Vanha Suomi

Portti

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Mikä oli Vanha Suomi ?  

Vanhalla Suomella tarkoitetaan Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa 1721 ja 1743 Venäjään liitettyjä, vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskuntaan yhdistettyjä alueita.

Vuosina 1721 – 1744 Ruotsilta saatuja Uudenkaupungin rauhan itäpuolisia alueita kutsuttiin nimellä Viipurin provinssi, johon sisältyi myös Käkisalmen provinssi, Ennen Stolbovan rauhaa (1617) Ruotsille kuulunutta aluetta kutsuttiin myös Viipurin provinssiksi erotukseksi saman rauhan jälkeen Ruotsiin liitetystä Käkisalmen provinssista. Tämä taas jakautui Käkisalmen eteläiseen ja pohjoiseen provinssiin.

Turun rauhassa 1743 Venäjään liitetty alue muodosti aluksi Pietarin kuvernementin Kymenkartanon provinssin, kunnes se vuonna 1744 yhdessä Viipurin ja Käkisalmen provinssin kanssa yhdistettiin Viipurin kuvernementiksi. Käskynhaltijakauden 1784 - 1796 jälkeen kuvernementtihallinto perustettiin uudelleen ja Viipurin kuvernementin nimi muutettiin 1802 Suomen kuvernementiksi.

Uusi valtioyhteys Venäjään ei juurikaan muuttanut Vanhan Suomen asukkaiden perinteistä elämäntapaa. Huomattavin poikkeus Ruotsin oloihin oli Vanhan Suomen lahjoitusmaajärjestelmä. Keisarille palveluksia tehneelle yläluokalle lahjoitetut lahjoitusmaat eli donaatiot kavensivat talonpoikien vapautta. Lahjoitusmaiden isännät eli donataarit saivat mm. määrätä alustalaistensa veroista ja maankäytöstä. Lopullisesti lahjoitusmaakysymys ratkesi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin talonpojat saivat lunastaa viljelemensä maat perinnöksi valtionlainan avulla.

Katariina II aikaista käskynhaltijakautta 1784 - 1796 lukuunottamatta Vanhan Suomen hallinnossa noudatettiin pitkälti ruotsalaisia esikuvia. Katariina II venäläistämiskaudella luotiin uusia keskus-, alue- ja paikallishallinnon viranomaisia, joiden toiminta kuitenkin lakkasi keisarinnan kuoleman jälkeen. Mm. laki- ja oikeuskäytännössä ja uskonnonharjoituksessa noudatettiin vanhoja, Ruotsin-vallan aikaisia periaatteita.

 Viipurin provinssi 1710 - 1743  

Vuodesta 1714 lähtien Kymijoen itäpuolinen alue Savoa myöten oli alistettu kenraalikuvernööri A.D. Mensikovin johtamalle Pietarin kuvernementille. Järjestyksestä Viipurissa vastasi Mensikovin alaisuudessa toiminut ylikomendantti. Linnoituspaikkakunnat, Käkisalmi ja Olavinlinna saivat omat komendanttinsa, jotka olivat Viipurin ylikomendantin alaisia.

Uudenkaupungin rauhansopimuksessa 1721 vahvistettiin Venäjään liitettyjen alueiden rälssin, maistraattien, kiltojen ja ammattikuntien Ruotsin-vallan aikana myönnetyt privilegiot ja muut oikeudet. Evankelisluterilainen uskonto sekä kirkko- ja koulujärjestys pidettiin vanhalla kannalla Viipurin ja Käkisalmen provinssissa, mikä tarkoitti ruotsalaisen vuoden 1686 kirkkolain käytön hyväksymistä.

Tsaari Pietari I uudisti Venäjän keskus-, alue- ja paikallishallintoa ruotsalaisten esikuvien mukaisesti 1710- luvun lopulta lähtien. Maahan luotiin kollegiaalinen keskushallintojärjestelmä ja 1718 – 1719 kuvernöörit saivat virkaohjesäännön, joka kopioitiin Ruotsin maaherrojen 1687 ohjesäännöstä. Paikallishallintoon määrättiin perustettavaksi maakomissaareja, joiden tehtävänä oli verojen kerääminen. Kaupunkeihin tuli perustaa ’maistraatteja’.

Vuonna 1712 Venäjän kuvernementit jaettiin provinsseihin, joiden johdossa oli kuvernöörin nimittämät ylikomendantit. Liivinmaan ja Viron kamarikonttori, joka oli yksi 1718 perustetun Kamarikollegion osastoista valvoi Ruotsilta vallattujen alueiden finanssihallintoa ja veronkantoa. Vuonna 1731 Liivinmaan ja Viron kamarikonttorista muodostettiin Pietariin erillinen virasto. Nimitys Liivinmaan, Viron ja Suomen kamarikonttori otettiin käyttöön vuodesta 1763 alkaen. Viipurin ja Käkisalmen provinssin hallinnon ja oikeudenhoidon kannalta tärkeimmäksi virastoksi tuli 1719 toimintansa aloittanut oikeuskollegio.

Viipurin ja Käkisalmen provinsseissa ruotsalaiset hallinto- ja oikeuskäytännöt vahvistuivat 1720- ja 1730-luvuilla. Jo ennen vuotta 1720 Viipurin ylikomendantti oli saanut avukseen sihteerin johtaman ’kanslian’ ja kamreerin johtaman ’kamarin’, joiden tehtävänjako perustui ruotsalaiseen lääninhallinnon organisaatioon. 1720- luvulla kamreerin alaisena toimi kruununvoutejavastaavia maakomissaareja.

Vuosina 1722 – 1724 Venäjällä toteutettiin yleinen väestönlaskenta, jonka toimeenpanosta vastasi Viipurin ja Käkisalmen provinssien osalta Liivinmaan ja Viron kamarikonttori. Työn tuloksena syntyi 1722 ’Käkisalmen pohjoisen läänin henkikirjana’ tunnettu väestöluettelo, joka oli venäläiseen sieluverotuksen pohjaksi laadittu väestöluettelo (ei henkikirja). Kahtena seuraavana vuonna valmistuivat ’Viipurin (1723) ja Käkisalmen eteläisen läänin (1724) maakirjat’, joka poikkesi hieman Ruotsin maakirjoista.

Käkisalmen eteläisessä ja pohjoisessa provinssissa noudatettiin koko 1700- luvun ajan vanhaa ns. aateri- ja arvioruplaperusteista verotusta, eikä niitä muutettu ruotsalaisperäisiksi.  Lokakuussa 1726 määrättiin, että Viipurin ja Käkisalmen provinssien verotus tuli toteuttaa Ruotsin-ajan perusteiden mukaisesti. Vuoden 1728 verorevisiossa kaikille tiloille vahvistettiin uudet manttaali-, aateri- ja arvioruplaluvut, jotka kirjattiin ’Viipurin ja Käkisalmen läänin’ maakirjaan.

Vuoden 1731 alusta voimaan astunut uusi verotus mahdollisti uusien virkamiesten palkkauksen. Vuodesta 1733 alkaen palkattiin kymmenen nimismiestä, joista seuraavana vuonna oli jäljellä kahdeksan. He olivat maakomissaarin alaisia ja yleisen järjestyksenpidon lisäksi heidän tehtäviinsä kuului osallistuminen verojen kantoon. Lisäksi provinssien Ruotsin vastaisten rajojen valvonnasta ja tulleista vastasi rajakomissaari.

1710- luvulla ylimmästä oikeudenhoidosta vastasi Viipurin ylikomendantti. Vuosina 1710 – 1720 alemman asteen paikallinen tuomiovalta oli luovutettu Viipurin ja Käkisalmen provinssin papistolle, maakomissaareille ja nimismiehille. Vuonna 1721 Viipurin ja Käkisalmen kaupunkien sekä provinssien vetoomustuomioistuimeksi määrättiin Pietarin päämaistraatti, vuodesta 1723 alkaen Pietarin hovioikeus. Pietarin hovioikeus lakkautettiin 1727 ja valitukset tehtiin tämän jälkeen suoraan oikeuskollegiolle.

