Vankeinhoitoaineistot

Kohteesta Portti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muista myös nämä

Keskusvankilat

Lappeenrannan kehruuhuone

Lääninvankilat

Oikeusistuimet

Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston arkisto

Sotavankilaitos

Vankeinhoitohallitus

Varavankilat 

Vankeinhoitoaineistot

Vapausrangaistusten historiaa

Vapausrangaistukset saivat alkunsa jo keskiajalla, mutta ne yleistyivät vasta paljon keskiajan jälkeen. Vielä vuoden 1734 yleisessä laissa pelkkää vankeusrangaistusta ilman pakkotyötä pidettiin hyvin vähäisenä seuraamuksena. Vankilan tehtäväksi katsottiin lähinnä rikoksen tekijän säilyttäminen sakon maksamista, oikeudenkäyntiä tai ruumiin- tai kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Rangaistuksissa tärkeintä oli kosto ja pelotus. Keskiajalta lähtien jatkunut rikoslain ankaroituminen katkesi 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Vuonna 1779 annettiin asetus kuolemanrangaistusten vähentämiseksi ja vapausrangaistuksia alettiin käyttää yhä enemmän. Tällöin vankila alettiin nähdä myös keinona kasvattaa rikoksen tehneitä.

Vapausrangaistusjärjestelmän uudistaminen käynnistettiin 1860-luvulla. 26.11.1866 annettiin asetus 'wapausrangaistusten toimeen panemisesta'. Se oli Suomessa ensimmäinen vapausrangaistuksia järjestävä kokonaissäännöstö. Sitä sovellettiin vuodesta 1870 vuoteen 1894. Tämä vuonna 1866 annettu asetus ja vuoden 1889 rikoslaki määrittelivät vapausrangaistuksen ensisijaiseksi rangaistusmuodoksi. Vankeinhoidon tehtäväksi katsottiin rikollisen parantaminen ja palauttaminen takaisin yhteiskuntaan. Nykyisin tavoitteena on sopeuttaa vanki takaisin yhteiskuntaan. Vuonna 2005 annetussa vankeuslaissa vankeusrangaistuksen tavoitteeksi määritellään vangin valmiuksien lisääminen rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä rikosten tekemisen estäminen rangaistusaikana.

Vankeinhoidon keskushallinto

Vuoteen 1809 asti vankilat toimivat Ruotsin eri kollegioiden alaisuudessa. Kauppa- ja vuorikollegiossa käsiteltiin kehruu- ja kuritushuoneita koskevat asiat. Linnavankilat toimivat sota- ja amiraliteettikollegion alaisuudessa. Kamarikollegio määräsi mm. varat uusiin vankilarakennuksiin. Alioikeudet lähettivät työ- ja vankiluetteloita oikeusrevisioonille ja vankilat lähettivät vankiluetteloita oikeuskanslerille. Paikallistasolla maaherrat valvoivat vankeinhoitolaitoksia 1600-luvulta lähtien ja tekivät niihin liittyviä esityksiä ylemmille viranomaisille.

Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle vuonna 1809 määrättiin vankeinhoito senaatissa kansliatoimituskunnan alaisuuteen vuosiksi 1809-1869 ja siviilitoimituskunnan alaisuuteen vuosiksi 1869-1892. Vuodesta 1892 lähtien vankeinhoito toimi senaatin oikeustoimikunnan alaisuudessa. Senaatti antoi vankiloita koskevia ohjeita, prokuraattorin ja kenraalikuvernöörin tehtäviin kuului vankiloiden tarkastustoiminta. Vuonna 1867 perustettiin keskushallinnon alaisuuteen tilapäisen vankilaintarkastajan virka. Vankilaintarkastaja toimi vuosina 1867-1881 ja virka lakkautettiin, kun vuonna 1881 perustettiin vankeinhoitohallitus. Vankeinhoitohallitus toimi vuoteen 1922 saakka.

