Valtionverolautakunnat

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Perintöverolautakunnat

Verotoimistot

Verotus 

Valtionverolautakuntien perustaminen ja toiminta

Valtionverotuksen pääpaino siirtyi tulojen ja omaisuuden verotukseen vuonna 1920 uuden tulo- ja omaisuusverolain myötä. Tuolloin jokaiseen kuntaan oli perustettava verotuksen toimittamista varten verotuslautakunta. Maaherran päätöksellä yhteen kuntaan oli mahdollista muodostaa useampiakin verotuslautakuntia tai vastaavasti useammalla kunnalla saattoi olla yksi yhteinen verotuslautakunta. Vuoden 1943 tulo- ja omaisuusverolaki määräsi maan jaettavaksi veropiireihin, jonka muodosti kunta tai useampi yhdessä valtiovarainministeriön päätöksen mukaan. Ministeriön päätös veropiirijaosta on kirjattu vuosittain asetuskokoelmaan. Jokaisessa veropiirissä oli verotuslautakunta. Verotuksen toimittamista uudistettiin muutenkin 1940-luvulla mm. siirtymällä säännölliseen ennakkoperintään vuonna 1944. Sodan aiheuttaman taloudellisen tilanteen vuoksi verotukselle oli tuolloin ominaista myös erilaiset poikkeukselliset verot. Näistä säädettiin omat lakinsa. Pelkän valtionverolautakunnan toiminta päättyi 1950-luvun lopulla, kun pitkään suunniteltu valtion-, kunnallis- ja kirkollisverotuksen ja kansaneläkemaksujen yhdistäminen toteutettiin. Uudet verolautakunnat muodostettiin toimittamaan tätä laajentunutta verotusta ja verotuksen valmistelutyötä varten perustettiin verotoimistot, jotka aloittivat toimintansa 1960. Valtionverolautakuntia valvoivat ja ohjasivat vuodesta 1927 ylimääräiset verotuskonsulentit eli -neuvojat, myöhemmät verotarkastajat. Muutoksenhakuviranomainen oli läänin tarkastuslautakunta.


Valtionverolautakuntien tehtävät

Valtionverolautakuntien tehtävät olivat seuraavat: veroilmoitusten jakelu ja vastaanotto, veroilmoitusten tarkistaminen ja verotuksen valmistelu, valmisteluun liittyvien lisäselvitysten tekeminen, verotettavan tulon ja omaisuuden vahvistaminen ja veron määrääminen, veroluettelon laatiminen, veronäyttelyn järjestäminen, valituksista tehtävät selvitykset, verolippujen kirjoittaminen ja toimittaminen aluksi veronkantoviran-omaisille, vuodesta 1944 verovelvollisille. Lautakunta asetti keskuudestaan ehdokkaat tarkastuslautakuntaan. Puheenjohtajan tehtäviin kuului lisäksi verolautakunnan kokousten järjestäminen, johto ja esittelijän tehtävät. Vuoden 1943 laki siirsi aiemmin puheenjohtajan tehtäviksi määrättyjä keskeisiä töitä selkeämmin verolautakunnan vastuulle.

Verotuslautakunnan jäsenmäärä vaihteli kunnan asukasluvun mukaan aluksi neljästä kahdeksaan, vuodesta 1925 kahdesta kahdeksaan, ja puolet heistä samoin kuin lautakunnan puheenjohtajan nimitti maaherra viideksi vuodeksi, vuodesta 1925 kolmeksi vuodeksi. Yksi näistä jäsenistä toimi maaherran asiamiehenä valtion etua valvomassa. Toisen puolen lautakunnan jäsenistä nimitti kunnanvaltuusto vuodeksi kerrallaan. Vuoden 1943 laki muutti lautakunnan organisointia niin, että veropiirin verolautakunnan jäsenmäärän määräsi ja puolet sen jäsenistä nimitti valtiovarainministeriö lääninhallitusta kuultuaan, toisen puolen nimitti edelleen kunnanvaltuusto. Maaherran asiamiehen nimitys muuttui valtion asiamieheksi. Jos veropiirissä oli useampia kuntia, verolautakunta toimi yleensä jaostoihin jakautuneena. Valtionverolautakunnan toiminta keskittyi kokouksiin. Verotuksen valmistelutyötä varten verolautakunnalla oli toimisto, jonka johtajana toimi lautakunnan puheenjohtaja, apunaan hänellä oli kanslisti tai useampia.