Vuosina 1724 – 1725 annetuilla määräyksillä Ruotsin alaisille Rannan, Jääsken ja Äyräpään sekä Jääsken tuomiokunnille määrättiin oma oikeuskomissaari. Oikeuskomissaarin tuli antaa tuomionsa Kristofer Baijerilaisen maan- ja Maunu Eerikinpojan kaupunginlakien mukaisesti. Vuodesta 1727 lähtien oikeuskollegion organisaatiota uudistettiin ja Liivinmaan ja Viron asioiden käsittelyä varten perustettiin oma osasto. Vuonna 1735 Viipurin ja Käkisalmen provinssien ylin valvonta oli alistettu Liivinmaan ja Viron oikeuskollegiolle ja samana vuonna myös Viipurin konsistori siirrettiin sen alaisuuteen. Vastaavasti Turun rauhassa 1743 keisarikuntaan liitetty osa entistä Kymenkartanon lääniä ja Savonlinnan alue määrättiin oikeuskollegion valvontaan 1744.

Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion tehtävät olivat lähes samat kuin ruotsalaisilla hovioikeuksilla. Se käsitteli provinsseista vedottuja juttuja, tarkasti alioikeuksien törkeimmät rikostuomiot ja valvoi tuomareiden käräjätoimintaa. Oikeuskollegio oli lisäksi luterilaisten seurakuntien valvoja ja se nimitti seurakuntien kirkkoherrat.

 Viipurin kuvernementti 1744 - 1783   

Elokuussa 1743 solmitussa Turun rauhassa valloitetulle osalle entistä Kymenkartanon lääniä vahvistettiin kaikki vanhat privilegiot, lait ja käytännöt. Sopimuksen mukaan Kymenkartanon provinssissa noudatettiin Ruotsin vuoden 1734 lakia sekä vuoteen 1744 annettuja kuninkaallisia asetuksia ja määräyksiä.

Samaan aikaan Uudenkaupungin rauhan rajan itäpuolisella alueella noudatettiin keskiaikaisia maan- ja kaupunginlakeja. Vuonna 1763 Katariina II kuitenkin määräsi, että koko Viipurin kuvernementissa tuli noudattaa vain vuoden 1734 lain rikoskaarta. Sen sijaan siviiliasioissa Uudenkaupungin rauhan rajan itäpuolella tuomiot annettiin edelleen Kristofer Baijerilaisen maan- ja Maunu Eerikinpojan kaupunginlain sekä länsipuolella vuoden 1734 lain mukaisesti.

Turun rauhan jälkeen tammikuussa 1744 Viipurin, Käkisalmen ja Kymenkartanon provinsseista muodostettiin yksi hallinnollinen kokonaisuus, Viipurin kuvernementti. Hallintojärjestystä noudatettiin 1.1.1784 saakka, jolloin Vanhassa Suomessa astui voimaan Katariina II alue- ja paikallishallintoreformi.

Kuvernementin päällikkönä oli kuvernööri apunaan Viipurissa toimiva kuvernementinkanslia. Kuvernementinkanslian alaisuudessa Viipurissa ja Lappeenrannassa toimi kaksi Ruotsin ajan lääninhallituksia vastaavaa provinssikansliaa, joiden johdossa olivat provinssien käskynhaltijat. Kansliat vastasivat Viipurin ja Käkisalmen provinssien ja Kymenkartanon provinssin aluehallinnosta ja verotuksesta. Provinssien käskynhaltijat toimivat maakomissaarien sekä muiden alempien virkamiesten, kuten henkikirjoittajien, nimismiesten sekä silta- ja jahtivoutien esimiehenä.

Viipurin kuvernementissa verokertymä koostui maaverosta ja henkirahasta. Vuoden 1728 verorevision määräyksille perustuneen maaveron tilityksistä laadittuja luetteloita on säilynyt vuosilta 1731 – 1780. Vastaavasti ruotsalaisperäistä henkirahaa kannettiin vuodesta 1731 lähtien. Viipurin ja Käkisalmen eteläisessä provinssissa viimeinen ruotsalaisperäinen henkiveroluettelo tehtiin 1780, Kymenkartanon provinssissa 1782 ja vuodesta 1783 lähtien Viipurin kuvernementissa siirryttiin Venäjälle noudatettuun sieluveroon.

Oikeushallinnossa vuonna 1744 siviiliasioiden muutoksenhakutuomioistuimeksi perustettiin Viipurin laamanninoikeus. Viipurin kuvernementti määriteltiin yhdeksi Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion alaiseksi laamannikunnaksi. Laamanninoikeus lakkautettiin vuonna 1783, jolloin sen käsittelemät asiat siirtyivät perustetuille ylimaa- ja ylilainkäyttöoikeuksille.

Vuosina 1744 – 1783 Viipurin kuvernementin kaupungeista toimivat maistraatit ja raastuvanoikeudet olivat vain Viipurilla ja Haminalla. Raastuvanoikeutta alempi, lähinnä taloudellisia asioita käsittelevä kämnerinoikeus oli Viipurin lisäksi Lappeenrannassa. Vuonna 1747 ennen vuotta 1741 yhden tuomiokunnan muodostaneet Viipurin ja Käkisalmen provinssit jaettiin kahtia Viipurin ja Käkisalmen tuomiokunniksi. Kymenkartanon provinssiin muodostettiin kaksi tuomiokuntaa, joista toiseen kuului Kymin ja Lappeen sekä toiseen Jääsken ja Savonlinnan komissariaatit.

Vuodesta 1744 lähtien Viipurin kuvernementissa toimi 37 luterilaista seurakuntaa. Turun rauhassa 1743 osittain Venäjän liitettyjä seurakuntia olivat: Kerimäki, Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi, Sulkava ja Sääminki. Lisäksi Viipurin kuvernementissa oli  ortodoksisia seurakuntia, joita oli Laatokan Karjalassa sekä linnoitus- ja varuskuntakaupungeissa.

 Viipurin käskynhaltijakunta 1784 - 1796  

Venäjällä vuonna 1762 valtaan noussut Katariina II uudisti maansa hallintoa. Osa Pietari I:n perustamista kollegioista lakkautettiin ja niiden tehtävät siirrettiin aluetasolle: kuvernementtihallituksille, kameraalihoveille sekä rikos- ja siviilitribunaaleille. Jokaiseen maan kuvernementtiin tuli kuvernementtikaupunki. Viipurin kuvernementissa oli kaikkiaan kuusi piirikuntaa ja niiden virastot sijoitettiin Haminaan, Käkisalmeen, Lappeenrantaan, Savonlinnaan, Sortavalaan ja Viipuriin. Myös verotusta uudistettiin. Ruotsalaisten maa- ja henkiverojen kanto lakkautettiin ja 1783 siirryttiin venäläiseen sielu- ja pääveroon.

Vuonna 1784 Viipurin kuvernementista muodostettiin käskynhaltijakunta, jonka johtoon nimitettiin käskynhaltija eli kenraalikuvernööri. Käskynhaltija oli hallinnon, poliisitoimen ja sotaväen korkein johtaja, jolla oli oma kansliansa. Kuvernementtihallitus valvoi myös lakien yleistä noudattamista sekä virkamiehiä ja heidän työskentelyään että yleistä järjestystä.

Aluehallinnon taloudelliset tehtävät keskitettiin Viipurissa toimineelle kameraalihoville, jonka johdossa oli varakuvernööri apunaan kuvernementin talousjohtaja ja muita virkamiehiä. Kameraalihovi käsitteli verotukseen, väestönlaskentoihin, tuloihin ja menoihin liittyviä asioita sekä valvoi kruunun omaisuuden hoitoa ja sen vuokraamien alkoholin, suolan ja kapakoinnin varojen tulouttamista. Hallinnollisesti kameraalihovi oli jaettu eri toimistoihin.

Oikeushallinnossa vuoden 1744 jälkeen perustetut kihlakunnanoikeudet lakkautettiin. Uudistuksen jälkeen aatelia koskevia asioita käsiteltiin piirioikeuksissa, kauppiaiden ja käsityöläisten kaupunkien maistraateissaja raastuvanoikeuksissa  sekä papiston ja kruununtalonpoikien alilainkäyttöikeuksissa.

Muutoksenhakutuomioistuimissa aateliset hakivat muutosta piirioikeudesta ylimaaoikeuteen, kauppiaat ja käsityöläiset maistraateista kuvernementinmaistraattiin sekä papisto ja kruununtalonpojat alilainkäyttöoikeudesta ylilainkäyttöoikeuteen. Viipurissa toimivat muutoksenhakutuomioistuimet jakaantuivat itsenäisesti toimiviin rikos- ja siviiliosastoihin. Tehtäviltään viranomaisten siviiliosastot muistuttivat 1783 lakkautetua laamanninoikeutta. 