Suomen itsenäistymisen jälkeen senaatin tehtäviä jatkoivat valtioneuvosto ja ministeriöt. Oikeusministeriössä toimi vuodesta 1923 lähtien kaksi osastoa: lainsäädäntö- ja oikeushallintoasiain osasto sekä vankeinhoitoasiainosasto. Vankeinhoitoasianosasto toimi vuoteen 1937 asti. Vuosina 1937-1950 tehtäviä hoiti oikeusministeriön osastona toiminut vankeinhoitovirasto ja vuosina 1950-2001 taas uudelleen perustettu oikeusministeriön vankeinhoito-osasto. Vankeinhoito-osasto lakkautettiin lopullisesti vuonna 2001. Vuodesta 2001 alkaen vankeinhoitoasioita on hoitanut oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto ja sen alaisuudessa toimi vuoteen 2009 asti kriminaalihuoltolaitos, vankeinhoitolaitos ja rikosseuraamusvirasto. Vuonna 2010 toteutettiin suuri hallinnollinen uudistus: Rikosseuraamusvirasto, kriminaalihuoltolaitos ja vankeinhoitolaitos yhdistettiin Rikosseuraamuslaitokseksi.


Vankilat

Vankilat ennen autonomian aikaa

Keskiajalla tai pian sen jälkeenkään ei ollut käytössä tiloja, jotka olisi rakennettu varta vasten vankiloiksi. Vankeja säilytettiin linnoitusten torneissa tai kellareissa, raatihuoneen lattian alla tai jonkinlaisissa kaupungin muuriin tehdyissä loukoissa, maaseudulla myös erilaisissa nimismiesten tilapäistiloissa kuten vajoissa ja saunoissa. Varsinaisesta vankilalaitoksesta voidaan alkaa puhua aikaisintaan 1600-luvulla. Läänien käskynhaltijat, myöhemmin maaherrat, saivat tehtäväkseen mm. rangaistusten toimeenpanon valvonnan. Lisääntyneiden vankien karkailujen vuoksi maaherrat ryhtyivät patistamaan talonpoikia ns. pitäjänkistojen rakentamiseen. Ensimmäiset kistat rakennettiin ilmeisesti Lounais-Suomessa ja niistä on tietoja ainakin 1630-luvulta lähtien. Nämä maaseudulle ja kaupunkeihin rakennetut paikallisvankilat, jotka olivat usein vain maakuoppia, muuttuivat hiljalleen käräjäkuntien hieman paremmin rakennetuiksi vankihuoneiksi. Näistä ja näiden rinnalle kehittyivät kihlakunnanvankilat.

Rinnan pitäjänkistojen kanssa alkoi muodostua lääninvankilaorganisaatio. Näiden ytimenä olivat maaherrojen vastuulle siirtyneet linnavankilat. 1600-luvulla niihin lääneihin ja lahjoitusalueisiin, joissa ei ollut linnavankilaa, rakennettiin vankiloita. Linnavankilat ja kihlakunnanvankilat olivat lääninvankiloiden edeltäjiä. Kihlakunnanvankiloita pitivät vielä yllä talonpojat. Myöhemmin lääninvankiloiden rakennus- ja ylläpitovastuu siirtyi kruunulle. Lääninvankilajärjestelmää täydensivät kaupunkien ja käräjäkuntien vankilat.

Vankilat olivat 1700-luvun alussa vielä lähinnä tutkintavankien säilyttämistä varten. Kyseisen vuosisadan aikana työvoiman tarpeen lisääntyessä vankeja käytettiin yhä enemmän linnoitustöihin. Kun 1700-luvun lopulla muutettiin ruumiinrangaistukset yhä enenevässä määrin vapausrangaistuksiksi, oli olemassa tutkintavankeutta varten rakennetut vankilat, joita voitiin hyödyntää vapausrangaistusten toimeenpanemisessa. 1700-luvulla otettiin käytäntöön myös tunnustusvankeus, jolloin vankia yritettiin säännöllisesti painostaa tunnustamaan rikoksensa.