Mikäli arkistoon sisältyy useamman kunnan lautakunnan asiakirjoja päänimeke on muodoltaan X:n veropiirin valtionverolautakunta, muutoin X:n valtionverolautakunta.


Valtionverolautakuntia koskevat lait ja asetukset

Lait ja asetukset: Laki tulo- ja omaisuusverosta 207/3.8.1920, Laki tulo- ja omaisuusverosta 306/5.12.1924, Tulo- ja omaisuusverolaki 888/19.11.1943, Laki tulo- ja omaisuusveron ennakkoperinnästä 664/6.8.1943, Verotuslaki 482/12.12.1958.


Mitä asiakirjoja valtionverolautakuntien arkistot sisältävät?

Verolautakuntien arkistot sisältävät asiakirjoja etupäässä vuosilta 1920-1959. Arkistot sisältävät diaareita, luetteloita, pöytäkirjoja, kirjetoisteita ja saapuneita asiakirjoja. Koska verolautakuntien asiakirjat on laadittu ennen vuotta 1960 ja ovat näin ollen yli 50 vuotta vanhoja, asiakirjat eivät ole enää käyttörajoituksen alaisia.


Mitä tietoja voi saada valtionverolautakuntien arkistoista?

Valtaosa verolautakuntien arkistojen asiakirjoista muodostuu veroluetteloista ja veroilmoituksista. Diaareista selviää lähetettyjen ja saapuneiden kirjeiden aiheet sekä lähettäjän/saajan nimi. Veroluetteloita on useita, joista kaikkia ei ole säilytetty jokaisen verolautakunnan arkistossa. Tärkeimpiä ja laajimpia ovat tulo- ja omaisuusveroluettelot, jotka on järjestetty kunnittain, kylittäin ja taloittain. Niistä selviää vuosittain verovelvollisten tiedot kuten asuinkylä, nimi ja ammatti, syntymävuosi, tulot ja varallisuus, tietyt vähennykset, maksuunpantu tulo- ja omaisuusvero, veron ennakkomäärä ja mahdollinen veronpalautuksen suuruus. Tämän muotoisena ne jatkuvat 1940-luvun lopulle, jolloin laajenevan ja hankalasti käsiteltävän luettelon korvasi veroluettelokortisto. Kortistoon siirryttiin 1940-luvun lopulla veropiiristä riippuen ja sitä käytettiin verolautakunnan loppuaika vuoteen 1959. Kortistossa jokainen verotettava saa oman kortin, jotka säilytetään nimenmukaisessa aakkosjärjestyksessä. Yhteen korttiin mahtuu enintään viiden vuoden verotustiedot. Veroluetteloihin siirryttiin takaisin verotoimistojen aikakaudella vuodesta 1960 alkaen.

Muita veroluetteloita ovat esim. omaisuudenluovutusveroluettelot, suhdanneveroluettelot ja ylimääräisten verojen luettelot. Nämä luettelot ovat koskeneet tiettyjä melko pieniä erityisryhmiä. Muodoltaan ja toimintaperiaatteeltaan ne muistuttavat samanaikaisia tulo- ja omaisuusveroluetteloita.

Lainhuudatusluetteloista selviää lainhuudon kohteena olleiden tilojen nimi, rekisterinumero, kunta, kylä, lainhuutojen hakijat, saantomiehet eli myyjä, saannon laatu ja päiväys. Näin ollen niitä voi käyttää korvaavana lähteenä alioikeuksien lainhuutoluetteloille. Perukirjaluettelot kertovat ne henkilöt, joiden kuoleman jälkeen laaditut perukirjat on toimitettu ko. käräjäkunnan kihlakunnanoikeuteen.

Pöytäkirjoista tärkeimpiä ovat tulo- ja omaisuusverolautakunnan pöytäkirjat, joissa määrättiin tulo- ja omaisuusvero kunnan verovelvollisille, niistä selviää myös mm. verovelvollisista annetut lausunnot muille verolautakunnille verolautakunnittain aakkosjärjestyksessä. Yleisesti ottaen pöytäkirjat ovat melko pääpiirteisiä ja varsinaiset verotustiedot löytyvät paremmin veroluetteloista.