Ruotsalaisia hovioikeuksia vastaavina toisen asteen muutoksenhakutuomioistuimina vuosina 1784 - 1796 toimivat Viipurin rikos- ja siviilitribunaalit. Rikos- ja siviilitribunaalista haettiin muutosta ylimaaoikeuden, kuvernementinmaistraatin ja ylilainkäyttöoikeuden päätöksiin. Näiden päätöksiin voitiin hakea vielä muutosta Hallitsevasta senaatista.

Vuonna 1784 paikallishallinnon tehtäviä hoitaneet, kruununvouteja vastanneet kuusi maakomissariaaria korvattiin piirikuntakaupunkeihin sijoitetuilla alimaaoikeuksilla. Alimaaoikeuksien alaisin toimivat vielä nimismiehet, jotka mm.valvoivat viranomaisten tekemien päätösten noudattamista, osallistuivat väenottojen toteuttamiseen ja vastasivat teiden ja siltojen kunnossapidosta.

Katariina II:n uudistuksessa perustettuihin viranomaisiin  kuuluivat myös Viipurin käskynhaltijakunnan kaupungeissa ( Käkisalmi, Lappeenranta, Savonlinna ja Sortavala) toimineet kaupunginduumat, Viipurin omantunnonoikeus, Viipurin yleinen huoltokollegio, Aateliston holhousvirasto sekä Viipurin kaupungin holhousoikeus.

Lähes kaikista Katariina II:n vuonna 1784 Viipurin kuvernementissa toimeenpannuista hallinnollisista uudistuksista luovuttiin hänen kuoltuaan 1796.

 Suomen kuvernementti 1797 - 1811  

Viipurin kuvernementin alue- ja paikallishallinto uudistettiin marraskuussa 1796 annetuilla ukaaseilla ja Viipurin kuvernementissa (joulukuusta 1802 lähtien Suomen kuvernementti) siirryttiin takaisin vuosina 1744 - 1784 noudatettuun hallintomalliin. 

Vuoden 1797 alussa kuvernementin sotilas- ja siviilihallinnolliset tehtävät erotettiin toisistaan. Sotilaallisista tehtävistä vastasi sotilaskuvernööri, jonka virka lakkautettiin 1810. Siviilikuvernööri toimi siviilihallinnon päällikkönä. Kameraalihallintoa johti entiseen tapaan varakuvernööri, joka vastasi kuvernementin veronkannosta ja tilityksistä.

Kuvernementin kahden provinssikanslian alapuolella hallintohierarkiassa kussakin piirissä oli maakomissaarit (6), kihlakunnan kirjurit (36) ja maaviskaalit (5). Näiden lisäksi virkamieskuntaan kuuluivat apanaasitilojen prikaasi sekä tulli-, luotsi- ja postihallinnon henkilökunta.

Vuoden 1797 alussa käskynhaltijakauden moniportainen tuomioistuinjärjestelmä purettiin ja tilalle tulivat entiset ruotsalaisperäiset kihlakunnanoikeudet. Käskynhaltijakauden kuuden alilainkäyttöoikeuden ja yhden piirioikeuden sijaan perustettiin viisi tuomiokuntaa. Vuotta 1784 edeltänyt tuomiokuntajako palautettiin voimaan ja kihlakunnanoikeudesta voitiin vedota rikosasioissa Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegioon ja siviiliasioissa uudelleen perustettuun laamanninoikeuteen. Poikkeuksena vuosien 1744 – 1783 muutoksenhakujärjestelmään laamanninoikeuden päätöksistä voitiin valittaa suoraan Hallitsevaan senaattiin.

Vuodesta 1797 lähtien Venäjän armeija uloitti väenottonsa myös Viipurin kuvernementtiin ja niitä jatkettiin vuoteen 1812 saakka. Vuosina 1797 - 1811 Venäjän armeijaan joutui n. 5700 suomalaista talonpoikaa, jotka osallistuivat Napoleonin ajan suursotiin. Väenotoista Viipurin kuvernementissa vastasi erityinen reryyttikomitea, jonka toiminta oli vuodesta 1797 alkaen kuvernöörin, varakuvernöörin ja aateliston puheenjohtajan vastuulla. Väenottojen suunnittelussa ja toteutuksessa apuna käytettiin maakomissaareja, nimismiehiä, pappeja ja kylänvanhimpia.

Vuonna 1798 Viipurin kuvernementiin perustettiin ylimetsänhoitajan johtama metsävirasto, jonka tehtäviin kuului mm. talonpoikien luvattoman metsänkäytön valvominen, lahjoitusmaiden metsiä lukuunottamatta. Viipurin kuvernementin ylimetsänhoitajan alaisuudessa oli kolme metsänhoitajaa, joiden sijoituspaikkoina olivat Viipuri, Lappeenranta ja Käkisalmi. Metsänhoitajien apuna oli metsänvartijoita apulaisineen. Viipurin metsänhoitajan virasto alistettiin keväällä 1812 Viipurin läänin maaherralle ja lakkautettiin maaliskuussa 1816.

Vuosina 1765-1788 ja uudelleen vuodesta 1792 alkaen toiminut revisiokomissio lakkautettiin keisarillisella määräyksellä 1802. Samalla ukaasilla perustettiin erityinen Suomen kuvernementin tarkastuskomitea, jonka tehtävänä oli etsiä keinoja kuvernementin hallinnon tehostamiseen, taloudellisen tilan kohentamiseen ja verotulojen nostamiseen. Tarkastuskomitea keräsi kuvernementtia koskevia tietoja vuoteen 1810, jolloin sen tehtävät siirtyivät Suomen asiain komissiolle.

 Vanhan Suomen lakkauttaminen  

Vanha Suomi eli Suomen kuvernementti yhdistettiin muun Suomen yhteyteen 23.12.1811 annetulla julistuksella. Yhdistämisen tuloksena syntynyt kaakkoisraja säilyi rajana aina vuoteen 1940 saakka. Yhdistämisen myötä uudessa Viipurin läänissä astui voimaan Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki ja vuoden 1743 jälkeiset kuninkaalliset asetukset, ohjesäännöt ja määräykset. Sen sijaan vuoteen 1843 saakka, jolloin Viipurin läänissä astui voimaan uusi koulujärjestys, läänin alueella noudatettiin Vanhan Suomen aikaista koulujärjestystä.

Vanhan Suomen liittämistä muun Suomen yhteyteen valmisteli helmikuussa 1812 työnsä aloittanut Viipurin läänin järjestämiskomitea, joka  tutki Vanhan Suomen lain- ja oikeudenkäyttöä, verotus- ja talousoloja, alue-, paikallis- ja kaupunkihallintoa, väenottoja, sahoja ja manufaktuureita, lahjoitusmaiden ja kruununtilojen verotusta sekä mm. tulli-, koulu- ja postilaitosta. Järjestämiskomitean ehdotukset tarkastettiin hallituskonseljissa, jonka jälkeen muokatut ehdotukset lähetettiin Suomen asiain komitealle Pietariin. Asiat esiteltiin keisarille vasta 1816 ja osa yhdistämiskysymyksestä sai hallinnollisen ratkaisun vuosina 1816 – 1817.

Lahjoitusmaiden maaomistuksen ratkaiseminen, läänin veroperusteista päättäminen ja isojaon toimeenpaneminen saivat ratkaisunsa vasta 1800- luvun jälkipuoliskolla. Lahjoitusmaiden epäselvät omistussuhteet johtivat 1863 koolle kutsuttujen valtiopäivien esitykseen lahjoitusmaiden lunastamisesta sitä mukaa, kun niitä tulisi myytäväksi, minkä jälkeen niillä toteutettaisiin maanmittaus, isojako ja veroperusteiden määrääminen. Talonpojat saivat tämän jälkeen tilojen omistukseen oikeuttavat perintökirjat. Vasta vuodesta 1889 lähtien Viipurin lääni kokonaisuudessaan maksoi veroja samoin perustein kuin muu Suomi.