Ennen 1700-lukua vankiloita ei eroteltu sen mukaan, millainen rikos oli tehty, minkä ikäinen vanki oli tai oliko vanki mies vai nainen. 1700-luvulla alettiin muiden vankilatyyppien lisäksi perustaa pelkästään naisille tarkoitettuja kehruuhuoneita. Suomen ensimmäinen kehruuhuone perustettiin Turkuun vuonna 1735. Toimintansa se aloitti kuitenkin vasta vuonna 1739. Ajatuksena oli, että irtolaisnaiset sekä rikoksista tuomitut naiset voisivat rangaistusta suorittaessaan hyödyttää yhteiskuntaa kehruulla ja kudonnalla.


Vankilat autonomian aikana

Vuonna 1809 Suomessa toimi yhdeksän kruununvankilaa. Ne toimivat Turun linnassa, Ahvenanmaan Sundissa Kastelholman linnassa, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Heinolassa, Korsholman linnassa Vaasassa, Kuopiossa, Oulussa ja Kajaanissa. Vuonna 1811 liitettiin Viipurin lääni Suomen yhteyteen ja samalla läänissä toimivat kaksi vankilaa, Viipurin ja Sortavalan vankilat. Viaporin linnoituksessa toimi linnavankila, yleinen työlaitos ja tunnustusvankila, Loviisan edustalla Svartholman linnavankila, Turussa kehruuhuone ja tämän lisäksi eri paikkakunnilla kaupunki- ja käräjäkuntavankiloita.

Vankilauudistuskomitean mietinnössä 1860-luvulla mainitaan lääninvankiloina Turun linnavankila sekä Hämeenlinnan, Helsingin, Viipurin, Mikkelin, Kuopion, Oulun ja Vaasan lääninvankilat. Muut mietinnössä mainitut vankilat olivat Ahvenanmaan (Kastelholma), Kajaanin ja Kittilän kruununvankilat, Turun rangaistusvankila, Käkisalmen tunnustusvankila, Turun ja Lappeenrannan kehruuhuoneet sekä Hämeenlinnan, Viipurin ja Luostan ojennuslaitokset. Näiden lisäksi oli kaupunginvankiloita ja maaseudulla paikallisvankiloita. Kaupunginvankiloita ja maaseudun paikallisvankiloita kutsuttiin mietinnössä käräjävankiloiksi.

Vuoden 1866 rikosoikeudellinen osittaisuudistuksen myötä erilaisina rangaistuksina voitiin määrätä mm. kuritushuonerangaistus tai vesileipävankeus. Vuonna 1889 hyväksytty ja vuonna 1894 voimaan tulleessa rikoslaissa päärangaistukset olivat kuolemanrangaistus sekä kuritushuone-, vankeus- ja sakkorangaistukset. 1800-luvun lopulla, pääasiassa 1880-luvulla, Suomeen rakennettiin vankilaverkko ja monet vieläkin toimivat vankilat ovat peräisin tuolta ajalta.

Tunnetuimmat Suomessa toimineet vankilat ovat varmasti olleet Sörkka eli Helsingin keskusvankila ja Kakola eli Turun keskusvankila. Kakola aloitti toimintansa jo vuonna 1859 nimellä Turun rangaistuvankila. Helsingissä toimiva vankila taas oli ensimmäinen kuritushuone-nimellä toimiva vankila, Helsingin viereinen kuritushuone aloitti toimintansa vuonna 1881. Naisille tarkoitettu Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankila perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 1882.


