Työväenyhdistykset

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Ammattikuntia koskevat asiakirjat 

Sisällysluettelo

Työväenyhdistykset

Työväenyhdistys on paikallisena, alueellisena tai työpaikkakohtaisena järjestönä osa työväenliikettä. Työväenliike voidaan jakaa poliittiseen ja ammatilliseen työväenliikkeeseen. Useimmiten työväenyhdistykset ovat kuuluneet ammattiyhdistysliikkeen sijaan poliittisiin työväenpuolueisiin.

Työväenyhdistysten synty ja nousu Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, pohjautui teollisuuden kehittymiseen, tuotantotapojen muutokseen ja kapitalistisen yhteiskunnan muotoutumiseen. Ero omistavan luokan ja sille työtä tekevien välillä kasvoi, ja erillinen työväenluokka alkoi muotoutua. Teollisuustyöläisten asema muodostui 1800-luvun loppupuolella vaikeaksi Suomessakin, sillä esimerkiksi työaikaa ei rajoitettu lailla ja työläiset asuivat ahtaasti. Työväenyhdistyksiä ryhdyttiin perustamaan 1800-luvulla ennen kaikkea edistämään työväestön yhteistyötä, parantamaan heidän olojaan ja levittämään sivistystä. Muusta Euroopasta poiketen työväenliike saavutti Suomessa laajaa kannatusta myös tilattoman maaseutuväestön keskuudessa.

Työväenliike Suomessa

Ensimmäiset työväenyhdistykset

Porvari Julius von Wright perusti Suomen ensimmäisen työväenyhdistyksen Helsinkiin vuonna 1883. Samana vuonna työväenyhdistys perustettiin myös Vaasaan, ja sitä seurasivat Oulun, Porin, Savonlinnan, Tampereen ja Turun työväenyhdistykset. Vuonna 1895 Suomessa oli yli 30 työväenyhdistystä. Ensimmäisiä yhdistyksiä kutsuttiin perustajan mukaan wrightiläisiksi, ja ne vetosivat itse työläisiä enemmän keskiluokkaan, jonka tavoitteena oli saada aikaan pieniä parannuksia työläisten asemaan puuttumatta kuitenkaan varsinaisiin ongelmiin. Wrightiläisyys oli porvarillinen yritys estää luokkaristiriitojen kärjistyminen, mutta silti se loi pohjaa sosialistisen työväenliikkeen syntymiselle antamalla kipinän työläisten omalle aktiivisuudelle ja luokkatietoisuuden synnylle.

Sosialistiset aatteet saivat sijaa Helsingin, Turun ja Tampereen työväenyhdistyksissä 1890-luvun lopulle mennessä, ja vuonna 1898 kyseisiin kaupunkeihin perustettiin itsenäiset paikalliset työväenpuolueet. Valtakunnallinen Suomen työväenpuolue perustettiin heinäkuussa 1899 kolmannessa työväenyhdistysten edustajakokouksessa. Vuoden 1903 Forssan kokouksessa nimi muutettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi. Työväenliikkeen kasvanut vaikutus ei keskittynyt vain politiikkaan, vaan työväenyhdistysten ohella maahan syntyi muita työväenliikkeen muodostamia yhteisöjä kuten työväen urheiluseurat (TUL), työväentalot sekä osuustoimintaliikkeet ja ammattiyhdistykset. Forssan kokouksessa oli tehty periaatepäätös ammatillisen keskusjärjestön perustamisesta, mutta Suomen Ammattijärjestön (SAJ) perustava kokous oli vasta huhtikuussa 1907.

Poliittisen toimintaan verrattuna ammattiyhdistysliike pysyi pitkään vaatimattomana, ja poliittiset muutokset vaikuttivat myös ammattiyhdistysliikeeseen. Suomen Kommunistinen Puolue perustettiin 1918, ja myös SDP:hen syntyi radikaalimpi oppositio, joka vahvisti asemaansa työväenyhdistyksissä. ”Vasemmistoradikaalinen” ryhmittymä erotettiin puolueesta 1920, mutta useat ammattiliitot ja SAJ olivat siirtyneet vasemmistoradikaalien haltuun. 1920-luvun myötä pesäeroa radikaaleihin haluttiin tehdä myös ammattiyhdistysliikkeessä. Lokakuussa 1930 pidettiin uuden ammatillisen keskusjärjestön, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton (SAK) perustava kokous. Ammattiyhdistysliike oli edelleen pysynyt varsin heikkona, ja jakautuminen SAK:hon ja SAJ:hin heikensi sitä entisestään. SAJ, joka oli pysynyt radikaalien johtamana, lakkautettiin 1930.

Poliittinen kenttä sai lisäväriä kun uusi työväenpuolue, Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP) perustettiin toukokuussa 1920. Siihen sai lähettää edustajansa kaikki SDP:stä eronneet kunnallisjärjestöt ja työväenyhdistykset. SSTP leimautui etenkin kaupungeissa teollisuustyöväestön edustajaksi, kun taas SDP:n vahvin kannattajajoukko oli maaseudulla.