 

Asiakirja - aineisto 

Suomessa olevat Vanhaa Suomea koskevat asiakirjat sisältyvät pääasiassa Kansallisarkistossa ja Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettäviin arkistokokonaisuuksiin. Kansallisarkisto säilyttää seuraavat Vanhaa Suomea koskevat arkistot ajanjaksolta 1721 – 1812: Hallitsevan senaatin ja Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion sekä Liivinmaan, Viron ja Suomen kamarikonttorin aineistot, tuomioistuinten asiakirjat, rovastikuntatasoa ylempien kirkollisten viranomaisten asiakirjat. eri komiteoiden arkistot sekä suurimman osan Vanhan Suomen kartta- ja piirustusaineistosta.

Mikkelin maakunta-arkisto säilyttää seuraavat Vanhaan Suomeen liittyvät arkistot 1721 – 1812: siviilihallinnon alue-, piiri- ja paikallisviranomaisten arkistot, kaupunkien arkistot, luterilaisten seurakuntien arkistot, ortodoksisten seurakuntien ja muiden ortodoksisten organisaatioiden arkistot sekä eräät kartta- ja piirustusaineistot. Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävissä Vanhan Suomen asiakirjoissa on ilmennyt homevaurioita. Tämän vuoksi Vanhan Suomen asiakirjoja tutkimuksessaan tarvitsevia pyydetään ottamaan hyvissä ajoin ennen arkistokäyntiä yhteyttä Mikkelin maakunta-arkistoon, jotta voidaan varmistaa, onko aineisto annettavissa käyttöön. Asiakirjoja ei kaukolainata muualle.

Venäjällä Leningradin oblastin valtiollisessa arkistossa Viipurissa ja Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa Petroskoissa on myös Vanhan Suomen eri viranomaisten arkistoihin kuuluneita asiakirja- ja kartta-aineistoja. Tarkemmat tiedot näistä asiakirja-aineistoista löytyy teoksesta Arkistolaitoksen toimituksia 13. Vanhan Suomen arkistot.

Keskus-, alue- ja paikallishallinto  

Keskushallinto

Venäjän kamarikollegion alaisuudessa toimi Liivinmaan, Viron ja Suomen kamarikonttori, jonka tehtäviin kuului veronkannon ja muun valtion taloushallinnon valvonta. Vanhan Suomen provinssihallinto ja myöhemmin kuvernementtihallinto lähetti vuosittain tilinsä  kamarikonttorin tarkastettavaksi. Aineisto liitettiin 1900- luvun alkupuolella Ruotsin kamarikollegiosta 1810 saatuihin läänintileihin osastoksi VIII Gamla Finland eller Vibotgs, Kexholms och Kymmenegårds (Vilmanstrands) provinser under rysk förvaltning 1706 - 1798.

Vanhan Suomen kuvernementtihallinnon kamarikollegiolle lähettämät tiliasiakirjat vastaavat ruotsalaisen hallinnon asiakirjoja. Asiakirjoihin kuuluvat päätilit, maakirjat, tositekirjat, henkikirjat, verorevisioiden asiakirjat, väestöluettelot sekä  tili-ilmoitukset. Liivinmaan, Viron ja Suomen kamarikonttorissa laaditut ja kootut asiakirjat sisältää kamarikonttorin päiväkirjat, kamarikonttorin pöytäkirjat ja kamarikonttorin ratkaisemien asioiden päiväkirjat.

Eräät kamarikonttorin asiakirjat jäivät liittämättä Ruotsin läänintilien kokonaisuuteen. Näihin läänintilien yleisiin asiakirjoihin sisältyy mm. Viipurin kaupungin privilegioita ja Turun rauhassa luovutetun alueen järjestämistä koskevia asiakirjoja. Liivinmaan, Viron ja Suomen kamarikonttorin asiakirjoja säilytetään Kansallisarkistossa.

Aluehallinto

Kuvernementti- ja käskynhaltijakunnan hallintoviranomaisiin kuuluivat Viipurin kuvernementinkanslia (1744 - 1783), Viipurin/Suomen käskynhaltijakunnanhallitus (1784 - 1796) sekä Viipurin/Suomen kuvernementinhallitus (1784 - 1812). Talous- ja finanssihallinnon tehtäviä vuosina 1784 - 1812 hoiti Viipurissa toiminut kameraalihovi. Viipurin kameraalihovissa oli käskynhaltijakaudella 1784 - 1796 ainakin seuraavat toimistot: kameraalihovin sihteerin toimisto, tullitoimisto, viina-asioiden toimisto, kuvernementin rahastonhoitajan toimisto sekä taloustoimisto. Vuonna 1797 uutena toimistona luotiin prosessitoimisto, jolta voitiin hakea muutosta provinssikanslioiden ratkaisuihin talopoikien välisissä, kruununtiloja koskevissa maariidoissa. Vuodesta 1797 alkaen kameraalihovin yhteyteen asetettiin rekryyttikomiteoita, joiden tehtävänä oli huolehtia väenotoista Venäjän armeijaan. 

Kuvernementtitason alapuolella Vanhassa Suomessa vuosina 1721 - 1812 toimivat - käskynhaltijakautta 1784 - 1796 lukuunottamatta - provinssikansliat, jotka vastasivat ruotsalaisen hallinnon lääninhallituksia. Provinssikansliat vastasivat alueensa taloushallinnosta, lääninkonttorien alaisuudessa toimivat provinssin rahastot ja elintarvikevarastot. Provinssikansliat ratkaisivat myös mm. riita-asiat, jotka koskivat kruununtilojen asukasoikeuksia.

Vuosina 1721 - 1812 Vanhassa Suomessa toimivat seuraavat provinssikansliat: Viipurin provinsikanslia (1721 - 1744), Viipurin ja Käkisalmen provinssikanslia (1744 - 1783, 1797 - 1812) ja Kymenkartanon provinssikanslia (1744 - 1783, 1797 - 1812).

Kuvernementti- ja käskynhaltijakunnan aluehallintoviranomaisten, kameraalihovin ja sen alaisten toimistojen sekä provinssikanslioiden arkistoja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa.

Paikallishallinto

Vuosina 1721 - 1744 paikallishallintoa koko Viipurin provinssissa hoiti maakomissaari, jonka tehtävät vastasivat Ruotsin kruununvoutien tehtäviä. Vuonna 1744 komissariaattien lukumäärä Viipurin kuvernementissa nousi kuuteen, sekä Viipurin ja Käkisalmen että Kymenkartanon provinssissa oli kussakin kolme komissariaattia.

Käskynhaltijakaudella 1784 - 1797 maakomissariaattien tehtävät korvasivat kussakin piirissä toimineet alimaaoikeudet. Alimaaoikeuksien tehtäviin kuului ylempien viranomaisten sekä tuomioistuinten päätösten toimeenpano sekä yleisen järjestyksen ylläpito. Lisäksi ne antoivat tuomioita vähäisissä riita- ja rikosasioissa. Aiemmin provinssikansliassa päätetyt kruununtilojen asukasoikeutta koskevat riita-asiat siirtyivät alimaaoikeuksille.

Vuonna 1797 palattiin takaisin käskynhaltijakautta edeltävään kihlakuntajakoon. Viipurin kuvernementin kuuteen piiriin perustettiin uudelleen maakomissaarin johtamat maakomissariaatit. Maakomissariaattien toiminta lakkasi 1812. 

Maakomissariaattien arkistoja ei ole juurikaan säilynyt. Vähäisiä määriä Vanhassa Suomessa toimineiden alimaaoikeuksien asiakirjoja sisältyy Kansallisarkistossa säilytettäviin tuomiokuntien arkistoihin sekä kokoelmaan Vanhan Suomen tuomioistuinten asiakirjoja käskynhaltijakaudelta.

Paikallishallinnon alimpina viranomaisina maaseudulla toimivat maakomissaarien ja käskynhaltijakaudella 1784 - 1797 alimaaoikeuksien alaisuudessa toimineet nimismiehet. Nimismiespiirien aineistoa ei ole juurikaan säilynyt. Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävään Jääsken nimismiespiirin arkistoon sisältyy asiakirjoja vuosilta 1804 - 1812.

Käskynhaltijakaudella 1784 - 1797 kaupungeissa toimineiden poliisilaitosten arkistoja ei ole Suomessa. Sortavalan poliisilaitoksen aineistoa säilytetään Karjalan Tasavallan Kansallisarkistossa Petroskoissa.