Vankilat itsenäisyyden aikana

Kuritushuoneet muutettiin 1920-luvulla keskusvankiloiksi. Vankilaitosten rungon muodostivat 1900-luvulla keskus- ja lääninvankilat. Näiden lisäksi toimi kulloisenkin tarpeen mukaan varavankiloita. Vuodesta 1913 alkaen perustettiin myös työsiirtoloita. Alun perin työsiirtolat toimivat keskusvankiloiden alaisuudessa, mutta myöhemmin osa niistä muutettiin varavankiloiksi. Osasta näistä työsiirtoloista varavankiloiksi muutetuista vankiloista on myöhemmin tullut keskusvankiloita. Tällaisia ovat esim. Sukevan, Konnunsuon ja Riihimäen keskusvankilat. Vuonna 2000 annettiin asetus rangaistuslaitosten nimien muuttamisesta (248/2000). Keskus-, läänin-, vara-, nuoriso- ja avovankilat sekä kurssikeskus käsitteet poistuivat rangaistuslaitosten nimistä ja tämän jälkeen laitokset olivat pelkästään nimellä vankila, täydennettynä paikkakunnan nimellä, esim. Helsingin vankila. Vuonna 2012 Suomessa toimi 30 vankilaa.

Erilaiset poikkeusolot 1900-luvun alkupuolella vaikuttivat myös vankiloiden toimintaan. Poliittisia vankeja on ollut Suomen vankiloissa sortokaudella 1900-luvun alkuvuosina, vuoden 1918 sisällissotaan liittyen sekä talvi- ja jatkosodan aikaan 1939-1944. Tämän lisäksi 1920- ja 1930-luvuilla kommunistien ja oikeistoradikaalien rangaistukset pantiin toimeen vankiloissa. Viipurin ja Petsamon vankilat joutuivat talvi- ja jatkosodassa sotatoimialueelle. Viipurin vankila jouduttiin evakuoimaan kaksi kertaa. 1942-1945 toimi myös Kannaksen varavankila, missä säilytettiin sotilasvankeja, jotka oli tuomittu kuritushuonerangaistukseen tai yli kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.


Mitä arkistoja vankeinhoidosta on muodostunut?

Varhaisimmat arkistotiedot

Ennen 1800-lukua tietoja vankiloista ja vankeinhoidosta löytyy satunnaisesti eri arkistoista. Suomessa säilytettävissä arkistoissa tietoja on lähinnä maakunta-arkistoissa säilytettävissä lääninhallitusten arkistoissa ja Kansallisarkistossa säilytettävässä Läänintilit -kokoelmassa. Esimerkiksi Läänintilit-kokoelmassa Turun ja Porin läänintilit sisältää Turun linnan vankiluetteloita vuosilta 1661-1702.

Varsinaisia selkeitä vankiloihin liittyviä kokonaisuuksia on mahdollista löytää lääninhallitusten ja hovioikeuksien arkistoista 1700-luvulta. Turun ja Porin lääninhallituksen arkistossa Turun kehruuhuoneen tilit alkavat vuodesta 1750 (lääninkonttori IGbkb-sarja). Myös Vaasan lääninhallituksen arkistosta löytyy kehruuhuonetta koskevia asiakirjoja (konttori Gej-sarja). Oulun lääninhallituksen arkistosta löytyy Oulun lääninvankilaa koskevia asiakirjoja 1700-luvun lopulta lähtien (konttori Hn:1). Saapuneita vankiluetteloita 1700-luvulta on ainakin Kymenkartanon lääninhallituksen arkistossa (lääninkanslia Ba-sarja). Muistakin lääninhallituksista, joiden arkistot ulottuvat 1600- ja 1700-luvuille, voi löytyä vankeihin ja vankiloihin liittyviä tietoja näiltä vuosisadoilta. Myös Vaasan hovioikeuden arkistossa on vankiluetteloita 1700-luvulta (Bj-sarja). Vanhimmat tiedot ovat lähinnä tiliasiakirjoja ja luetteloita vangeista ja niistäkin tiedoista osa on varsin sattumanvaraisesti säilyneitä, joista kaikki eivät muodosta täydellisiä sarjoja.

Vankeinhoidon keskushallinnon arkistot

Ennen autonomian aikaa tietoja voi löytyä Ruotsin arkistoista, esim. kauppa- ja vuorikollegioiden, kamarikollegion, oikeusrevision ja sota- ja amiraliteettikollegioiden arkistoista.