Ammattiyhdistysliikkeen vahvistuminen

1930-luvun laman jälkeen SDPn asema parani poliittisilla markkinoilla, ja kehitys oli samansuuntainen SAKssa. Jäsenmäärä lisääntyi ja suurin edistysaskel saavutettiin 1940, kun STK (Suomen Työnantajain Keskusliitto) ja SAK solmivat sopimuksen, jossa työnantajapuoli sitoutui vastedes neuvottelemaan työntekijöiden järjestöjen kanssa. Työnantajat joutuivat tunnustamaan ammattiyhdistysliikkeen olemassaolon, ja hyväksymään sen neuvottelukumppanikseen. Sodan myötä ja sen jälkeen SAKsta kasvoi satojen tuhansien jäsenien järjestö. Palkkatasosta ja työolosuhteista ei voitu enää päättää ottamatta huomioon ammatillisesti järjestäytyneiden työläisten vaatimuksia. Välillä ammattiyhdistysliikkeen yhtenäisyyttä vaikeutti työväenliikkeen poliittisen rintaman sisäinen taistelu SDP:n ja vuonna 1944 perustetun Suomen Kansan Demokraattisen Liiton välillä.

1950-luvulla SDP kärsi taas sisäisestä hajaannuksesta, kun puolueesta erkaantunut oppositioryhmä perusti vuonna 1959 Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton, joka tosin lakkautettiin jo 1973. Samalla myös ammattiyhdistysliike hajosi. Uusi SAK perustettiin 1969. 1970-luvulla suurteollisuuden synnyn myötä työväestö alkoi erikoistua ja eriytyä. Työväenluokan jakautumisen seurauksena poliittinen ja ammatillinen liike erosivat toisistaan, mutta tämä ei kuitenkaan vähentänyt niiden vaikutusvaltaa. 1970-luvulla sekä SAK että SDP nousivat avainasemiin suomalaisessa politiikassa. 1970-luvun puolivälissä SAK edusti jo yli 900 000 palkansaajaa.

Työväenyhdistysten arkistot

Arkistolaitoksessa säilytettävät työväenyhdistysten arkistot

Arkistolaitoksen eri yksiköissä säilytetään kymmenien eri työväenyhdistysten arkistoja. Arkistot vaihtelevat kooltaan hyvinkin pienistä muutaman asiakirjan kokonaisuudesta muutamiin hyllysenttimetreihin sekä vielä selkeästi isompiin kokonaisuuksiin. Yhtenä parhaiten säilyneenä työväenarkistona Jyväskylän maakunta-arkistossa löytyy Jyväskylän työväenyhdistyksen arkisto vuosilta 1888-1992. Tyypillisesti työväenyhdistysten arkistot sisältävät yhdistysten normaalista toiminnasta kertovia asiakirjoja, kuten jäsenluetteloita, pöytäkirjoja, toimintakertomuksia ja esimerkiksi tiliasiakirjoja. Osassa arkistoista on säilynyt myös valokuvia, historiikkeja tai muita yhdistyksen asiakirjoja.

Työväenyhdistysten arkistoihin sisältyvät 100 vuotta vanhoissa tai tätä nuoremmissa jäsenluetteloissa on henkilötietolainsäädännöstä johtuva käyttörajoitus. Niiden tutkimista varten tulee täyttää käyttölupahakemus joko arkistolaitoksen yksikössä tai hakemalla käyttölupaa Astia-verkkopalvelun kautta.

Muualla säilytettävät työväenyhdistysten arkistot

Työväenliikkeen perinteen säilyttämiseen ovat Suomessa keskittyneet Työväen arkisto ja Kansan arkisto. Työväen arkisto on Suomen vanhin kansanliikearkisto, joka perustettiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Kotkan puoluekokouksessa 1909. Vuonna 1910 SDP:n puolueneuvoston hyväksymien sääntöjen mukaisesti Työväen Arkiston tehtävänä oli koota ja säilyttää kaikenlaisia Suomen työväenliikettä koskevia sekä tärkeimpiä ulkomaista työväenliikettä koskevia kirjoitettuja ja painettuja asiakirjoja, kirjoja, lehtiä sekä kuvia. Yhä edelleen Työväen Arkisto keräämät arkistot edustavat työväenliikkeen järjestöjen lisäksi laajalti suomalaista järjestöelämää, ammattiyhdistysliikettä sekä yksityishenkilöiden henkilöhistorioita.

Työväen arkistossa on edustettuna sekä poliittinen työväenliike että ammatillinen työväenliike. Poliittista työväenliikettä edustavat sosialidemokraattisten puolueiden ja niiden piiri- ja paikallisjärjestöjen arkistot, ja ammattiyhdistysliikkeen liitot ja paikallisjärjestöt puolestaan ammatillista työväenliikettä. Muu työväenliike koostuu nuoriso- ja naisliikkeestä, työväen sivistys-, musiikki- ja näyttämötoiminnasta, pienviljelijöiden järjestöistä ja raittiusliikkeestä. Sosiaalialaa edustavat ensikodit ja vakuutuskassat.

