Tullikamarit

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Merimieshuoneet

Nimismiehet

Poliisilaitokset 

Tullikamarien historia

Ruotsin vallan aika

Ruotsissa toteutettiin 1600-l. alkupuolella ns. suuri tulliuudistus ja Tukholmaan perustettiin tullihallitus, jonka alaisuudessa toimivat valtakunnan meri- ja rajatulli. Ns. Suuri meritulli käsitti merirajan ylitse tapahtuvat liikenteen. Meritullihallinnon paikallisiksi elimiksi tulivat tullikamarit. Ennen tullikamarilaitoksen syntyä oli ulkomailta tuotu tavara tuotu ns. verkahuoneisiin, myöhemmin pakkahuoneisiin tullikäsittelyä varten. Pakkahuoneet jäivät tai niitä oli rakennettava edelleen tavaroiden käsittelyä varten tullikamarien yhteyteen. Aluksi tullikamarit toimivat vain tapulikaupungeissa, joilla oli oikeus ulkomaankaupan harjoittamiseen. Vanhoja tullikaupunkeja Suomessa olivat Turku, Viipuri, Helsinki ja Tammisaari. 1700-l. puolivälissä perustettiin tullikamari Loviisaan ja 1700-l. jälkipuoliskolla useat Pohjanmaan rannikon kaupungit saivat tapulioikeudet ja niihin perustettiin meritullikamarit. Näitä kaupunkeja olivat Pori, Vaasa, Kokkola, Oulu, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Raahe, Pietarsaari ja Uusikaarlepyy sekä Tornio.

Kun osia valtakunnasta liitettiin Venäjään suuren Pohjansodan seurauksena 1700-l. alkupuolella, järjestettiin Venäjälle luovutetun alueen rajoille rajatulli ja Loviisan tullikamari toimi sekä meri- että rajatullikamarina. Tuolloin myös Tornioon ja Ouluun perustettiin rajatullikamarit. Valtakunnan rajalla toimi rajatullikamareita Mikkelissä, Rantasalmella, Kajaanissa ja Kuusamossa. Kun Suomen ja Venäjän välinen tulliraja poistettiin 1809, raja- ja maatullit sekä niitä kantaneet tullikamarit lakkautettiin.

Autonomian aika

Suomen tullihallitus perustettiin 1812 ja sen alaisuudessa paikallisina eliminä toimivat edelleen tullikamarit. Kaikki rannikkokaupungit saivat tuolloin tapulioikeudet ja näihin perustettiin myös tullikamarit. Tullikamareita oli tuolloin 22 ja näiden lisäksi 6 vartioasemaa. Pohjoisinta tullikamaria Torniossa nimitettiin kuitenkin sekä meri- että rajatullikamariksi, koska sen valvottavana oli myös läntinen maaraja. Vapaa kaupankäynti Venäjälle ei v. 1809 annetun määräyksen mukaisesti jatkunut, vaan venäläinen tullivartiointi Suomen ja Pietarin kuvernementin välillä jäi pysyväksi. Erityistä rajatullia Suomen ja emämaan välille ei tosin enää palautettu, vaan tullitoimi käsitti ulkomaiseen tavaranvaihtoon kohdistuvaa tullitoimintaa.

Saimaan kanavan rakentamisen seurauksena laivaliikenne ulotettiin sisämaahan ja kaupankäynti Venäjälle lisääntyi. 1800-l. puolivälissä tapulioikeudet annettiin Kuopiolle, Joensuulle sekä Savonlinnalle ja myös näihin kaupunkeihin perustettiin tullikamarit.

Vuonna 1839 annetussa tulliasetuksessa maan rannikkoalue ja läntinen maaraja jaettiin ensimmäisen kerran tullipiireihin. Tullipiirejä oli 21 ja kussakin yleensä yksi tullikamari. Poikkeuksina mm. Ahvenanmaa, jonka tullipiirissä oli 3 tullikamaria ja Tornion tullipiiri, johon kuului koko Ruotsin vastainen raja.

Vuonna 1879 säädetyn elinkeinojenvapauslain myötä pelkästään tapulikaupungeilla ollut kaupankäyntioikeus poistui. Samalla elettiin teollistumisen ja ulkomaankaupan laajenemisen aikaa. Myös rautatieverkko laajeni. Vuonna 1877 voimaan tulleen asetuksen mukaan ulkomailta tulevat tavarat voitiin tuoda tullaamattomina sellaisiin sisämaan kaupunkeihin, joissa oli tullikamari, ja tullata ne vasta paikallisessa tullikamarissa. 1870-1890-l. tullikamareita perustettiin rautateiden varsilla oleviin kaupunkeihin.