Oikeuslaitos ja oikeushallinto

Oikeushallinnon ylimmät elimet 

Venäjään 1721 ja 1743 liitetyillä alueilla ylimpänä hallinto- ja tuomiovaltaa käyttävänä elimenä oli Hallitseva Senaatti. Viranomainen käsitteli Viipurin kuvernementtia koskevat hallinnolliset asiat ja toimi myös muutoksenhakuelimenä rikos- ja riita-asioissa. Hallitseva Senaatti nimitti mm. laamannin Vanhaan Suomeen ja vuodesta 1781 lähtien se nimitti Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion tekemän ehdollepanon perusteella myös kihlakunnan tuomarit. Hallitsevalta senaatilta voitiin hakea muutosta Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion ratkaisuihin.

Hallitsevan senaatin arkistoa säliytetään Kansallisarkistossa. Hallitsevan senaatin aktit 1777 - 1808 koskevat oikeustapauksia, joista on haettu muutosta oikeuskollegion ja kamarikonttorin ja muiden alempien virastojen ratkaisuihin. Kansallisarkiston kartta- ja piirustuskokoelma Hallitsevan senaatin aktikartat 1776 - 1801 sisältää vähäisen määrän asiakirjavihkoista erotettuja karttoja ja kokoelma Halllitsevan senaatin hallinnollisia asiakirjoja 1704 - 1784 sisältää mm. Liivinmaata, Viroa ja Suomea koskevia privilegioita ja säädöksiä.

Vuonna 1735 Viipurin provinssin oikeus- ja kirkollishallinto määrättiin Liivinmaan ja Viron, vuodesta 1762 alkaen Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion alaisuuteen. Vuodesta 1734 lähtien viranomaisen valvontaan koko valtakunnassa kuuluivat luterilaisia koskevat asiat: pappien nimitykset, kirkkojen rakentaminen ja ylläpito, avioliittoasiat ja siirtyminen uskonnosta toiseen. Oikeuskollegion alaisia viranomaisia Vanhassa Suomessa olivat: Viipurin konsistori (vuodesta 1735), Haminan konsistori (vuodsta 1743), maistraatit ja raastuvanoikeudet, laamanninoikeudet, tuomiokunnat sekä koululaitos.

Vuodesta 1735 lähtien Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegio toimi myös hovioikeutta vastaavana muutoksenhakutuomioistuimena. Vuoteen 1783 saakka siltä voitiin hakea muutosta kihlakunnanoikeuksien ja raastuvanoikeuksien riita-asioissa tekemiin ratkaisuihin. Katariina II alue- ja paikallishallinto-uudistuksessa oikeuskollegion tehtävät muutoksenhakutuomioistuimena siirtyivät Viipurissa toimiville rikos- ja siviilitribunaaleille. Vuonna 1797 Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegiosta tuli taas hovioikeutta vastaava tuomioistuin, jonka päätöksistä voitiin hakea muutosta Hallitsevalta senaatilta.

Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion asiakirjoja säilytetään Kansallisarkistossa. Oikeuskollegiossa käsiteltyjen asioiden asiakirjoja vuosilta 1735 - 1811 sisältyy myös Suomen asiain tarkastuskomitean arkistoon, joka on myös Kansallisarkistossa.


Maaseudun oikeusviranomaiset 1721 - 1783

Vuoden 1744 jälkeen Viipurin kuvernementti muodosti yhden laamannikunnan, johon kuuluivat Viipurin ja Käkisalmen sekä Kymenkartanon provinssit. Laamanninoikeus toimi Viipurissa vuoteen 1783 saakka, jolloin sen tehtävät siirtyivät ylimaaoikeudelle ja ylilainkäyttöoikeudelle. Laamanninoikeudelta voitiin hakea muutosta maaseudulla toimineiden kihlakunnanoikeuksien tekemiin ratkaisuihin riita-asioissa. Vuoteen 1768 saakka laamanninoikeuden päätöksiin haettiin muutosta Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegiolta, tämän jälkeen suoraan Hallitsevalta senaatilta.

1720-luvun puolivälissä koko Viipurin provinssi muodosti yhden oikeuskomissaarin johtaman tuomiokunnan. Vuosina 1723 - 1727 provinssin kihlakunnanoikeuksien ratkaisuihin voitiin hakea Pietarin Hovioikeudelta, vuoden 1727 jälkeen suoraan Valtakunnan oikeuskollegiolta ja vuodesta 1735 lähtien Liivinmaan ja Viron oikeuskollegiolta. Ylimpänä oikeusasteena toimi Hallitseva Senaatti.

Vuonna 1744 Viipurin kuvernementtiin muodostettiin neljä uutta tuomiokuntaa: Viipurin ja Käkisalmen tuomiokunnat sekä Kymenkartanon ja Savonlinnan tuomiokunnat. Muutosta kihlakunnanoikeuden ratkaisuihin haettiin riita-asioissa laamanninoikeudelta ja laamanninoikeuden ratkaisuihin Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegiolta. Kihlakunnanoikeuden ratkaisuihin rikosasioissa haettiin muutosta suoraan oikeuskollegiolta ja tämän päätöksiin Hallitsevalta Senaatilta.

Vanhan Suomen tuomiokuntien arkistot sisältyvät seuraaviin 1800- luvun lopulla toimineiden tuomiokuntien arkistoihin: Jääsken tuomiokunta, Lappeen tuomiokunta, Kurkijoen tuomiokunta, Kymin tuomiokunta, Käkisalmen tuomiokunta, Rannan tuomiokunta, Sortavalan tuomiokunta ja Äyräpään tuomiokunta. Aineisto on Kansallisarkistossa, poikkeuksena Rantasalmen tuomiokunnan arkisto, jota säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Asiakirjojen tilaaminen tutkijasaliin tapahtuu autonomian ajan lopun tuomiokuntajaon perusteella.

Käskynhaltijakunnan lainkäyttöelimet 1784 - 1797

Katariina II:n alue- ja paikallishallintouudistuksessa Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion tehtävät siirrettiin käskynhaltijakuntien pääkaupunkeihin perustetuille rikos- ja siviiliasioiden tribunaaleille. Rikoasasioiden ylioikeutena toimi vuosina 1784 - 1797 Viipurin rikostribunaali. Rikostribunaalilta haettiin muutosta ylimaaoikeuden, ylilainkäyttöoikeuden, kuvernementin maistraatin, orpoholhousasiain kollegioiden, omantunnonoikeuden sekä luterilaisten konsistorien rikosasioissa tekemiin päätöksiin.

Siviiliasioiden ylioikeutena käskynhaltijakaudella 1784 - 1797 toimi kuvernementin prokuraattorin valvonnassa Viipurissa toiminut siviilitribunaali. Tribunaalin ratkaisut oli alistettava kenraalikuvernöörin tai kuvernöörin vahvistettaviksi. Muutosta rikos- ja siviilitribunaalin päätöksiin voitiin hakea eräin rajoituksin Hallitsevalta Senaatilta.

Katariinan II: oikeushallinnollisiin uudistuksiin kuului eri säätyjä varten perustettujen oikeusistuinten luominen. Viipurissa 1784 - 1797 toimineen ylimaaoikeuden tehtävänä oli käsitellä aatelia koskevia riita- ja rikosasioita. Ylimaaoikeudelta haettiin myös muutosta lahjoitusmaiden sisäisiä riita- ja rikosasioita koskeviin piirioikeuden päätöksiin. Siviiliasioissa ylimaaoikeus vastasi vuonna 1784 lakkautettua laamanninoikeutta. Ylimaaoikeuden siviiliasioissa tekemiin päätöksiin voitiin eräin rajoituksin hakea muutosta siviilitribunaalilta. Kaikki päätökset rikosasioissa oli alistettava rikostribunaalin vahvistettavaksi.

Viipurissa 1784 - 1797 ylilainkäyttöoikeus oli muutoksenhakutuomioistuin, jolta haettiin muutosta alilainkäyttöoikeuksien ratkaisuihin talonpoikien ja eräiden muiden väestöryhmien rikos- ja riita-asioissa. Siviiliasioiden osalta se vastasi vuonna 1784 lakkautettua laamanninoikeutta.Ylimaaoikeuden tavoin siviiliasioiden ratkaisuihin saattoi hakea muutosta siviilitribunaalilta. Ratkaisut rikosasioissa tuli alistaa rikostribunaalin vahvistettavaksi.

