valvoa rakenteilla olevia ja valmiita yksityisiä rautateitä, valtion rautatiet kuuluivat rautatiejohtokunnalle.

Vuonna 1869 tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen johtosääntö uudistettiin, tosin vain vähäisin insinööripiirien jakoa koskevin muutoksin. Samana vuonna sen sijaan insinöörikunta siirrettiin siviilivirkamiesten joukkoon ja koskenperkausinsinöörikunta sulautui ylihallituksen muuhun henkilöstöön.

Tie- ja vesirakennusten ylihallitus 1887–1925

1877 perustettiin erillinen rautatiehallitus aikaisemmasta rautatiejohtokunnasta ja valmiiden rautateiden hallinnointi siirtyi sen vastuulle, kuitenkin vasta 1887 ylihallituksen johtosääntö uudistettiin ja samalla sen nimi vaihtui tie- ja vesirakennusten ylihallitukseksi. Samalla tehtävät laajenivat enemmän teiden ja vesien hallinnointiin valtion rautateiden kuuluessa omalle hallitukselleen. Uuden ylihallituksen tehtäviin kuului käsitellä rautateiden rakentamista, kanavien, siltojen, teiden, laivatelakoiden, satamien, uittoväylien sekä muiden tie- ja vesirakennusten ylläpito. Myös järvenlaskut, perkaukset ja ojitukset kuuluivat sen tehtäviin ja myös niissä ohjeistaminen ja neuvominen.

Ylihallituksen tuli antaa vuosittain raportti senaatille edellisen vuoden toiminnastaan. Ylihallitus myös hoiti rakennustöihin tarvittavien maiden pakkolunastuksen, mikäli hallitsija oli tähän suostunut. Ylihallitus ja paikallinen kuvernööri vastasivat järjestyksen ylläpidosta suurilla työmailla. Työmaita varten perustettiin myös omia sairaaloita, joista huolehtiminen kuului tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle lääkintöhallituksen toimiessa ylempänä valvojana.

Vuonna 1892 tie- ja vesirakennusten ylihallitus siirtyi samana vuonna perustetun senaatin kulkulaitostoimituskunnan alaisuuteen. Vuosien 1898 ja 1899 suurten tulvien seurauksena senaatti nimitti komitean tutkimaan tulvien syitä ja sen työn tuloksena ylihallituksen alaisuuteen perustettiin vuonna 1907 hydrografinen toimisto, jonka tuli kerätä tietoja vedenkorkeuksista, virtauksesta, sadannasta ja haihdunnasta sekä laatia tarvittaessa ehdotuksia toimenpiteistä.

Kasvava teollisuus ja vesioikeuslain uudistus 1902 lisäsivät paineita vesiväylien käytölle ja hallinnalle vastakkain ollessa patoamista vaativat tehtaat ja veden vapaata kulkua haluavat kalastajat ja vesiliikenne. Suomen itsenäistyttyä ylihallitus siirtyi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alaisuuteen. Vuonna 1918 tielain myötä myös tieasiat siirtyivät kokonaisuudessaan tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle. Uutta tehtävää hoitamaan perustettiin ensin väliaikaisiksi aiotut yli-insinöörin virka ja tieosasto, mutta vuonna 1920 niistä tehtiin pysyviä. Teiden ja tieverkon rakentaminen tulivat yhä tärkeämmiksi autoistuvassa Suomessa, mikä vaikutti myös ylihallituksen toimenkuvaan. Vuonna 1925 ylihallituksen tehtävistä annettiin uusi asetus ja samalla sen nimi vaihtui tie- ja vesirakennushallitukseksi.

Mitä tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto sisältää?

Ylihallituksen arkisto sisältyy omana kokonaisuutenaan laajempaan Tie- ja vesihallituksen arkistoon. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto kattaa aina koskenperkausjohtokunnan perustamisesta vuonna 1816 vuoteen 1918 ulottuvana tämän hallinnonalan arkistomateriaalin. Osa 1900-luvun puoleisesta materiaalista on aikanaan siirretty tie- ja vesihallituksen arkistoon ja kaikki vuoden 1918 jälkeinen aineisto. Koskenperkausinsinöörikunnan arkisto on oma arkistokokonaisuutensa tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkiston rinnalla ulottuen vuodesta 1817 vuoteen 1864.

Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto koostuu viranomaisarkistojen tapaan diaareista ja vapaakirjeiden postikirjoista, kirjekonsepteista ja erilaisista luetteloista ja päätöstaltioista. Suuren yksikön muodostaa ylihallituksen tilimateriaali erilaisten töiden tilitietoineen. Kanavatileistä osa on tuhoutunut, mutta ne ovat luettavissa mikrofilmeinä. Ylihallitukselle kertyi myös paljon aineistoa erilaisten hankkeiden suunnittelun ja valmistelun kautta.