Saapuneista veroilmoituksista tärkeimpiä ovat tulo- ja omaisuusveroilmoitukset, joista on säilytetty vuosi- ja syntymäpäiväotannan mukaan 0- ja 5 -päätteisiltä vuosilta 8., 18. ja 28. päivä syntyneiden ja heidän puolisonsa ilmoitukset. Ilmoituksista selviää mm. verovelvollisen nimi, ammatti, syntymäaika, osoite, puoliso, vuositulot, varallisuus, lasten nimet ja syntymäaika, työnantajan tiedot ja verolautakunnan merkinnät. Maanviljelijöillä veroilmoitus on hieman erilainen sisältäen tietoja mm. maatalouskiinteistön tuotosta ja pinta-alasta. Useissa arkistoissa veroilmoitukset alkavat vuodesta 1940, vaikka ilmoitusvelvollisuus on ollut käytössä 1920-luvulta. Aiemmat ilmoitukset on ilmeisesti hävitetty.

Omaisuudenluovutusveron ilmoituksilla kartoitettiin 1940-luvulla erityisesti normaalin omaisuusveron ulkopuolelle jäävän varallisuuden määrää, esim. asuntoirtaimistoa, kulta- ja hopeaesineitä ja taidetta. Veron tarkoituksena oli avustaa siirtoväkeä sen sodassa kärsimien taloudellisten menetysten takia. Vuoden 1940 ensimmäisen omaisuudenluovutusveron asiakirjat on koottu maakunta-arkistoissa omiksi kokoelmikseen lääneittäin ja pitäjittäin. Vuoden 1940 jälkeen tehdyt vastaavat ilmoitukset ovat valtionverolautakuntien arkistoissa.

Veropiiristä riippuen arkistoissa on myös muita asiakirjoja kuten erilaisia tarkastuskertomuksia ja tilastoja sekä verovalitusasiakirjoja. Tiliasiakirjoissa saattaa olla esim. kassakirjoja ja henkilökunnan palkkakortteja.


Miten etsin tietoa valtionverolautakuntien arkistoista?

Valtionverolautakuntien arkistoja säilytetään arkistolaitoksen eri toimipisteissä. Yleensä arkistoihin sisältyy myös vastaavan alueen perintöverolautakunnan asiakirjat. Arkistoihin kuuluvia asiakirjoja voi hakea ja tilata tutkittavaksi verkkopalvelu Astian kautta. Hakusanana Astiassa voi käyttää esimerkiksi tietyn paikkakunnan valtionverolautakunnan nimeä, vaikkapa kokkola* valtionverolautak*. Tällöin hakutulokseksi saa kaikki kyseisen verolautakunnan arkiston arkistoyksiköt. Hakutuloksia voi rajata lisäämällä hakusanoja, käyttämällä aikarajausta tai hakuruudun vasemmassa laidassa olevien rajausvaihtoehtojen avulla. Haluamansa aineiston voi tilata Astian avulla tutkittavakseen aineistoa säilyttävän yksikön tutkijasaliin tai kaukolainana johonkin toiseen arkistolaitoksen yksikköön. Kaukolainaus on maksullista ja aineiston lainauksessa voi olla rajoituksia.

Kirjallisuutta

Nars, Kari, Suomen sodanaikainen talous ja talouspolitiikka. Taloudellisia selvityksiä 1966. Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja. Sarja A:29. Helsinki 1966.

Oksa, Tuija, Joensuun maakunta-arkistossa säilytettävät verohallinnon arkistot. Arkistonhoitotutkinnon kirjoitelma 1998.

Rekola, Aarne, Tulo- ja omaisuusverolaki. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja B-sarja n:o 11. Porvoo 1947.

Rossi, Päivi, Verotoimistojen arkistot Jyväskylän maakunta-arkistossa. Arkistonhoitotutkinnon kirjoitelma 1991.

Soikkanen, Hannu, Kunnallinen itsehallinto kansanvallan perusta. Maalaiskuntien itsehallinnon historia. Helsinki 1966.

Valvanne, Heikki, Valtionverotus vuosina 1943-1945. Taloudellisia selvityksiä 1945:II. Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja. Sarja A:5. Helsinki 1946.

Verotushistoria 1. Toim. Jussi T. Lappalainen. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 51. Turku 1999.


Siirry Astia-verkkopalveluun


Paluu Portin etusivulle