Itsenäisyyden aika

Itsenäisyyden ajalla tullikamarien määrä aluksi vähennettiin, mutta 1920-l. lopulla osa lakkautetuista tullikamareista aloitti toimintansa uudelleen ja myös uusia tullikamareita perustettiin. Pääosa tullaustoiminnasta suoritettiin Helsingissä ja siellä oli 1937 jo 6 tullikamaria. Myös toiminta pohjoisessa laajeni, kun Petsamon Liinahamariin perustettiin tullikamari 1934.

Vuoden 1940 tullihallintoasetuksen mukaan maassa oli 26 tullipiiriä, joissa kussakin oli tullikamari. Tullipiirit käsittivät rannikkoalueen ja maaraja-alueen. Sisämaassa oli lisäksi 9 tullikamaria, joiden virka-alueena oli piirin sijasta pelkästään kaupungin alue. Nämä kaupungit olivat Tampere, Kuopio, Hämeenlinna, Lahti, Jyväskylä, Iisalmi, Joensuu, Savonlinna ja Mikkeli.

Sotien aikana ja niiden jälkeen tullaustoiminta supistui ja tullikamareita lakkautettiin, kunnes 1940-l. lopulla lisääntyvä kaupankäynti Neuvostoliiton kanssa lisäsi itäisen Suomen tullikamarien toimintaa. Myös ulkomaankaupan vapautuminen 1957 vilkastutti tullikamarien toimintaa.

Laajempi tulliuudistus toteutettiin 1971, jolloin maa jaettiin 14 tullipiiriin ja koko maa, ei pelkästään rannikko ja maarajojen alue, tuli kuulumaan johonkin tullipiiriin. Tullihallinnon alueorganisaatio muodostui uudistuksen jälkeen piiritullikamareista, joiden alaisuudessa toimi paikallisviranomaisina tullikamareita sekä tulliasemia ja tulli- myöhemmin tullaustoimistoja.


Tullikamarin toiminta ja tehtävät

Meritullikamarin toiminnasta vastasi tullinhoitaja. Hänen tärkein velvollisuutensa oli tullin kantaminen ja tilittäminen. Lisäksi hän laati vuosikertomukset keskushallinnolle tullikamarin toiminnasta. Kontrollöörin tehtävänä oli valvoa, että tullit sekä muut verot ja maksut veloitettiin ja tilitettiin asianmukaisesti.

Muita alempia virkamiehiä tullikamareissa 1700-l. olivat ainakin tullivartijat, vahtimestarit, jahtiluutnantit (tullilaivan päällikkö) ja laiva- sekä soutumiehet, jotka työskentelivät tullilaivoilla. 1800-l. perustettiin konttorikirjurin virka ja palkattiin kiertäviä pakkahuoneentarkastajia sekä 1880-l. lähtien tullikasööreitä. Rajatullikamarin korkein virkamies oli rajatullitarkastaja, myöhemmin tullinhoitaja ja siellä työskentelivät myös mm. päällysmiehet ja rajaratsastajat

Tullimaksu kannettiin kulloinkin voimassa olevan tullitaksan mukaisesti. Muina maksuina kannettiin aikojen kuluessa mm. lastirahoja ja köyhäinrahoja ja erilaisia satamamaksuja. Majakkamaksua kannettiin majakka- ja luotsilaitoksen menojen korvaamiseksi ja lästimaksua merimieshuoneiden hyväksi.

Jo 1600-l. tullikamarien erityistehtäviä olivat rannikon vartioiminen sekä maarajojen vartiointi tullivartioasemien avulla. Salakuljetusten ja tullikavallusten estämiseksi annettiin useita asetuksia jo 1700-luvulla. Purjehdussäännössä määrättiin, miten kauppalaivojen oli meneteltävä tavaraa tuodessaan ja viedessään sekä määrättiin myös rangaistukset ns. purjehdusrikoksissa. Merellä valvontaa hoidettiin tullikamarien vartioaluksilla ja tullin toimintaan kuului myös salakuljetettujen tavaroiden takavarikointi.