Autonomian ajalta, vuodesta 1809 eteenpäin, vankeja ja vankiloita koskevia tietoja on mahdollista löytää Suomessa toimineiden keskusvirastojen arkistoista. Kansallisarkistossa säilytetään Senaatin kansliatoimituskunnan, prokuraattorin toimituskunnan (osa sen sisältämistä vankiluetteloista on Digitaaliarkistossa; käytä haussa esim. hakusanaa vankiluettelot), siviilitoimituskunnan ja oikeusosaston arkistoja. Kansliatoimituskunnan tehtäviin kuului vankiloiden valvominen vuosina 1809-1869 ja siviilitoimituskunnan tehtäviin se kuului 1869-1892, joten oletettavasti näistä arkistosta löytyy myös vankiloita koskevia tietoja. Myös Senaatin oikeusosaston arkistosta löytyy esimerkiksi luettelot tunnustusvangeista vuosilta 1801-1867 (sarja Bb).

Vuosina 1867-1881 toimineen vankilaintarkastajan ja vuonna 1881 perustetun vankeinhoitohallituksen arkistoja säilytetään myös Kansallisarkistossa. Muita vankeinhoitoon liittyviä arkistoja ovat ainakin Vankeinhoitoasiain neuvottelukunnan, vankeinhoitomenojen supistamiskomitean, vankien kuljetustoimikunnan, vankilauudistuskomiteoiden vuosilta 1865 ja 1873, vankilatoimikunnan ja vapausrangaistuskomiteoiden arkistot.

Vankiloiden piirustuksia löytyy paitsi vankiloiden arkistoista myös rakennushallituksen arkistoista. Rakennushallituksen piirustukset I –kokoelmasta Hf-sarjasta, Rakennushallituksen piirustukset II –kokoelmasta Ied-sarjasta ja Rakennushallituksen piirustukset Iaa-sarjasta. Senaatin alla olevaan prokuraattorin toimituskunnan arkistoon sisältyy mm. kruununvankiloiden vankiluetteloita vuodesta 1809 lähtien ja kaupunkien vankiluetteloita vuodesta 1817 lähtien.

Vankiloiden arkistot

Arkistolaitoksen hallussa olevat vankiloiden arkistot alkavat 1800-luvun alusta. Vanhimmat säilyneet asiakirjat löytyvät kehruuhuoneiden ja lääninvankiloiden arkistoista. Turun kehruuhuoneen arkisto alkaa vuodesta 1807, Kuopion lääninvankilan arkisto vuodesta 1809, Hämeenlinnan lääninvankilan arkisto vuodesta 1818 ja Lappeenrannan kehruuhuoneen arkisto vuodesta 1819. Keskusvankiloiden arkistot alkavat 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, niistä vanhimpana Turun keskusvankilan arkisto, joka alkaa vuodesta 1859. Kansallisarkistossa säilytetään Vankila-asiakirjojen arkistoa, johon sisältyy sekä eri vankiloiden arkistoja että eri vankiloiden arkistoihin kuuluvia asiakirjoja. Asiakirjat ovat lähinnä tiliasiakirjoja vuosilta 1807-1918.

Vankeinhoitoaineistojen ominaispiirteitä

Vankiloita, vankeja, vapausrangaistuksia ym. koskevan tieteellisen tutkimuksen lisäksi vankeinhoitoaineistoja voi käyttää apuna sukututkimuksessa. Vankiloiden arkistot sisältävät jonkin verran yksityiskohtaista tietoa vankien elämästä myös vankilaan joutumista edeltävältä ajalta. Pääsääntöisesti vangeista pystyy vankiloiden arkistojen avulla selvittämään erilaisia perustietoja kuten nimen, syntymäajan, kotipaikan, tiedot vankilatuomiosta ja rikoksesta. Joinain aikoina ja joissakin vankiloissa on vangeista kerätty myös muita tietoja. Esimerkiksi Turun kuritushuoneen ja Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankilan arkistoista löytyy vankien henkilöakteja, joihin sisältyy ainakin papiston ja poliisiviranomaisten täyttämiä kysymyskaavakkeita, joissa selostetaan mm. vangin elämää ennen vankilaan joutumista ja arvioidaan syitä rikokseen. Jos kaavake on täytetty huolellisesti, voi siitä saada paljon tietoa yksittäisen vangin elämästä. Henkilöakteja on säilynyt 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta.