Muutamia työväenyhdistysten arkistoja ja niiden lisäksi paljon muita työväenliikkeeseen kuuluvia arkistoja löytyy myös Kansan arkistosta. Kansan arkisto on vasemmistolaisen työväenliikkeen ja kansalaisjärjestöjen keskusarkisto, joka kokoaa ja tallentaa työväenliikkeeseen, työväestöön sekä kansalaisliikkeisiin ja –toimintaan liittyviä asiakirja-aineistoja, äänitteitä, julisteita ja valokuvia.

Muut työväenyhdistysten aineistot

Sekä Työväen arkiston että Kansan arkiston kokoelmat sisältävät myös valokuvia, mutta varsinaisesti työväenliikkeen historiasta kertoviin valokuviin ja esineisiin on keskittynyt Työväenmuseo Werstas, joka on Tampereen Finlaysonin historiallisella tehdasalueella sijaitseva valtakunnallinen sosiaalihistorian ja työelämän erikoismuseo. Museon kokoelmissa on vuonna 2013 noin 70 000 esinettä ja 350 000 valokuvaa. Kirjallisuutta on vastaavasti parhaiten saatavilla Työväenliikkeen kirjastossa, joka on työväenliikkeen historiaan ja työväenperinteeseen keskittynyt tieteellinen erikoiskirjasto.

Miten aineistoa voi tutkia?

Työväenyhdistysten arkistoja voi hyödyntää ennen kaikkea poliittisen historian tutkimuksessa, mutta ne valottavat myös paikallista kehitystä ja kertovat työväestön jokapäiväisestä elämästä, ongelmista ja tavoitteista. Usein jo pienilläkin paikkakunnilla ja kylillä oli oma työväenyhdistyksensä, joten ne kertovat myös paikkakuntien ja kylien historiasta.

Arkistolaitoksessa säilytettäviä työväenyhdistysten arkistoja on mahdollista tutkia kyseistä arkistoa säilyttävän arkistolaitoksen yksikön tutkijasalissa, tai vaihtoehtoisesti kaukolainaamalla sitä muihin arkistolaitoksen yksiköihin. Työväenyhdistysten arkistojen sisältöön voi tutustua haku- ja tilausjärjestelmä Astian avulla. Hakusanalla työväenyhdisty* saa hakutulokseksi kaikkien työväenyhdistysten arkistojen arkistoyksiköt. Hakua voi halutessaan rajata arkistonmuodostajan tai säilytyspaikan mukaan haun tuloksena vasemmalle muodostuvien luetteloiden avulla. Hakea voi suoraan myös tietyn työväenyhdistyksen nimellä, kuten Jyväskylän työväenyhdistys. Työväenyhdistysten 100 vuotta vanhoja ja tätä nuorempia jäsenluetteloita koskee henkilötietolainsäädännöstä johtuva käyttörajoitus, ja niiden tutkimista varten tulee hakea käyttölupaa joko paperilomakkeella arkistolaitoksen yksiköissä tai sähköisesti Astia-verkkopalvelun kautta.

Työväen arkiston ja Kansan arkiston aineistoja voi tutkia arkistojen omissa tutkijasaleissa, tai kaukolainaamalla aineistoa esimerkiksi arkistolaitoksen yksiköihin tutkittavaksi. Työväenyhdistysten arkistoaineistoa ei ole digitoitu, mutta Työväen arkiston ja Kansan arkiston digitoituja valokuvia on mahdollista tutkia joko Finnan tai Arjen historiaa-verkkoportaalin kautta. Finna on arkistojen, museoiden ja kirjastojen yhteinen hakupalvelu, jossa on tällä hetkellä mukana yli kymmenen organisaatiota, mukaan lukien arkistolaitoksen yksiköt sekä Työväen arkisto ja Kansan arkisto. Arjenhistoria.fi on Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston, Kansan Arkiston, Tekniikan museon, Sähkömuseo Elektran, Helsingin yliopistomuseon, Päivälehden museon, Suomen siirtolaisuusmuseon ja Kultamuseon yhteinen verkkoportaali. Se sisältää laajat esine- ja valokuvakokoelmat liittyen mm. teollisuuden, tekniikan, tieteen, työväenliikkeen ja sosiaalihistorian aihepiireihin.

Kirjallisuutta

Suomen työväenliikkeen historia, toim. Lauri Haataja, Seppo Hentilä, Jorma Kalela ja Jussi Turtola. Työväen sivistysliitto ry/Kansan voima oy, Joensuu 1976.

Wikipedian artikkeli työväenyhdistyksistä

Wikipedian artikkeli työväenliikkeestä

Wikipedian artikkeli Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta


Siirry Työväen arkiston sivuille

Siirry Kansan Arkiston sivuille

Siirry Astiaan

Siirry Finnaan

Siirry Arjen historiaa-verkkoportaaliin

Takaisin etusivulle