Vuosina 1689 -1839 kaikissa tapulikaupungeissa toimi ns. meritullioikeus, jonka puheenjohtajana toimi tullinhoitaja. Luvattomaan tuontiin ja vientiin eli salakuljetukseen tai tullilain ja tullisäännösten rikkomiseen syylliset asetettiin syytteeseen ja myös myöhemmin tullikamarin johtajana toimiva tullinhoitaja toimi piirissään syyttäjänä tullirikosjutuissa.


Mitä asiakirjoja tullikamarien arkistot sisältävät ja mitä niistä voi tutkia?

Tullikamarien arkistot sisältävät viranomaisarkistojen luonteen mukaisesti erilaisia diaareja, luetteloita, pöytäkirjoja, matrikkeleita, kirjeenvaihtoa ja tiliasiakirjoja sekä ns. sisällön mukaan järjestettyjä asiakirjoja. Tiliasiakirjoja on toiminnan luonteesta johtuen syntynyt runsaasti ja näiden avulla on mahdollista tutkia mm. kaupunkien tai alueiden kaupankäyntiä. Tullaustoiminnasta syntyneistä tiliasiakirjoista keskeisimpiä ovat viennin ja tuonnin päiväkirjat.

1700-l. asiakirjoista löytyy tietoa mm. tapulikaupunkien kautta kuljetetun tervan ja puutavaran määristä sekä tuodun tavaran laadusta. Samalla selviää, mistä satamista ja maista tavaraa tuotiin ja tieto kauppahuoneesta, joka tavaran oli tilannut. Meritullikamarien vanhemmista tilikirjoista löytyvät paitsi tavaraa kuljettaneiden laivojen nimet, usein myös tiedot laivojen koosta sekä missä ne oli rakennettu ja rekisteröity. Passitusasiakirjoista selviää, minne tullattu tai tullaamaton tavara tullikamarista lähetettiin ja millä se kuljetettiin. Tavaranvaihtoa koskevia asiakirjoja löytyy tullikamarien arkistoista 1700-luvulta 1900-l. saakka.

Koska tullikamarien työntekijät olivat virkansa puolesta mukana tullirikkomuksiin liittyvissä asioissa, sisältävät tullikamarien arkistot mm. salakuljetukseen liittyvää aineistoa, kuten luetteloita takavarikoiduista tavaroista ja salakuljetusaluksista sekä asioiden oikeuskäsittelyä koskevia asiakirjoja. Esimerkiksi kieltolain aikakaudelta 1920-1930-l. löytyy paljon alkoholin salakuljetukseen liittyvää aineistoa.

Tullirikkomuksiin liittyviä asiakirjoja löytyy arkistojen eri pääsarjoista. Pääsarja Luettelot sisältää usein luetteloita takavarikoiduista tavaroista ja salakuljetusaluksista sekä tullirikoksista syytetyistä henkilöistä. Pöytäkirjat -pääsarjasta voi löytyä tullirikoksia koskevia pöytäkirjoja ja kuulustelupöytäkirjoja tai tavaran takavarikko- ja huutokauppapöytäkirjoja. Takavarikkopäiväkirjoja löytyy myös Diaarit-pääsarjasta. Usein tullirikosjuttuja koskevia asiakirjoja on järjestetty myös sisällön mukaan H-sarjaan.


Kuinka saan asiakirjat käyttööni

Tullikamarien arkistoja säilytetään Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa. Arkistojen luettelotietoja voi tutkia Vakka-arkistotietokannan avulla. Tarkennetussa haussa tullikamarien arkistot löytää esimerkiksi valitsemalla hakuehtojen kohdasta 4. Arkistonmuodostajaluokituksen pääryhmän Valtionvarainhallinto alaryhmä vaihtoehdon Tullihallinnon piiriviranomaiset tai Tullihallinnon paikallisviranomaiset. Valitsemalla halutun tullikamarin, avautuu oikealle perustietoa tullikamarista, sekä mm. tietoa sen edeltäjistä ja seuraajista. Valitsemalla arkiston nimen saa tietoa mm. arkiston rajavuosista ja säilyttävästä arkistolaitoksen yksiköstä. Valitsemalla Sarjat -linkin saa nähtäväkseen arkiston sisällysluettelon.

Tilausjärjestelmä Astian avulla tullikamarit löytyvät hakusanalla tullikamari. Hakutuloksesta voi valita haluamansa tullikamarin tai rajata hakuun tietyn maakunta-arkiston tullikamarit.


Kirjallisuutta

Heikkinen Sakari: Suomeen ja maailmalle. Tullilaitoksen historia. Helsinki 1994.