Vuoden 1784 hallintouudistuksessa kaupungeissa toimivien maistraattien ja raastupien, orpoholhousasiain kollegioiden ja kaupunginduumien yli-instanssiksi perustettiin Viipurin kuvernementin maistraatti, joka oli sekä tuomioistuin että hallintovirasto. Hallintovirastona se käsitteli kaupunkien privilegioita ja muita hallinnollisia asioita. Tuomioistuimena se oli muutoksenhakuelin, jolta haettiin muutosta maistraattien ja raastupien ratkaisuihin. Siviili- ja rikososastoon jakautunut, tribunaalien alaisuudessa toiminut viranomainen lakkautettiin 1797.

Vähäisiä aatelin lahjoitusmailla sattuneita riita- ja rikosasioita käsitteli käskynhaltijakaudella Viipurissa toiminut piirioikeus,joka vastasi Katariina II:n uudistuksia edeltäneen kauden kihlakunnanoikeuksia. 

Käskynhltijakaudella Viipurissa toimi myös ns. Omantunnonoikeus, jonka asioihin kuuluivat alaikäisten rikokset, häpeälliset seksuaali- ja muut vastaavat rikokset sekä mm. noituusepäilyjen tutkinta.

Vuosina 1784 - 1797 Vanhan Suomen jokaisessa kuudessa piirissä toimineet alilainkäyttöoikeudet käsittelivät talonpoikien ja papiston riita- ja rikosasioita  

Käskynhaltijakaudella Viipurissa toimineiden tribunaalien, Viipurin ylimaaoikeuden ja Viipurin ylilainkäyttöoikedun asiakirjat sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään kokoelmaan Vanhan Suomen asiakirjat käskynhaltijakaudelta sekä Dahlin kokoelmaan. Viipurin kuvernementin maistraatin arkistoa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Piirioikeuksien ja alilainkäyttöoikeuksien arkistoja sisältyy kokoelmaan Vanhan Suomen tuomioistuinten asiakirjat käskynhaltijakaudelta, G.A. Dahlin kokoelmaan sekä Kansallisarkistossa säilytettäviin  tuomiokuntien arkistoihin.

Maaseudun lainkäyttöelimet 1797 - 1812 

Kun käskynhaltijahallinto vuonna 1797 lakkautettiin, lainkäyttö Viipurin kuvernementin maasseudulla palautui Katariina II hallintokautta edeltäneelle kannalle. Vuonna 1784 lakkautettu Viipurin laamanninoikeus aloitti uudelleen toimintansa ja kihlakunnanoikeudet palautettiin maaseudun tuomioistuimiksi. Vuodesta 1797 lähtien Viipurin eli Suomen kuvernementissa toimivat Viipurin, Kymin, Savonlinnan sekä Käkisalmen eteläinen ja pohjoinen tuomiokunta. Muutosta kihlakunnanoikeuden ratkaisuihin haettiin rikosasioissa Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegiolta ja oikeuskollegion ratkaisuihin hallitsevalta senaatilta. Riita-asioissa muutoksenhakutuomioistuimina  toimi Viipurin laamanninoikeus ja viime kädessä Hallitseva Senaatti.

Viipurin/Suomen kuvernementin aikana toimineiden tuomiokuntien asiakirjat sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettäviin tuomiokunta-arkistoihin.

Kaupunkien hallinto- ja lainkäyttöelimet 

Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen Viipurissa säilyivät ruotsalaisen kaupunkihallinnon elimet, maistraatti ja raastuvanoikeus. Maistraatilla oli sekä hallinnollisia että oikeudellisia tehtäviä, sillä osa maistraatin jäsenistä muodosti raastuvanoikeuden, joka toimi ensimmäisenä oikeusasteena suuremmissa rikosasioissa sekä muutoksenhakutuomioistuimena kämnerinoikeuden riita- ja rikosasioihin tekemiin ratkaisuihin. Turun rauhan 1743 jälkeen maistraatti toimi Viipurin ohella myös Haminassa, Lappeenrannassa oli vain kämnerinoikeus. Viipurissa kämnerioikeus toimi vuosina 1721 - 1784 ja uudelleen vuodesta 1797 alkaen.

Katariina II alue- ja paikallishallintouudistuksessa 1784 maisraatit organisoitiin kaupunginmaistraateiksi, jotka toimivat kuvernementinmaistraatin alaisina kaupunkien kauppias- ja käsityöläisväestön asioita käsittelevinä tuomioistuimina. Käskynhaltijakaudella 1784 - 1796 kaupunkioikeudet olivat Viipurilla, Haminalla, Käkisalmella, Lappeenrannalla, Savonlinnalla ja Sortavalalla.

Käskynhaltijakaudella 1784 - 1797 Viipurin maistraatin yhteydessä toimi suullinen oikeus, joka käsitteli kaupalliseen toimintaan liittyviä riita-asioita. Käskynhaltijakauden viranomaisiin kuului myös kuvernementin maistraatin ja yleisen huoltokollegion alainen orpoholhousasiain kollegio eli holhousoikeus. Elin vastasi kaupunkiväestöön kuuluneiden orpojen ja leskien huollosta ja heidän eduistaan.

Vuonna 1785 Venäjällä toteutettiin kaupunkien itsehallintouudistus, jossa luotiin kaupunkien säätyedustukseen perustuva itsehallinto-organisaatio korvaamaan maistraattia kaupunkihallinnossa. Vuodesta 1787 alkaen myös Vanhan Suomen kaupunkien asukkaat valitsivat yleisen kaupunkiduuman eli yleisen kaupunginraadin sekä suppeamman toimeenpanevan duuman eli varsinaisen kaupunginraadin.

Vuonna 1797 kaupunkihallinto palautui pääpiirteisssään vuotta 1784 edeltäneelle kannalle. Viipuria ja Haminaa lukuunottamatta muut kaupungit menettivät kaupunkioikeutensa, mutta kaupunkihallinnon instituutiot jatkoivat niissä toimintaansa. Kaupunginraatien toiminta päättyi 1797 käskynhaltijakunnan lakkauduttua.

Vuosina 1721 - 1812, käskynhaltijakautta 1784 - 1796 lukuunoottamatta Vanhan Suomen kaupunkien maistraattien yhteydessä toimi aksiisioikeudet, jotka käsittelivät rikkomuksia valmisteveroja eli aksiiseja ja maatulleja koskevia säädöksiä vastaan. Vuosina 1744 - 1812, käskynhaltijakautta 1784 - 1797 lukuunottamatta Viipurissa ja Haminassa toimivat myös meritullioikeudet, jotka käsittelivät rikkomuksia ulkomaankauppaa ja meritullia koskevia säädöksiä vastaan. Molempien oikeuksien asiakirjat sisältyvät maistraattien ja raastuvanoikeuksien arkistoihin.

Vanhan Suomen kaupunkien hallinto- ja lainkäyttöelinten arkistoja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Vähäisiä määriä asiakirjoja on myös Kansallisarkistossa sekä Leningradin oblastin arkistossa (LOGAV) Viipurissa.

Maanmittaus ja metsähallinto  

Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen Viipurin provinssikanslian yhteydessä toimi maanmittari ja vuoden 1744 jälkeen Viipurin kuvernementin kummankin provinssikanslian virkamiehiin kuului maanmittari. Katariina II:n hallintokaudella Vanhan Suomen maanmittaushallintoa uudistettiin 1784, jolloin Viipurin käskynhaltijakunnassa toimi kuvernementinmaanmittari ja kussakin piirissä piirimaanmittari.

Viipurin kuvernementissa toimeenpantavaa verotuksen tarkastamista, verorevisiota varten perustettiin 1765 erityinen Suomen revisiokomissio määrittelemään uudet veroperusteet ja suorittamaan revisioon liittyvät maastomittaukset ja kartoitukset. Lakkauttamiseensa vuoteen 1802 mennessä komissio oli saanut koko Suomen kuvernementin alueen mittaustyöt suoritettua.

Viipurin kuvernementin revisiolaitoksen hallinnollista kanslia-arkistoa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Kansallisarkistossa säilytettävät revisiokomission kartta-aineistot sisältyvät Kansallisarkiston kartta- ja piirustuskokelmassa seuraaviin kolmeen erilliseen kokonaisuuteen:  Viipurin kuvernementin revisiokonttorin kartta-arkistoon, kokoelmaan Maanmittaushallituksen verollepanokartat sekä kokoelmaan Maanmittaushallituksen kartat.