Tie- ja vesirakennus ylihallituksen karttamateriaali on yhdistetty Kansallisarkiston omaan karttakokoelmaan. Kartta-aineisto on jakautunut koskenperkausjohtokuntien karttoihin 1800-luvun alkupuoliskolta. 1890-luvulta eteenpäin kartta-aineistoa on tie- ja vesirakennushallituksen aktikarttojen ja – piirustusten kokoelmassa. Vesistöihin liittyvää karttamateriaalia 1700-luvulta alkaen on tie- ja vesirakennus hallituksen vesistöosaston karttakokoelmassa, joka on jaettu E1, P3 ja S kokoelmiin. Karttamateriaali kattaa lähes koko Suomen erilaisten vesiväyliin ja teihin liittyvien suunnitelmien ja projektien kautta. Aineistossa on myös yksittäisiä karttalehtiä muista Venäjän keisarikunnan alueiden kanavista ja teistä.

Koskenperkausinsinöörikunnan arkisto sisältää pääasiassa kirjemateriaalia insinöörikunnan toiminnasta, sen aktirekisterin ja raportteja insinöörikunnan työmailta. Oman osansa muodostaa säilynyt tiliaineisto koskenperkaus- ja muista töistä. Ajallisesti koskenperkausinsinöörikunnan arkisto on hyvin hajanainen aikavälillä 1816–1864. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen rautatieosaston arkisto sisältää aineistoa vuodesta 1886 eteenpäin koskien rautateiden ja satamien rakentamista. Rautatieosaston arkisto muodostaa oman arkistokokonaisuutensa Tie- ja vesihallituksen arkistossa. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen aikaista materiaalia on myös osittain sen seuraajan, tie- ja vesihallituksen arkistossa.

Millaiseen tutkimukseen arkistoa voi käyttää?

Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto on hyvä lähdeaineisto vesiin, teihin ja liikenteeseen Suomessa liittyvään tutkimukseen. Se myös antaa laajan kuvan ympäristönhallinnasta 1700- ja 1800-luvuilla jatkuen aina 1900-luvun alkuun asti. Aineisto on laajaa ja sisältää tietoja niin erilaisista työmaista joenperkauksissa ja ojituksissa, kuin niillä työskennelleistä henkilöistä. Suku- ja henkilöhistoriaan tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto antaa myös lähteitä ylihallituksen virkamiehinä tai sen työmailla työskennelleistä ihmisistä.

Paikallishistoriaan arkisto on erittäin hyvä lähde, koska se sisältää myös paljon suunnitelmia ja karttoja erilaisista tie- ja vesiväylähankkeista, myös niistä joita ei koskaan toteutettu. Etenkin paikallishistoriikkien kuvitukseen kartta-aineisto on mitä parhain lähde. Arkisto on myös ympäristöhallinnon ja suomalaisen byrokratian historiaan oiva lähde, etenkin liikenteen ja vesiensääntelyn alalla.

Miten saan materiaalin luettavakseni?

Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen sekä koskenperkausinsinöörikunnan arkistoja säilytetään Helsingissä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä, missä ne ovat vapaasti käytettävissä tutkijasalissa. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkiston koko on 162,1 hyllymetriä. Erillinen koskenperkausinsinöörikunnan arkisto on laajuudeltaan 8,1 hyllymetriä.

Tarkempaa tietoa arkistosta saa arkistolaitoksen sähköisen haku- ja tilausjärjestelmän Astian aineistohaun kautta. Hakusanoilla tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkisto saa nähtäväkseen kaiken ylihallituksen arkistossa olevan materiaalin. Koskenperkausinsinöörikunnan aineiston saa nähtäväkseen käyttämällä hakusanoja koskenperkausinsinöörikunnan arkisto. Tilausta varten ota itsellesi ylös arkistoyksikön tunnus, esim. Aa:1. Mikäli olet rekisteröitynyt Astian käyttäjäksi, voit tilata haluamasi aineistot Astian kautta Kansallisarkiston tutkijasaliin tai maksua vastaan johonkin muuhun arkistolaitoksen yksikköön tutkittavaksi.

Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen karttamateriaali on jakautunut moneen arkistoon. Hakusanoilla Tie- ja vesirakennushallituksen koskenperkausjohtokuntien kartat ja piirustukset saa Astiassa nähtäväkseen kartta-aineistoa ajalta 1817–1861. Vesistöosaston karttakokoelma E1 löytyy hakusanoilla Tie- ja vesirakennushallituksen vesitieosaston kartat ja piirustukset E1 ja P3 ja S kokoelmat vastaavasti hakusanoilla Tie- ja vesirakennushallituksen vesitieosaston kartat ja piirustukset sarjat P3 ja S.

Paperimuotoinen arkistoluettelo on luettavissa Kansallisarkiston tutkijasalissa (os. Rauhankatu 17, Helsinki). Kaksiosaisen luettelon tunnusnumerot ovat 512:1 ja 512:2. Koskenperkausinsinöörikunnan arkistomateriaali löytyy samasta luettelosta tie- ja vesirakennusten ylihallituksen kanssa.

Koskenperkausjohtokuntien karttojen luettelon numerotunnus on 278:08. Vesistöosaston E1 kokoelman luettelon numero on 278:03 ja P3 ja S kokoelmien luettelon numero on 278:02. Tie- ja vesirakennushallituksen aktikarttojen ja –piirustusten arkistoon kuuluvien karttojen luettelo on 278:07.