Vankeinhoitolaitosten arkistoissa on asiakirjoja, jotka ovat salassa pidettäviä julkisuuslain perusteella. Tällaisia ovat vankiluettelot, vankiluetteloiden hakemistot, nimiluettelot, vankien nimilehdet, rangaistusluettelot, vankien rikosrekisterikortistot, arvostelukirjat, arvostelukirjojen nimiluettelot sekä muut vankeja koskevat luettelot ja kortistot. Tämän lisäksi salassa pidettäviä ovat muutkin asiakirjat, jotka sisältävät tietoa tuomituista, vangituista tai muutoin vapautensa menettäneistä henkilöistä; mm. johtokunnan pöytäkirjat, erilaiset päiväkirjat, kuten sairaspäiväkirjat ja kurinpitopäiväkirjat ja irtolaisvankeja koskevat päätökset. Näissä kaikissa salassapito on 50 vuotta henkilön kuolemasta tai sata vuotta asiakirjan päiväyksestä. Käyttörajoitettu aineisto on mahdollista saada käyttöön hakemalla siihen käyttölupaa, jolloin tutkimuksen tarkoitus on selvitettävä.

Lainsäädäntöä

  • vuoden 1734 lain rikos- ja rangaistuskaaret
  • 26.11.1866/28 asetus wapausrangaistusten toimeen panemisesta
  • 19.12.1889/39 Rikoslaki
  • 19.12.1889/39A Laki rangaistusten täytäntöönpanosta
  • 30.5.1919/71 sotaväen rikoslaki
  • 25.2.2000 Asetus rangaistuslaitosten nimien muuttamisesta
  • 23.9.2005/767 Vankeuslaki
  • 21.6.2006/509 Valtioneuvoston asetus vankeudesta
  • 27.11.2009/953 Laki rikosseuraamuslaitoksesta


Kirjallisuutta

Kalterimaisema. Näköaloja vankilamuseon kävijälle. Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo 1998.

Laittomuuden laitateillä. Rikos Suomessa 1500-luvulta nykypäiviin. Toim. Sari Forsström. STUDIA HISTORICA HELSINGIENSIS, Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja 1/1996. Helsinki 1996.

Linnasta linnaan : turkulaista vankielämää 1500-luvulta 2000-luvulle. Matti Kohonen et al. Turun seudun sukututkijat, 2011.

Savolainen, Raimo; Keskusvirastolinnakkeista virastoarmeijaksi. Teoksessa Senaatin ja valtioneuvoston alainen keskushallinto Suomessa 1809–1995. Hallintohistoriakomitea ja Edita, Helsinki 1996. s. 121-122.

Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Toim. Pia Letto-Vanamo. Gaudeamus, Jyväskylä 1991.

Suomen vankeinhoidon historiaa, osa 1: Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen. Toim. Elina Suominen. Helsinki 1981.

Suomen vankilat. Koonnut Jouko Nevalainen. Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto. Helsinki 1960.

Valtionarkiston yleisluettelo II. Valtionarkisto. Helsinki 1966.

Virtanen, Veikko: Suomen vankeinhoito I 1808-1831. HISTORILLISIA TUTKIMUKSIA XXIX, julkaissut Suomen historiallinen seura. Helsinki 1944.

Yli-Hyövälti, Milla: Vapausrangaistusten historia Suomessa. Pro gradu- tutkielma. Lapin yliopisto, Rikosoikeus 2011.



Sirry Vakka-arkistotietokantaan

Siirry digitaaliarkistoon

Siirry Astia-verkkopalveluun

Siirry karttahakuun


Paluu Portin etusivulle