Viipurin kuvernementin kartta-arkisto sisältää aineistoa vuosilta 1723 - 1811. Arkisto sisältää maantieteellisiä yleis- ja erikoiskarttoja kuvernementin pitäjistä ja piirikunnista, joissa kuvataan mm. asutusta, maanlaatua, tiestöä ja rajoja. Aineistoon sisältyy myös erikoiskarttoja riidanalaisista alueista valtakunnanrajalla sekä metsätaloudellisia mittauksia ja metsänarviointeja.

Kokoelma Maanmittaushallituksen verollepanokartat. Viipurin läänin verollepanokartat on järjestetty aakkosissa pitäjittäin ja niiden alla kylittäin. Osa kartoista on digitoitu ja käytettävissä arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Kokoelmaan Maanmittaushallituksen kartat sisältyy runsaat 200 Vanhaa Suomea koskevaa karttaa ajalta 1770 – 1811, jotka ovat peräisin Viipurin kuvernementin revisiokomission kartta-aineistosta. Siihen sisältyvät kartat on ryhmitelty aakkosjärjestyksessä seuraaviin luokkiin: lääninkartat, kihlakunnankartat, pitäjänkartat, kyläkartat, kaupunkikartat.

Viipurin kuvernementtiin perustettiin 1798 ylimetsänhoitajan johtama hallinto, jonka alaisina piiriviranomaisina toimivat metsänhoitajat. Ainakin 1800- luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä metsänhoitajia toimi Viipurissa, Haminassa ja Lappeenrannassa. Kaikkien lahjoitusmaihin kuulumattomien tilojen metsät olivat ylimetsänhoitajan viraston alaisuudessa. Viraston lupa vaadittiin kaikkiin hakkuisiin, myöhemmin sallittiin kuitenkin kotitarvehakkuut ilman lupaa. Suomen ylimetsänhoitajan arkistoa ja Viipurin metsänhoitajan arkistoa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa, vähäisiä määriä Lappeenrannan metsänhoitajan asiakirjoista on Leningradin oblastin arkistossa (LOGAV) Viipurissa.

Kouluhallinto ja oppilaitokset 

Vanhassa Suomessa koululaitoksen ylimpinä viranomaisina toimivat vuoteen 1784 saakka Viipurin ja Haminan konsistorit, jotka olivat myös kouluasioiden osalta Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion alaisia. Käskynhaltijakaudella 1784 oikeuskollegion koulutointa koskevat tehtävät siirtyivät siviilitribunaalille, jonka alaisina konsistorit hoitivat kouluasioita.

Vanhassa Suomessa koululaitos siirtyi 1787 siviilitribunaalin alaisuudesta kuvernöörin johtaman yleisen huoltokollegion alaisuuteen, jolloin myös Viipurin ja Haminan konsistorit syrjäytettiin kouluhallinnosta. Kuvernöörin ja yleisen huoltokollegion alaisena toimi koulukomissio ja kuvernementin koulujen johtaja. Kuvernementin koulujen johtajalla oli tehtävänään myös sensuurin hoito siviilikuvernöörin alaisuudessa vuodesta 1802 – 1804. Vuosina 1803 – 1804 toteutetussa koululaitosuudistuksessa kuvernementin kouluhallinnon johtoon tuli koulujen johtaja ja kolme koulujen tarkastajaa.

Kansallisarkistossa säilytettävä Viipurin kuvernementin koulujen johtajan arkisto sisältää asiakirjoja vuosilta 1803 – 1812.  Kansallisarkiston kartta- ja piirustuskokoelma. Kokoelma Viipurin koulujen johtajan piirustukset sisältää Vanhan Suomen koulurakennusten sekä yksityisten asuintalojen piirustuksia vuosilta 1770 – 1810.

Vanhassa Suomessa toimineiden Haminan piirikoulun, Käkisalmen piirikoulun, Viipurin kuvernementin kymnaasin, Viipurin piirikoulun ja Viipurin tyttökoulun asiakirjoja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa, poikkeuksena Haminan piirikoulu, jonka asiakirjat sisältyvät Hämeenlinnan maakunta-arkistossa säilytettävään Lovisa svenska samlyceumin arkistoon. Vain Käkisalmen piirikoulun arkisto muodostaa oman arkistokokonaisuuden, muiden arkistojen asiakirjat sisältyvät myöhempien koulujen arkistoihin.

Sosiaali- ja terveydenhoitohallinto 

Vanhan Suomen sosiaali- ja terveydenhoitohallinnon viranomaisiin kuuluivat Viipurin kuvernementin yleinen huoltokollegio, Viipurin kuvernementin aateliston holhousviranomainen sekä Viipurin/Suomen kuvernementin lääkintöhallitus. Viranomaiset luotiin Katariina II vuoden 1775 alue- ja paikallishallintouudistuksessa, joka toteutettiin Viipurin kuvernementissa 1784.

Vuonna 1784 perustetun Viipurin yleisen huoltokollegion tehtävänä oli valvoa koulujen, orpokotien, sairaaloiden, apteekkien, köyhäintalojen sekä työ- ja ojennuslaitosten rakentamista ja ylläpitoa. Suoraan Hallitsevan senaatin alaisuuteen kuuluneen Viipurin yleisen huoltokollegion arkistoa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa, hajanaisia akteja sisältyy Kansallisarkistossa säilytettävään G.A. Dahlin kokoelmaan.

Viipurissa vuosina 1784 – 1812 ylimaaoikeuden alaisena toimineen Viipurin kuvernementin aateliston holhousviranomaisen tehtävänä oli huolehtia aatelisten leskien ja orpojen omaisuudesta sekä ratkaista aatelin tiloja koskevia testamenttiriitoja. Viranomaisen asiakirjoja vuosilta 1785 – 1796 säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Vähäinen määrä aineistoa sisältyy Kansallisarkistossa säilytettäviin Käkisalmen tuomiokunnan arkistoon ja G.A. Dahlin kokoelmaan.  

Käskynhaltijakauden jälkeen 1797 Viipurin kuvernementtiin perustettiin kuvernementin lääkintöhallitus. Viranomaisen tehtävänä oli sotaväkeen otettavien alokkaiden terveydentilan tutkiminen. Viraston tuli lisäksi johtaa piirilääkäreiden sekä aluksi myös sotilaslääkäreiden ja sotilassairaaloiden toimintaa, torjua kulkutauteja ja raportoida niistä Pietariin Lääkintökollegiolle. Sen toimintaan kuului myös sairaaloiden taloudellinen ja lääketieteellinen valvonta sekä apteekkien tarkastus. Myös yleisellä huoltokollegiolla oli sairaaloiden ja apteekkien valvontaan liittyviä tehtäviä. Viipurin/Suomen kuvernementin lääkintöhallituksen asiakirjat sisältyvät Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävään Viipurin yleisen huoltokollegion arkistoon.

Sotilashallinto  

Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa Venäjän keisarikuntaan liitetyillä alueilla sotaväkeä ei ylläpidetty ruotsalaisen ruotujakolaitoksen puitteissa, vaan alueelle sijoitettiin venäläistä sotaväkeä. Linnoituspaikkakunnilla Viipurissa, Haminassa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Käkisalmessa oli varuskunnat, Viipurissa ylikomendantin ja muilla paikkakunnilla komendantin johdossa. Varuskuntia oli myös 1700- luvun lopulla ja 1800- luvun alussa rakennetuissa uusissa linnoituksissa kuten Taavetissa ja Ruotsinsalmi - Kyminlinnassa. Linnoituspaikkakunnilla toimi 1700- luvun alkupuolelta aina autonomian ajalle saakka linnoitusten komendanttien johdossa toimivia insinöörikomennuskuntia, joiden tehtävänä oli varustusten rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvä suunnittelu sekä rakennuttajana toimiminen.

Vanhassa Suomessa 1721 – 1812 toimineiden joukko-osastojen asiakirjoja sisältyy vähäisessä määrin Kansallisarkistossa säilytettävään kokoelmaan Venäläiset sotilasasiakirjat 1722 – 1918. Kokoelman aineisto löytyy Vakka- tietokantahaun avulla ja Arkistolaitoksen kotisivujen Portti-palvelu sisältää yksityiskohtaisempaa opastusta aineiston käyttöön.

Vähäinen määrä Vanhan Suomen alueella toimineiden insinöörikomennuskuntien asiakirjoja sisältyy kokoelmaan Venäläiset sotilasasiakirjat 1722 – 1918. Vuonna 2009 Museovirastosta siirrettiin Kansallisarkistoon ’Venäläisen insinöörikomennuskunnan piirustuskokoelma’, joka sisällytettiin Kansallisarkistossa kokoelmaan VeSa- linnoitus- ja rakennuspiirustukset. Kokoelma sisältää Vanhan Suomen linnoituksia koskevia, ennen vuotta 1812 laadittuja kartta- ja piirustusaineistoja, jotka ovat alun perin kuuluneet Vanhan Suomen insinöörikomennuskunnille. Myös Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävään Viipurin insinöörikomennuskunnan linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkistoon sisältyy aineistoa vuosilta 1794 – 1812.

Lähes kaikki Suomeen jääneet, Kansallisarkistossa ja Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävät yllä oleviin kokoelmiin kuuluvat venäläisen sotaväen laatimat linnoituspiirustukset ja kartat 1700- luvun alkuvuosikymmeniltä noin vuoteen 1920 saakka on digitoitu. Aineisto löytyy Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta.

Vanhassa Suomessa 1721 – 1821 toimineiden sotilasjoukko-osastojen arkistot ovat Moskovassa Venäjän sotahistoriallisessa keskusarkistossa (RGVIA), laivaston ja sotasatamien osalta Pietarissa Venäjän merisotalaivaston keskusarkistossa (RGVAMF)

Kirkolliset viranomaiset  

Luterilainen kirkko 

Uudenkaupungin rauhan jälkeen Viipurin provinssin luterilaisten seurakuntien hallinnosta vastasi Ruotsin tuomiokapituleita vastaava  Viipurin konsistori. Venäjän Turun rauhassa 1743 saamia alueita varten perustettiin Haminaan samanlainen konsistori, jonka piiri käsitti Kymenkartanon läänin. Konsistorit lakkautettiin 1812, jolloin seurakunnat siirtyivät Porvoon tuomiokapitulin alaisuuteen.

Viipurin konsistori toimi Uudenkaupungin rauhan jälkeisenä aikana Pyhän synodin alaisena, mutta vuodesta 1735 alkaen se ja Haminan konsistori olivat Liivinmaan, Viron ja Suomen oikeuskollegion alaisuudessa vuoteen 1812 saakka. Käskynhaltijakaudella 1784 – 1797 konsistorit olivat kuitenkin eräiltä osin Viipurin siviilitribunaalin alaisia. Vanhan Suomen konsistorien toimivalta vastasi Ruotsin ja Suomen tuomiokapitulien toimivaltaa. Viipurin ja Haminan konsistorien arkistoja säilytetään Kansallisarkistossa.

Väliportaan kirkolliseen hallintoon kuuluvien rovastikuntien asiakirjat löytyvät pääasiassa ylemmän tason, konsistorin sekä alemman tason seurakuntien arkistoista.

Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjään liitettyjen alueiden asukkaille myönnettiin oikeus luterilaiseen uskoon. Vanhassa Suomessa säilyivät voimassa Ruotsin kirkkolaki vuodelta 1686 sekä Ruotsin papistolle myönnetyt privilegiot. Näiden pohjalta seurakuntien asema ja toiminta säilyivät muuttumattomina koko kauden 1721 – 1812.

Kaikkien Venäjään 1721 ja 1743 liitetyillä alueilla toimineiden emäseurakuntien arkistoihin, Savitaipaletta lukuun ottamatta, sisältyy vaihtelevassa määrin asiakirjoja vuosilta 1721 – 1812. Vanhan Suomen seurakunta-arkistoja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa, vähäisiä määriä eräiden seurakuntien aineistoista sisältyy Hämeenlinnan maakunta-arkistossa säilytettävään Porvoon tuomiokapitulin arkistoon.

Vanhan Suomen arkistot ovat koostumukseltaan samanlaisia kuin Ruotsin valtakuntaan kuuluneiden suomalaisten seurakuntien arkistot. Arkistot jakaantuvat kolmeen osakokonaisuuteen: väestörekisteriarkistoon, hallintoarkistoon ja talousarkistoon. Vanhan Suomen alueella 1721 / 1743 – 1812 toimineiden luterilaisten seurakuntien väestörekisteriasiakirjat on digitoitavissa ja käytettävissä digitaaliarkistossa.

Ortodoksinen kirkko

Uudenkaupungin rauhan jälkeen Viipurin provinssin ortodoksiset seurakunnat kuuluivat Novgorodin hiippakuntaan ja 1764 alkaen Pietarin hiippakuntaan. Vuodesta 1721 lähtien Venäjän ortodoksisen kirkon ylimpänä hallintoelimenä toimi Pyhä Synodi, jonka alaisia hiippakunnat olivat. Turun rauhan jälkeen Viipuriin perustettiin hengellinen hallitus ortodoksiseksi väliportaan hallinto- ja oikeudenkäyttöelimeksi Vanhan Suomen ortodoksisten seurakuntien yläpuolelle.

Venäjän ortodoksiseen kirkkoon perustettiin 1721 väliportaan alueelliseksi hallintoelimeksi hiippakuntahallinnon ja seurakuntien väliin valvontapiirit, mutta käytännössä niiden toiminta alkoi vasta 1737. Valvontapiirin johdossa oli piirivalvoja, jonka tehtävänä oli seurakuntapapiston ja seurakunnallisen toiminnan valvonta. Ortodoksisen kirkon valvontapiirien arkistot – kokoelmaa säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa.

Uudenkaupungin rauhassa Venäjän keisarikuntaan liitetyillä alueilla toimivat ajanjaksolla 1721 – 1812 seuraavat ortodoksiset seurakunnat: Kitelä, Korpiselkä, Kyyrölä, Käkisalmi, Raivola, Rajajoki (Siestarjoki, Systerbäck), Salmi, Sortavala, Suistamo, Suojärvi, Tiurula, Viipuri ja Viipurin varuskuntaseurakunta sekä sotilasseurakunnat.

Turun rauhassa 1743 Venäjään liitetyille alueille muodostettiin vuoteen 1812 mennessä seuraavat alkuaan venäläistä sotaväkeä varten perustetut ortodoksiset seurakunnat: Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna. Uusille linnoituspaikkakunnille perustettuja sotilasseurakuntia olivat Taavetti ja Ruotsinsalmen kolme sotilasseurakuntaa. Myös Kuusankosken Ruotsulassa toimi ortodoksinen sotilasseurakunta.

Ortodoksisten seurakuntien asiakirjat on koottu seuraavaan osa-arkistoon: väestörekisteriarkistoon, hallintoarkistoon, talousarkistoon sekä seurakunnallisten toimikuntien arkistoon. Alkuperäisinä Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävien Vanhassa Suomessa 1721 /1743  toimineiden ortodoksisten seurakuntien väestörekisteriasiakirjat on digitoitu ja käytettävissä Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa.

Venäjällä ortodoksiset seurakunnat velvoitettiin 1722 pitämään metrikoita kahtena kappaleena, joista toinen lähetettiin hiippakuntahallinnolle, vuodesta 1744 lähtien hengelliselle konsistorille. Vanhan Suomen ortodoksisten seurakuntien hiippakuntahallinnolle lähettämät metrikat 1723 alkaen sisältyvät Pietarin hengellisen konsistorin arkistoon, jota säilytetään Pietarin kaupungin historiallisessa keskusarkistossa (CGIA Spb).

1721 – 1812 Vanhan Suomen alueella toimivat Konevitsan ja Valamon luostarit. Näistä Valamon luostarin arkistoa säilytetään Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä.

Yksityisarkistot

Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa Venäjään liitetyiltä alueilta on säilynyt hyvin vähän yksityisiä arkistoja ajanjaksolta 1721 / 1743 – 1811. Yksityiskohtaisemmat luettelotiedot näistä Kansallisarkistossa ja Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävistä asiakirja-aineistoista löytyy  teoksesta Arkistolaitoksen toimituksia 13. Vanhan Suomen arkistot.

Kirjallisuutta

Orrman, Eljas & Paaskoski, Jyrki, Vanhan Suomen arkistot - Arkiven från Gamla Finland. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1835. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012.


Siirry Vakka-arkistotietokantaan

Siirry digitaaliarkistoon

Siirry Astia-verkkopalveluun


Paluu Portin etusivulle